Takaisin     Takaisin etusivu

Kansanedustaja Risto Kuisma

Muolaalaisten pitäjäjuhlissa

27.7.2003 klo 13.30 Toijalassa
(juhlapuhe)

 

Hyvät muolaalaiset
Arvoisa juhlaväki

Olen iloinen, että olen saanut mahdollisuuden pitää juhlapuheen tässä muolaalaisten arvokkaassa, pitkät perinteet omaavassa pitäjäjuhlassa.

Kansanedustajana, joka toimii Karjalan Liiton luottamustehtävissä, on minulle luonteva mahdollisuus ja tilaisuus osallistua karjalaisten yhteisiin tapahtumiin ja juhliin. Erityiseksi tämän muolaalaisten juhlan tekee se, että myös omat juureni ovat Muolaassa. Kuulun Telkkälän ja Punnuksen kylien Kuismien sukuhaaraan, jonka sukuselvitys ulottuu vuonna 1688 syntyneeseen ja vuonna 1751 Muolaan Telkkälän kylässä kuolleeseen talonpoika Matti Kuismaan. Kuisman suku esiintyy kirjallisissa lähteissä jo 1500-luvulta alkaen laajalti koko historiallisen Suur-Jääsken alueella, johon myös Muolaa silloin kuului.

Itse olen toisen polven siirtolainen. Isä oli Viipurista ja äiti Sortavalan maalaiskunnasta. Kun vaimoni isä, appeni, on Harlusta, on lapsuudenperheeni ohella myös oma perheeni karjalainen. Myös kesämökkimme on Karjalassa, Virolahdella, jossa vain muutaman kilometrin vesimatka erottaa sen pakkoluovutetusta Karjalasta.

Omien juurien löytäminen ja ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös omaa itseämme. Jokainen meistä on sukupolvien kehityksen tulos. Pitkä esivanhempien ketju on muovannut geeniperintöämme ja antanut rakennusaineet oman, ainutlaatuisen ihmisyksilömme muotoutumiseen.

Ehkä vielä enemmän kuin esi-isiltä perityt geenit ovat meitä ja esivanhempiamme muokanneet, elinympäristön ja olosuhteiden ohella, ympäröivä kulttuuri eli karjalaisuus. Oma kiinnostukseni sukujuuriini heräsi neljänkymmenen ikävuoden vaiheilla. Silloin löysin myös karjalaisuuden. Tai oikeammin, löysin uudelleen karjalaisuuden.

Lapsuuteni koti oli tavoiltaan karjalainen, vaikka elimme Savossa. Vasta myöhemmin huomasin, ettei kaikissa kodeissa eletty samalla tavoin kuin meillä kotona. Omaa kulttuuriamme pidin lapsuudessa itsestäänselvyytenä. Hieman myöhemmin se tuntui poikkeavuudelta suhteessa ympäröivään väestön tapoihin ja tottumuksiin. Silloin en osannut päätellä poikkeavuuden johtuvan karjalaisuudestamme. Ehkä vanhemmilleni ja sukulaisille oli karjalaisuus niin itsestään selvää, ettei siitä puhuttu eikä sitä lapsille selvitetty - ainoastaan elettiin opittujen karjalaisten tapojen mukaan.

Jälkikäteen ajatellen olisi varmaan ollut hyvä, jos lapsena ja nuorena olisin tiedostanut ja ymmärtänyt oman karjalaisuuteni. Moni ihmetystäni herättänyt asia ja poikkeavuus olisi saanut luontevan selityksen. Ehkä olisin säästynyt myös joistain ongelmista, joita poikkeavuus ympäröivästä valtaväestöstä tuottaa.

Luulen, että vastaavia kokemuksia kulttuurieroista oli monilla muillakin lapsilla, jotka sotien jälkeisinä vuosina syntyivät siirtokarjalaisiin perheisiin. Se, että tiedämme ja ymmärrämme omat suku- ja kulttuurijuuremme on tärkeää, mutta myös hyödyllistä oman itsemme kannalta.

