Takaisin     Takaisin etusivu

Kansanedustaja Risto Kuisma

Evakkotiellä - Juhlassa
13.6.2004 klo 13.00 Virolahdella
(juhlapuhe)

Hyvät evakot, evakkojen jälkeläiset, hyvät karjalaiset
Arvoisa juhlaväki

Olen iloinen, että olen saanut mahdollisuuden pitää juhlapuheen tässä tärkeässä Evakkotiellä -hankkeen pääjuhlassa.

Kun toimin Karjalan Liiton luottamustehtävissä, on minulla ollut hyvä mahdollisuus osallistua karjalaisten yhteisiin tapahtumiin ja juhliin. Erityiseksi tämän Evakko-juhlan tekee se, että myös oma isäni oli evakko. Pyyntö juhlapuhujaksi oli mieluinen myös sen vuoksi, että olen ollut kesävirolahtelainen jo neljännesvuosisadan ajan. Perheemme kesämökki sijaitsee Pyterlahdessa vain muutaman kilometrin päässä pakkoluovutetusta Karjalasta.

Itse olen toisen polven evakko; evakon poika. Isäni, Martti Kuisma, lähti evakkoon Viipurista 60 vuotta sitten. Oman sukuni evakkotie oli monipolvinen. Suku kulkeutui Savonlinnaan, Kouvolaan, Lahteen, Somerolle, Mynämäelle ja monille muille Suomen paikkakunnille. Omat tutkitut sukujuureni ulottuvat 1600luvun Muolaaseen. Niiden löytämisellä on ollut minulle suuri merkitys.

Omien juuriemme löytäminen ja ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös omaa itseämme. Jokainen meistä on sukupolvien kehityksen tulos. Pitkä esivanhempien ketju on muovannut geeniperintöämme ja antanut rakennusaineet oman, ainutlaatuisen ihmisyksilömme muotoutumiseen.

Ehkä vielä enemmän kuin esi-isiltä perityt geenit, ovat meitä ja esivanhempiamme muokanneet elinympäristön ja olosuhteiden ohella ympäröivä kulttuuri eli karjalaisuus. Oma kiinnostukseni sukujuuriini heräsi neljänkymmenen ikävuoden vaiheilla. Silloin löysin myös karjalaisuuden. Tai oikeammin, löysin uudelleen karjalaisuuden.

Lapsuuteni koti oli tavoiltaan karjalainen, vaikka elimme Savossa. Vasta myöhemmin huomasin, ettei kaikissa kodeissa eletty samalla tavoin kuin meillä kotona. Omaa karjalaista kulttuuriamme pidin lapsuudessa itsestäänselvyytenä. Hieman myöhemmin se tuntui poikkeavuudelta suhteessa ympäröivään väestön tapoihin ja tottumuksiin. Silloin en osannut päätellä poikkeavuuden johtuvan siitä, että olimme evakkoja; siirtolaisia pakkoluovutetusta Karjalasta. Vanhemmilleni ja sukulaisilleni oli karjalaisuus niin itsestään selvää, ettei sitä lapsille selvitetty  ainoastaan elettiin opittujen karjalaisten tapojen mukaan. Menetetty Karjala oli niin kipeä ja arka asia, ettei siitä haluttu puhua, ei ainakaan lapsille.

Jälkikäteen ajatellen olisi ollut hyvä, jos lapsena ja nuorena olisin tiedostanut ja ymmärtänyt oman karjalaisuuteni. Moni ihmetystäni herättänyt asia ja poikkeavuus olisi saanut luontevan selityksen. Ehkä olisin säästynyt myös joistain ongelmista, joita poikkeavuus ympäröivästä valtaväestöstä tuotti.

Luulen, että vastaavia kokemuksia kulttuurieroista oli monilla muillakin lapsilla, jotka sotien jälkeisinä vuosina syntyivät evakkoperheisiin. Se, että tiedämme ja ymmärrämme omat suku ja kulttuurijuuremme on tärkeää, mutta myös hyödyllistä oman itsemme kannalta.

Karjalaisuuden, karjalaisen kulttuurin, ylläpitäminen ja vaaliminen elinvoimaisena on karjalaisten, Karjalan Liiton ja sen jäsenjärjestöjen tärkeä; ehkä jopa tärkein tehtävä. Tätä kulttuuritehtävää ei ole mitään syytä aliarvioida, vaan päinvastoin sen merkitystä on syytä aina ja kaikkialla korostaa.

