Takaisin     Takaisin etusivu

Kansanedustaja Risto Kuisma (sd)

JUHLAPUHE

Kallislahden Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhla

30.9.2006 klo 16.00, Savonlinna


Hyvät veteraanit, arvoista juhlaväki

Arvostan suuresti, että voin puhua lapsuuteni ja nuoruuteni tärkeässä paikassa; Kallislahden Työväentalossa, arvokkaassa Kallislahden Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlassa. Tässä talossa; sen pihamaalla ja lähiympäristössä vietin paljon aikaani 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alkuvuosina.

Olin innokas urheilija Kallislahden Viestin riveissä. Työväenyhdistykseen en kuulunut, mutta jos joku silloin olisi pyytänyt jäseneksi, olisin varmaan liittynyt. Kun 17-vuotiaana lähdin täältä armeijaan ja sitten sieltä melko suoraan maailmalle; Saimaan kanavaa rakentamaan en ollut vielä Kallislahden vuosina riittävän vanha poliittiseen toimintaan. Poliittisesti järjestäydyin muutama vuosi myöhemmin liittymällä 1969 Kouvolan Työväenyhdistykseen.

Lapsuus on elämän tärkein aika. Kun vuosia karttuu, ymmärtää yhä selvemmin lapsuuden merkityksen. Lapsuuden Kallislahti on painunut syvälle mieleeni. Vaikka olen ollut täältä pois 40 vuotta, pidän Kallislahtea ja Savonlinnaa edelleen kotipaikkanani. Olen aina verrannut ja vertaan muita paikkakuntia lapsuuden Kallislahteen.

Elämä on kuljettanut minut täältä Kallislahdelta Saimaan kanavan rakennustyömaan kautta ensin Pohjois-Kymenlaaksoon ja sitten Helsinkiin. viimeisen vuosikymmenen olen elänyt Helsingin lähistöllä Pornaisten Laukkoskella. Ei ole varmaan aivan sattumaa, että valitsin kotini paikan kylästä, joka muistuttaa monessa suhteessa Kallislahtea.

Lähdin aikanaan työn perässä Kallislahdesta ja Savonlinnasta maailmalle. Saman tien on kulkenut moni muu Itä-Suomessa syntynyt. Täällä on kaikki, mutta ei kaikille töitä. Jos työtä olisi tarjolla, moni lähtijä palaisi. Oma verikin vetää takaisin synnyinseuduille. Olen ollut vuosia paikallisen sanomalehden tilaaja ja ahkera lukija. Viime vuosina olen käynyt usein Savonlinnassa, mutta työ pitää minut Helsingin liepeillä. Ehkä joskus myöhemmin on mahdollisuus palata tänne pysyvämmin; ainakin osaksi aikaa; olen ajatellut.

Lapsuuden Kallislahdesta on jäänyt Työväentalon ja koulun lisäksi mieleen kesäinen Miehikko - järvi, onkiminen ja uiminen. Pellot, metsät, mäet ja vedet kuuluvat rakkaisiin muistoihin. Aika kultaa muistot. Ikävät asiat ovat unohtuneet. Tosin runsas kymmenen vuotta sitten, kun kirjoitin omaelämänkerrallista kirjaa, niin noita harmaita muistoja löysi tiensä kirjan sivuille asti. Ehkä elämässä, kuten räsymatossa, pitää olla erivärisiä raitoja, jotta se olisi kaunis.

Sata vuotta on pitkä aika. Toisaalta, kun itse täytän muutaman kuukauden kuluttua 60 vuotta, oma elämäni kattaa tuosta sadasta vuodesta yli puolet.

Pornaisten Laukkosken Työväenyhdistys, jonka puheenjohtaja olen, vietti satavuotisjuhlia kuukausi sitten omassa lähes sata vuotta vanhassa Työväentalossaan. Vaimoni Tuijan kanssa tutkimme neljän vuoden ajan työväenyhdistyksen vanhoja papereita, joita löytyi kymmeniä kiloja. Tuloksena tutkimustyöstä oli 250-sivuinen historiankirja.

Historiatyö oli käytännön kertauskurssi siitä, mitä työväenliikkeen toiminta on ollut sadan vuoden aikana. Samalla näkyi se valtava kehitys, jonka Suomi ja suomalainen yhteiskunta on käynyt sadan vuoden aikana.

Yhteiskunnan suuri muutos ei ole tapahtunut itsestään. Muutos on tarvinnut tekijänsä. Näistä muutoksen tekijöistä tärkein on ollut sosialidemokraattinen työväenliike, jonka riveissä olen itsekin toiminut kohta 40 vuotta.

Sosialidemokraatin minusta teki elämä. Lapsuus köyhässä suurperheessä näytti 1950-luvun suomalaisen yhteiskunnan puutteet: jokapäiväisestä leivästä oli pulaa, koulua ei ollut mahdollisuus käydä kansakoulua enempää.

Vakituinen työ alkoi jo 13-vuotiaana renkipoikana ja jatkui sekatyömiehenä. Nuorukaisena kohtasin 1960-luvun työelämän epäoikeudenmukaisuuden.

