Takaisin     Takaisin etusivu  

Valta kiinnostaa

Kesäkuussa pidetään kahden suurimman puolueen, keskustan ja sosialidemokraattien, puoluekokoukset. Vaikkei politiikka yleensä ja puoluepolitiikka erityisesti ole suosittua ja muodinmukaista, ovat nämä kokoukset herättäneet yleistä mielenkiintoa. Näiden kahden suuren puolueen  puoluekokouspäätöksillä ja henkilövalinnoilla on vaikutusta muillekin, kun vain keskustan ja sosialidemokraattien jäsenille ja kannattajille.

Reilun vuoden kuluttua pidettävien eduskuntavaalien jälkeen jommankumman puolueen puheenjohtaja on varsin todennäköisesti pääministeri ja siten Suomen merkittävin vallankäyttäjä. Eduskuntavaalien tuloksesta ja puolueiden välisistä yhteistyösuhteista riippuen on muitakin vaihtoehtoja, mutta niiden todennäköisyys on paljon pienempi.

Kun politiikan painopiste on siirtynyt puolueista eduskuntaan ja kunnallisvaltuustoihin, on puoluekokousten merkittävin päätös yhä selvemmin puolueen puheenjohtajan ja muun johdon valinta. Tästä kehityksestä huolimatta tai oikeastaan sen takia puolueille ja niiden piirissä käytävälle keskustelulle tulisi antaa nykyistä enemmän arvoa. Länsimainen demokratia, mukaan lukien sen suomalainen sovellutus, perustuu puolueisiin. Ilman laajaa ja elinvoimaista puoluekenttää myös demokratia eli kansanvalta on ennen pitkää vaarassa.

Kansanvallan näkökulmasta politiikan nykyinen huono vetovoima on vaarallinen ilmiö. Puoluepolitiikka ei vedä riittävästi puoleensa tavallisia, järkeviä kansalaisia. Itselläni on paljon tuoretta kokemusta poliittisen toiminnan ongelmista, koska olin perustamassa ja nostamassa uuden puolueen eduskuntaan. Vanhat puolueet ovat menettäneet jatkuvasti jäseniään, mutta eivät uudetkaan puolueet ole onnistuneet kokoamaan tavallisia kansalaisia. Tämän tosiasian olen joutunut myös itse kipeästi kokemaan.

SDP:n kesäkuinen puoluekokous on saanut jo nyt tavallista enemmän huomiota. Puheenjohtajavaali kiinnostaa ja herättää huomiota. Erityisesti puheenjohtajakilpailu on herättänyt kiinnostusta sekä puolueen sisällä että julkisuudessa. Samantapaista, mutta vielä laajempaa puolueen sisäistä vaalikampanjaa käydään keskustapuolueessa. Myönteistä on, että ainakin SDP:n jäsenkenttä on herännyt; esimerkiksi puoluekokousedustajiksi pyrkii jäsenvaaleissa selvästi aiempaa suurempi joukko ehdokkaita.

Vaikka ulkoministeri Erkki Tuomioja on erittäin merkittävä poliitikko, on nykyinen puheenjohtaja, pääministeri Paavo Lipponen lähes varmasti SDP:n puheenjohtaja myös kesäkuun puoluekokouksen jälkeen.

Paavo Lipposen vahvuutena ovat luonnollisesti näytöt pääministerinä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Paavo Lipposella on SDP:n pitkäaikaisena puoluetoimitsijana vankka kokemus järjestötyöstä. Myös Paavo Lipposen kokemuksella puolueen eri luottamus- ja johtotehtävissä on suuri merkitys, kun valitaan SDP:lle  puheenjohtajaa. Vaikka julkisuus on leimannut Lipposen vain pitkäaikaiseksi, vankaksi pääministeriksi, on hän menestynyt hyvin myös puoluejohtajana.

Henkilövalinnan kiinnostavat ja ovat myös puoluekokouksen tärkeimpiä asioita. Tästä huolimatta tarmoa olisi riitettävä myös SDP:n järjestöasioihin. Puoluetoiminnan vetovoimaa olisi parannettava. Jäsenmäärä olisi käännettävä nousuun. Passivisuus olisi herätettävä toiminnaksi.

Ilman vireää poliittista kansalaistoimintaa puolueet ja sitä kautta demokratia näivettyy. Puoluetoimintaa tarvitaan tuomaan politiikkaan yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta. Muuten poliittinen toiminta muuttuu yhä enemmän vain henkilöiden ja ehdokkaiden väliseksi kilpailuksi, jossa varsinainen asia, politiikan sisältö, kärsii.

Vaikka puolueiden vallankäyttöön suhtaudutaan nykyään kielteisesti, on puolueiden palautettava jäsenilleen ja järjestöorganisaatioilleen sitä valtaa, minkä ne ovat menettäneet. Ilman todellista mahdollisuutta vaikuttaa ja käyttää valtaa kansalaisten osallistuminen poliittiseen toimintaan ei ole riittävän houkuttelevaa.