Me karjalaiset tarvitsemme omaa kulttuuria, karjalaisuutta. Tämä evakkojuhla on osa tätä, ensiarvoisen tärkeää, karjalaisen kulttuurin vaalimista. Tänäkin kesänä järjestettävät, lukuisat, suuret karjalaiset juhlat ja tapahtumat osoittavat karjalaisuuden elinvoimaa. Karjalaisuus on edelleen voimissaan, vaikka rajantakaisen Karjalan menetyksestä ja evakkoon lähdöstä on kulunut kuusi vuosikymmentä.

Evakot ja heidän jälkeläisensä ovat karjalaisten suurin ryhmä. Mukana Karjalan Liiton toiminnassa on myös nykyisen Etelä- ja Pohjois-Karjalan asukkaita. He ovat karjalaisia, jotka ovat saaneet elää ja asua omilla kotiseuduillaan ilman evakkoon lähtöä.

Kuusikymmentä vuotta sitten sodan seurauksena joutui kotikonnuiltaan lähtemään yli 400 000 suomalaista. Evakoita ja heidän jälkeläisiään on Suomessa noin miljoona. Siis joka viides suomalainen on pakolainen tai sellaisen jälkeläinen. Meillä ei puhuta pakolaisista, vaan käytetään sanaa evakko tai siirtolainen ja siirtoväki. Totuus on kuitenkin se, että evakot ovat pakolaisia; osa toisen maailmansodan miljoonista ja miljoonista eurooppalaisista pakolaisista. Karjalan ohella evakkoon lähdettiin Kuusamosta, Petsamosta, Sallasta ja muutamasta Suomenlahden saaresta. Monet evakot joutuivat luopumaan kodistaan kaksi kertaa; ensimmäisen kerran jo talvisodan jälkeen.

Evakkotie oli raskas. Evakkoon lähdössä menetettiin käytännössä kaikki, mitä ihmisillä oli. Talot ja tavarat jäivät pakkoluovutettuun Karjalaan. Sinne jäi myös synnyin ja kotiseudut. Sinne jäi juuret, usein satojen vuosien takaa. Omaisuudesta valtio maksoi jonkinlaisen korvauksen, mutta juurien ja kotiseudun menettämistä ei voi millään korvata. Monet evakoista olivat sotaveteraaneja, sotainvalideja, sotaleskiä, sotaorpoja, joille rakkaan Karjalan ja oman kodin jättäminen oli sodan raskas ylimääräinen taakka. Tämän päivän yltäkylläisyyden maailmassa meidän on vaikea muistaa ja kuvitella niitä niukkoja oloja, jotka sodanjälkeisessä Suomessa vallitsivat.

Ankeista oloista huolimatta karjalaisevakot rakensivat uudet kodit, maatilat, yritykset ja antoivat erityisen suuren panoksen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Euroopassa on virinnyt yhteistyö eri maiden pakolaisten ja heidän järjestöjensä välillä. Suomi ja karjalaiset ovat jääneet sivuun tästä yleiseurooppalaisesta toisen maailmansodan pakolaisten yhteistoiminnasta. Ehkä meidänkin kannattaisi mennä siihen mukaan.

Vaikka evakkojen lapset ovat sopeutuneet aivan normaalisti suomalaiseen yhteiskuntaan, ovat hekin menettäneet jotakin; omat juurensa menetetyssä Karjalassa ja muilla pakkoluovutetuilla alueilla.

Karjalan kysymys eli Neuvostoliitolle pakkoluovutettu Karjala ja muut alueet on oikeudenmukaisuuskysymys. Stalinin johtama Neuvostoliitto otti alueen pakolla, väkivallalla ja sodalla. Se ei ollut eikä ole oikein ja oikeudenmukaista. Itse uskon, että vääryys ei voi koskaan jäädä pysyväksi. Pitkän päälle oikeus aina voittaa. Monesti oikeuden voitto kestää niin kauan, että näyttää siltä, kuin vääryys voittaisi. Siltä näyttää nykytilanteessa Karjalan kysymyksen kohdalla.
Uskon kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin pakkoluovutettu Karjala palaa muun Suomen yhteyteen.

