Takaisin     Takaisin etusivu

23.2.2003

Kansanedustaja Risto Kuisman näkemyksiä autoilusta ja maantieliikenteestä

Olen ollut Autoliiton jäsen vuodesta 1978 ja olen toiminut myös Autoliiton hallituksen jäsenenä 1980-luvulla. Olen toiminut myös lähes koko vuodesta 1995 alkaneen kansanedustajakauteni eduskunnan liikennevaliokunnan jäsenenä. Vuosina 1975-78 olin Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n lakimies ja vuosina 1978-94 AKT:n  puheenjohtaja. Ajan autolla vuosittain noin 40 000-50 000 kilometriä ja lisäksi harrastan moottoripyöräilyä.

Auto- ja polttoaineverot ovat liian korkeita. Olen tehnyt eduskunnassa lukuisia esityksiä ja aloitteita sekä autoverojen että polttoaineverojen alentamiseksi. Protestina auton käyttömaksua vastaan poltin oman autoverolappuni eduskunnan portailla vuonna 1997. Revin autoverolappuni samana vuonna myös suorassa TV-lähetyksessä.

Tällaisessa harvaanasutussa ja suurten etäisyyksien maassa auto- ja polttoaineverotuksen tulisi olla alhainen. Erillisestä autoverosta tulisi luopua kokonaan. Autoista ja myös moottoripyöristä perittäisiin vain arvonlisävero, kuten muistakin tavaroista. Erilliseen autojen ja
moottoripyörien ylimääräiseen rangaistusveroon ei ole mitään todellista perustetta. Autoveron tilalle on järkevämpää määrätä vuotuinen käyttömaksu, jos valtion talous ei kestä autoverotuoton menetystä. Mahdollista käyttömaksua ei kuitenkaan saa määrätä niille autoille ja moottoripyörille, jotka on hankittu ennen autoveron poistoa.

Maanteiden rakentamiseen ja erityisesti kunnostukseen on osoitettava selvästi enemmän rahaa. Osa maamme teistä on päässyt pahasti rappeutumaan. Ongelma koskee erityisesti pienimpiä teitä Etelä-Suomessa. Liikenteen maksamia suuria veroja tulee käyttää nykyistä enemmän liikenteen hyväksi.

Tietulleja vastustan ehdottomasti. Ne ovat Suomessa täysin järjetön vaihtoehto. Tietullien perimiskustannukset ovat Suomen vähäisillä liikennemäärillä suhteettoman suuret verrattuna muuhun Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Suomessa autoilulta peritään ilman tietullejakin liikaa veroja ja maksuja.

Liikenneturvallisuuden kannalta olisi tärkeää, että rattijuoppousraja olisi 0-promillea. Huumehörhöt ovat suuri liikenneturvallisuusriski, johon täytyy puuttua nykyistä tehokkaammin. Liikenteen kameravalvonta ei kuulu vapaaseen länsimaiseen yhteiskuntaan, vaan edustaa orwellilaista ajattelua. Liikennepoliisin tulisi suunnata työnsä nykyistä enemmän lähes pelkästä nopeuden tutkavalvonnasta muihin liikenneturvallisuusongelmiin. Ulkomaisen liikenteen, erityisesti venäläisten rekkojen ja muiden autojen turvallisuuteen ja kuntoon tulisi puuttua nykyistä ankarammin. Rajavalvontaa tulee tehostaa.

Liikkumisen vapaus on yksi kansalaisen perusoikeuksista. Nykyinen korkea auto-, moottoripyörä- ja polttoaineverotus uhkaa tätä kansalaisten perusvapautta. Auto on useimmille kansalaisille välttämätön väline työn, opiskelun ja lasten kuljettamisen kannalta. Tämä välttämättömyys tulisi näkyä myös liikenteen verotuksessa, joka on nyt erityisesti pieni- ja keskituloisten kannalta  sietämättömän ankaraa.