Takaisin     Takaisin etusivu

6.4.2002

Mietteitä puoluekokouksesta

SDP:n ensi kesän puoluekokous on saanut julkista huomiota tavallista enemmän. Puheenjohtajavaali kiinnostaa, vaikka on tavallista, että
puheenjohtajaehdokkaita on useita. Puheenjohtajakilvasta tai jostain muusta syystä johtuen, puoluekokousedustajaehdokkaita oli tavallista enemmän.

Edustajat on nyt valittu. Tulin valituksi Uudenmaan piirin edustajaksi
Itä-Uudenmaan vaaliyhtymästä, josta valittiin 5 edustajaa. Jäsenvaali oli tasaväkinen. Omalta osaltani tulos ilahdutti. Vaikka en ollut millään
junttalistalla tai muun kaupankäynnin kohteena, kannatusta tuli lähtökohdat huomioiden hyvin.

Nykyinen SDP:n vaalijärjestelmä, jossa voi antaa useita eriarvoisia ääniä, antaa mahdollisuuden taktikointiin ja erilaisin liittoutumisiin yhdistysten ja ehdokkaiden välillä. Näiden äänestyssopimusten seuraukset näkyvät tuloksissa.

Molemmat puheenjohtajaehdokkaat sekä Paavo Lipponen että Erkki Tuomioja ovat tuttuja minulle jo 30 vuoden ajalta. Kun molemmat ovat jo aiemmin olleet ehdolla puolueen johtotehtäviin, ovat he tuttuja myös puoluekokousedustajien suurelle enemmistölle. Tarvetta tai aihetta vaalikiertueisiin ei ole, vaikka media niin vaatii.

Niin Lipponen kuin Tuomioja istuvat samassa hallituksessa, joten heidän poliittinen linjansa ei voi olla kovinkaan erilainen. Erkki Tuomioja ei voi olla Lipposen hallituksen ulkoministerinä täysin uskottava haastaja. Tavallista on ollut, että SDP:ssä istuva puheenjohtaja haastetaan. Sen ovat aiemmin tehneet myös niin Lipponen kuin Tuomiojakin. He ovat aiemmin olleet haastajana puoluejohdon sisäpiirin ulkopuolelta.

Vuoden 1991 ylimääräisessä puoluekokouksessa kannatin Erkki Tuomiojaa puheenjohtajaksi. Silloin valittiin Sundqvist. Vuonna 1993 kannatin Lipposta, joka myös valittiin. Vuonna 1996 kannatin aktiivisesti Tuomiojaa eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Nyt kannatan Paavo Lipposta edelleen SDP:n puheenjohtajaksi. Hän on selvinnyt hyvin vaikeasta tehtävästä.

Toimin itse 16 vuotta suuren ammattiliiton (AKT) puheenjohtajana. Tämä kokemus antaa mahdollisuuden arvioida järjestön  puheenjohtajan merkitystä ja myös puheenjohtajalta tarvittavaa taitoa, luonnetta ja kokemusta. Toisaalta, kun olin muutaman vuoden perustamani Remonttiryhmän rp:n puheenjohtajana, näin miten vaikeaa ja raskasta puolueen vetäminen on, Paavo Lipponen tarvitsee puoluetovereilta tukea enemmän kuin on saanut.

Pertti Paasion vaihtaminen kesken kauden 1991 Ulf Sundqvistiin oli virhe. Siitä virheestä kannattaa ottaa oppia.

Olin ensimmäisen kerran  puoluekokousedustajana 1970- luvulla Kymen piiristä ja 1990-luvulla olin kolmessa kokouksessa Helsingin edustajana ja nyt sitten ensi kesäkuussa Uudenmaan edustajana.

Puoluetoiminta on muuttunut näinä vuosikymmeninä paljon. Nyt toiminta pyörii entistä enemmän vallan kuin aatteiden ympärillä. Kilpailu henkilökohtaisista paikoista on kiristynyt Samalla erilainen taktikointi puolueäänestyksissä on lisääntynyt. Liittoudutaan jotakin uhkaa tai sisäistä vihollista vastaan. Järkevämpää olisi tehdä yhteistyötä. Tässä suhteessa on parantamisen varaa Itä-Uudellamaalla ja myös Pornaisissa.

Itse olen yhteistyöhön valmis ja halukas. Puolueen sisällä on järkevää tehdä työtä jonkun asian tai henkilön puolesta eikä ketään vastaan. Tämä koskee myös eduskuntavaaleja ja niihin valmistautumista. Muunlainen toiminta ei pitkän päälle menesty sen paremmin henkilökohtaisella kuin  järjestötasollakaan.

Risto Kuisma