Karjalaisuuden, karjalaisen kulttuurin, ylläpitäminen ja vaaliminen elinvoimaisena on Karjalan Liiton ja sen jäsenjärjestöjen tärkeä; ehkä jopa tärkein tehtävä. Tätä kulttuuritehtävää ei ole mitään syytä aliarvioida, vaan päinvastoin sen merkitystä on syytä aina ja kaikkialla korostaa.

Me karjalaiset itse tarvitsemme omaa kulttuuria, karjalaisuutta. Tämä muolaalaisten juhla on juuri tätä ensiarvoisen tärkeää karjalaisen kulttuurin vaalimista. Tänäkin kesänä järjestettävät, lukuisat, suuret väkijoukot koonneet karjalaiset juhlat ja tapahtumat osoittavat  karjalaisuuden elinvoimaa.  Karjalaisuus on edelleen voimissaan, vaikka rajantakaisen Karjalan menetyksestä on kulunut kohta kuusi vuosikymmentä.

Karjalan kysymys eli Neuvostoliitolle pakkoluovutettu Karjala ja muut alueet on oikeudenmukaisuuskysymys. Stalinin johtama Neuvostoliitto otti alueen pakolla, väkivallalla ja sodalla. Se ei ollut eikä ole oikein ja oikeudenmukaista. Itse uskon, että vääryys ei voi koskaan jäädä pysyväksi. Pitkän päälle oikeus aina voittaa. Monesti oikeuden voitto kestää niin kauan, että näyttää siltä, kuin vääryys voittaisi. Siltä näyttää nykytilanteessa Karjalan kysymyksen kohdalla.
Uskon kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin pakkoluovutettu Karjala palaa muun Suomen yhteyteen.

Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa on yleisesti nähty koko maailmassa ja myös Suomessa voittopuolisesti myönteisenä tapahtumana.
Karjalaisten kannalta paras seuraus oli mahdollisuus päästä käymään menetetyillä kotiseuduilla. Kovin paljon muuta myönteistä, ei ainakaan vielä, ole nähtävissä nykyisen Putinin Venäjän suhtautumisessa Karjalan alueeseen ja karjalaisiin.

Jo entisessä Neuvostoliitossa ympäristöasiat olivat laiminlyöntien johdosta surkealla tolalla. Tilanne Venäjällä ei ole parantunut, vaikka länsimaista ja myös suomalaista rahaa on käytetty runsaasti erilaisiin ympäristöhankkeisiin.

Entisten ympäristöuhkien lisäksi on syntynyt uusia, vakavia uhkia. Viime vuosina Suomenlahdella aloitetut öljykuljetukset ovat vakava uhka Suomelle, Baltian mailla ja myös kaikille Itämeren valtioille. Konkreettinen uhka kohdistuu erityisesti Karjalan rannikkoalueille.

Venäjän aloittamat massiiviset öljykuljetukset Suomenlahden pohjukasta osoittavat suurta piittaamattomuutta ympäristöriskeistä. Aiemmin Neuvostoliiton aikana raakaöljy kuljetettiin putkia pitkin Baltian maissa sijaitseviin satamiin. Näin vältettiin vaaralliset laivakuljetukset Suomenlahden ahtailla ja karikkoisilla merialueilla. Samalla vältyttiin öljyn talvisista kuljetuksista jäissä, sillä Baltian öljysatamat sijaitsevat talvisinkin avoveden varrella.

Myös Venäjä käytti ensimmäiset runsaan kymmenen vuotta raakaöljynkuljetuksiin Baltian öljyputkia ja vasta Baltiasta eteenpäin merikuljetuksia. Nyt Putinin antamalla ukaasilla öljykuljetukset on siirretty pois Baltiasta. Päätökselle ei ole taloudellisesti järkeviä perusteita. Nyt Baltian öljysatamat ja putkilinjat ovat toimettomina ja öljyä rahdataan vaikeissa ja talviaikaan vaarallisissa oloissa säiliölaivoilla.

