Takaisin     Takaisin etusivu

15.12.2001

Politiikan itsepuolustus

Itse olen ollut vahvan presidentinvallan kannattaja. Kasvoin aikana, jolloin presidentit olivat "kekkosia". Tarja Halosen omapäiset ratkaisut eivät kuitenkaan tuo mieleeni Urho Kekkosta, vaan enemmän Kekkosen vastavoiman, Veikko Vennamon.

Veikko Vennamo haki kansansuosiota herravihasta ja politiikan vastaisuudesta. Vaikka poliitikot itse ovat paljolti syypäitä politiikan vastaisuuteen, ei sen hyväksikäyttö ole tervettä. Politiikan vastaisuus on jo muutoinkin niin yleistä, ettei siihen työhön olisi enää tarvittu valtakunnan ykköspoliitikkoa; Tarja Halosta. Kielteisten tunteiden varassa voi kerätä suosiota, mutta tällä tavalla hankittu kansan kannatus ei ole kestä­vää.

Kansanvalta, demokratia, politiikka, yhteisten asioiden hoito tapahtuu meillä siten, että kansa valitsee vaaleissa parhaat edustajansa käyttämään valtaa koko kansan puolesta. Nykyvauhdilla olemme menossa tilanteeseen, jossa järkevä ihminen, poikkeuksia lukuun ottamatta, ei asetu edes ehdolle poliittiseen luotta­mustoimeen. Tämän kehityksen ensimmäinen askel on jo otettu, kun äänestysaktiivisuus on romahtanut. Samalla suuren suomalaisen enemmistön kiinnostus politiikkaan on vaarallisissa määrin hiipunut. Nykypoli­tiikassa suurinta melua pitävät erilaiset vähemmistöt ja muut erityisryhmät. Tämä näkyy myös yhteiskunnan toiminnassa, jossa järkevä, terve, kansan hiljaisen enemmistön varaan rakentuva linja on väistymässä.

Politiikan alamäkeen ovat syyllisiä poliitikot. Politiikan moraali ja kulttuuri on repsahtanut. Yhä useampi poliitikko ja sellaiseksi pyrkivä hakee kansansuosiota halventamalla toisia poliitikkoja. Kansanedustajien palkat, eduskunnan lisärakennus ja nyt viimeksi Suomen Pankin nimitykset ovat olleet ala-arvoisen politii­kan näyttämönä.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi kansa ei arvosta poliitikkoja, kun poliitikot eivät sitä itsekkään tee. Oman kokemukseni mukaan kansanedustajat ovat pääosin mainettaan parempia. Uskallan näin sanoa, koska suurimman osan elämäntyöstäni olen tehnyt eduskunnan ulkopuolella. Eduskunnassa on myös hämmästyt­tävän paljon asiantuntemusta. Tosin eduskunta ei sitä itse juurikaan arvosta, vaan kansanedustajan arvostus perustuu lähes yksinomaan kansanedustajan virkavuosiin. Ryhtyminen kansanedustajaksi nollaa usein myös sen arvostuksen ja asiantuntemuksen, jonka on ehtinyt hankkia jo ennen poliitikon uraa.

Poliittisia virkanimityksiä en kannata. Esko Aho olisi ollut pätevämpi Suomen Pankin johtokunnan jäsenek­si kuin Pentti Hakkarainen . Esko Aho joutui poliittisen syrjinnän kohteeksi. Samanaikaisesti Esko Ahon loistava poliittinen ura on vastatuulessa. Toisaalta myös asiantunteva, pätevä ja luja voi menestyä politii­kassa ja siitä huolimatta saada myös kansan kannatusta. Pääministeri Paavo Lipposen viime kuukausina kansalta saama luottamus on tästä ajankohtainen todiste.

Oikea politiikka voi olla vain rehellistä politiikkaa. Ikävätkin asiat on uskallettava sanoa suoraan ja reilusti. Politiikan käyttövoimana eivät saa olla kauna, katkeruus ja kateus, vaan unelmat paremmasta huomisesta.

Jos poliitikot heitetään roskakoriin, tilalle astuvat stalinit, hitlerit, francot ja muut itsevaltiaat hirviöt. Siksi politiikka tarvitsee puolustajia; kansan etu on, että poliitikot kaiken muun ohella kantavat huolta politiikan itsepuolustuksesta.

Risto Kuisma