Neuvostoliiton romahtaminen 1990luvun alussa on yleisesti nähty koko maailmassa ja myös Suomessa voittopuolisesti myönteisenä tapahtumana.
Karjalaisten kannalta paras seuraus oli mahdollisuus päästä käymään menetetyillä kotiseuduilla. Kovin paljon muuta myönteistä, ei ainakaan vielä, ole nähtävissä nykyisen Venäjän suhtautumisessa Karjalan alueeseen ja karjalaisiin. Päinvastoin Karjala ja erityisesti Suomenlahti ja sen rannikot ovat uuden vakavan ongelman edessä. Tuon ongelman lähtökohtana ovat pakkoluovutettuun Karjalaan ja muualle Suomenlahden pohjukkaan rakennetut uudet suuret öljysatamat. Niistä lähtee valtava määrä raakaöljyä maailmanmarkkinoille.

Viime vuosina Suomenlahdella aloitetut öljykuljetukset ovat vakava uhka Suomelle, Baltian mailla ja myös kaikille Itämeren valtioille. Konkreettinen uhka kohdistuu erityisesti Karjalan rannikkoalueille ja myös tänne Virolahden rannoille.

Venäjän massiiviset öljykuljetukset Suomenlahden pohjukasta osoittavat piittaamattomuutta vakavista ympäristöriskeistä. Aiemmin Neuvostoliiton aikana raakaöljy kuljetettiin putkia pitkin Baltian maissa sijaitseviin satamiin. Näin vältettiin vaaralliset laivakuljetukset Suomenlahden ahtailla ja karikkoisilla merialueilla. Samalla vältyttiin öljyn talvisista kuljetuksista jäissä.

Myös Venäjä käytti ensimmäiset runsaan kymmenen vuotta raakaöljynkuljetuksiin Baltian öljyputkia ja vasta Baltiasta eteenpäin merikuljetuksia. Nyt öljykuljetukset on lähes kokonaan siirretty pois Baltiasta. Päätökselle ei ole taloudellisesti järkeviä perusteita. Lisäksi päätös johti uusiin ympäristöuhkiin.

Venäjä on käyttänyt ja joutuu edelleen käyttämään valtavia summia uusien Suomenlahden satamien, öljyputkien ja jäissä kulkevien säiliölaivojen rakentamiseen. Siitä huolimatta ennen pitkään Suomenlahtea uhkaa vakava öljyonnettomuus.

Öljyonnettomuuden riskiä ei voida poistaa vaatimalla kaksirunkoisia säiliöaluksia tai vaatimalla ankarat jäissäkulkuvaatimukset täyttäviä säiliölaivoja Suomenlahden talviliikenteessä. Ainoa todellinen ja tehokas keino estää vakavat ympäristöonnettomuudet olisi kieltää raakaöljyn laivakuljetukset itäisellä Suomenlahdella.

Tiettävästi missään muualla maailmassa ei raakaöljyä kuljeteta niin vaikeissa jääoloissa kuin Suomenlahdella. Esimerkiksi Alaskan öljy kuljetetaan maailmanmarkkinoille  ei säiliöaluksilla vaan  valtavan pitkien öljyputkistojen kautta.

Öljyonnettomuuden riski kasvaa Suomenlahdella niin suureksi, että öljykatastrofilta ei voida välttyä. Olisi pikaisesti saatava aikaan kansainvälinen sopimus, jolla kielletään raakaöljyn kuljetukset itäisellä Suomenlahdella. Öljykuljetuskiellon aikaansaaminen näyttää erittäin vaikealta, jopa mahdottomalta. Tarvittaessa on yhteistyössä EU:n kanssa painostettava Venäjää siirtämään raakaöljykuljetukset Suomenlahdelta öljyputkiin. Mahdolliset uudet öljyputket Baltian ja Suomen satamiin tarjoavat hyvän yhteistyökohteen Suomelle ja EU:lle.

Hyvät kuulijat

Evakot ja karjalaiset kaikkiaan ovat antaneet valtavan aineellisen ja henkisen pääoman yhteisen isänmaamme, Suomen, kehitykseen. Vaikka Karjalan menettäminen oli suuri onnettomuus Suomelle, oli se samalla voimakas piristysruiske monille paikkakunnille ja alueille Suomessa.

Evakot ovat tehneet suuren ja korvaamattoman työn uusien kotiseutujensa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Kun Karjala oli jalokivi Suomen maakuntien joukossa ja sen pääkaupunki Viipuri maan toiseksi suurin ja kansainvälisin kaupunki; ei ole ihmeellistä, että karjalaiset ovat pystyneet uusilla kotiseuduillaan nostamaan myös nämä paikkakunnat uuteen kukoistukseen.

Hyvät evakot

Valtiovallan ja Suomen eduskunnan puolesta kiitän teitä arvokkaasta työstä isänmaan hyväksi ja toivotan teille edelleen mitä parhainta onnea ja menestystä.