Venäjä on käyttänyt ja joutuu käyttämään valtavia summia uusien satamien, öljyputkien ja myös jäissä kulkevien säiliölaivojen  rakentamiseen. Siitä huolimatta ja väistämättä ennen pitkään Suomenlahtea uhkaa vakava öljyonnettomuus, jolla voi olla valtavat seuraukset.

Öljyonnettomuuden riskiä ei voida poistaa vaatimalla kaksirunkoisia säiliöaluksia tai edes vaatimalla ankarat jäissäkulkuvaatimukset täyttäviä säiliölaivoja Suomenlahden talviliikenteessä. Oikea ja ainoa todellinen keino estää vakavat ympäristöonnettomuudet olisi kieltää raakaöljyn laivakuljetukset Suomenlahdella. Tämä olisi mahdollista ottamalla jälleen käyttöön Baltian satamiin jo nyt johtavat öljyputket. Mahdollisen lisäkapasiteetin osalta voitaisiin uusi putkilinja jatkaa Suomen puolelle valmiiseen ja turvalliseen Porvoon Sköldvikin öljysatamaan.

Tiettävästi missään muualla maailmassa ei kuljeteta raakaöljyä niin vaikeissa jääoloissa kuin Suomenlahdella. Esimerkiksi Alaskan öljy kuljetetaan maailmanmarkkinoille - ei säiliöaluksilla vaan - valtavan pitkien öljyputkistojen kautta. Maailmassa ei ole edes olemassa suuria, kaikki ankarat jääolot kestäviä tankkilaivoja.

Suomenlahdella kuljetettiin vuonna 1995 öljyä noin 20 miljoonaa tonnia, nyt määrä on kolminkertaistunut 60 miljoonaan tonniin ja kasvaa lähivuosina viisinkertaiseksi 100 miljoonaan vuosittaiseen öljytonniin.

Öljyonnettomuuden riski kasvaa niin suureksi, että öljykatastrofilta ei voida välttyä. On pikaisesti saatava aikaan sopimus, jolla kielletään massiiviset raakaöljyn kuljetukset Suomenlahdella. Öljykuljetuskiellon aikaansaamiseksi tarvitaan yhteistyötä Suomen ja Baltian maiden välillä. Tarvittaessa on yhteistyössä EU:n kanssa painostettava Venäjää siirtämään öljykuljetukset Suomenlahdelta öljyputkiin. Mahdolliset uudet öljyputket Baltian ja Suomen satamiin tarjoavat hyvän yhteistyökohteen Suomelle ja EU:lle.

 

Hyvät kuulijat

Muolaalaiset ja karjalaiset kaikkiaan ovat antaneet valtavan aineellisen ja henkisen panoksen yhteisen isänmaamme, Suomen, kehitykseen. Vaikka Karjalan menettäminen oli suuri onnettomuus Suomelle, oli se samalla voimakas piristysruiske monille paikkakunnille ja alueille Suomessa.

Karjalaiset ovat tehneet suuren ja korvaamattoman työn uusien kotiseutujensa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Tästä suuresta merkityksestä on osuvia esimerkkejä muun muassa Muolaalaisten Seuran historiassa. Kun Karjala oli jalokivi Suomen  maakuntien joukossa ja sen pääkaupunki Viipuri maan toiseksi suurin ja kansainvälisin kaupunki; ei ole ihmeellistä, että karjalaiset ovat pystyneet uusilla kotiseuduillaan antamaan arvokkaan lisäpanoksen niiden kehitykseen.

 

Hyvät muolaalaiset

Valtiovallan, Suomen eduskunnan ja omasta puolestani kiitän teitä arvokkaasta työstä ja toivotan teille edelleen mitä parhainta onnea ja menestystä.