Työttömyys johti opiskeluun ja lapsuuden puutteet koulunkäynnissä tuli korjattua. Elämänkokemukset johtivat luottamusmieheksi, politiikkaan, oikeustieteen opintoihin, ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen ja sitten keski-iässä 1995 kansanedustajaksi.

Satavuotisjuhla on oikea paikka pohtia omia ja koko sosialidemokraattisen liikkeen arvoja.

Mikä on oikeaa politiikkaa eduskunnassa, kunnanvaltuustossa tai sosialidemokraattisessa puolueessa, ei ole, eikä saa olla, mikään itsestäänselvyys. Liian helposti oikeaksi ratkaisuksi tulee se, mikä on muodinmukaista, nykyaikaista tai tuntuu mahdolliselta.

Pelkkä käytännöllinen ajanvirralla ajelehtiminen ei riitä poliittisen toiminnan ja vielä vähemmän poliittisen puolueen toimintalinjaksi. Tarvitaan periaatteita ja yhdessä pohdittuja, hyväksyttyjä arvoja.

"Alussa oli suo, kuokka ja Jussi", alkaa Väinö Linnan tunnetun romaanitrilogian "Täällä Pohjantähden alla" ensimmäinen osa. Romaani on paitsi suomalaisen yhteiskunnan kehityksen kuvaus, myös julistus niistä arvoista, joita kirjailija Linna piti tärkeänä.

Nuo torpparin arvot ovat olleet omat arvoni. Vaikka olen niitä välillä epäillyt ja niissä horjunut, olen aina niihin palannut.

Aina ei ole ollut helppoa ratkaista, mikä on oikein ja mikä väärin. Olen ollut totuuden etsijä, joka ei ole pitänyt juuri mitään itsestään selvänä.

Kaikkea olen epäillyt. Usein epäilyt ja kyseenalaistaminen eivät ole olleet turhaa.

Työ, ahkera työnteko, on tärkeä arvo ihmisen ja yhteiskunnan kannalta. Oikeudenmukaisuus on yhtä tärkeä asia. Yhteiskunnallisista ja poliittisista arvoista se on tärkein.

Ilman vapautta ihminen ei voi elää oikeaa elämää.

Väinö Linnan puhutteleva kertomus Koskelan suvun elämästä on kuvausta sitkeästä työstä oikeudenmukaisuuden ja vapauden puolesta.

Torpparin asema oli epäoikeudenmukainen. Torpparin vapautta rajoitti maanomistajien valta. Kysymys oli yhteiskunnallisesta vääryydestä. Pelkästään ahkeralla työnteolla torppari ei saanut korjausta vääryyteen eikä voinut saavuttaa vapautta. Tarvittiin lainsäädäntöä, tarvittiin politiikkaa.

Koskelan Jussilla oli unelma. Hän halusi jättää lapsilleen menestyvän tilan, jonka hän omin raskain ponnistuksin raivasi pappilan suosta.

Perhe oli Jussille tärkeä. Hän halusi kuulua johonkin. Hän tarvitsi yhteisöä. Perhe on jokaisen ihmisen paras, arvokkain ja luonnollisin yhteisö. Perhe on enemmän kuin ydinperhe. Suku, kylä, työyhteisö, ystävät ovat meille jokaiselle välttämättömiä yhteisöjä.

Elämä ilman tavoitteita, unelmaa, on epätoivoista. Unelma voi olla vaatimaton. Monelle ihmiselle unelmana voi olla selviäminen ajankohtaisista vaikeuksista.

Elämä tarvitsee tarkoituksen. Jos ihmisellä ei ole omalla toiminnallaan mielekästä tarkoitusta, on hänen elämänsä hukassa. Unelmat antavat sen voiman, jolla selviämme arjen aherruksesta vaikeuksineen.

Jokainen ihminen haluaa jättää elämästään jonkun jäljen. Se voi olla korvesta raivattu tila, kuten Jussi Koskelalla. Se jälki voi olla patsas, kuten suurmiehillä. Usein se jättämämme jälki on läheisillemme jättämä muisto

Terveellä ihmisellä on kaipaus olla osa jostakin. vaikka monet arvostavat suuresti omaa yksilöllistä vapautta, on meille kaikille tärkeää olla hyväksyttävä osa jotain suurempaa. Yksin emme menesty. Tarvitsemme yhteisöä. Koskelan suvulle se yhteisö oli perheen ohella torppariliike ja työväenliike.

Yhdessä saa enemmän aikaan kuin yksin. Yhteisössä voi tehdä oman osansa hyvin ja tuloksena on suurempi saavutus, mitä parhainkaan yksilö voi saada aikaan.

Ahkeruus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu ja vapaus ovat niitä Väinö Linnan kuvaamia arvoja, jotka ovat elämän kannalta keskeisiä asioita.

Arvoisa juhlaväki

Suomalainen yhteiskunta on kehittynyt monessa suhteessa pitemmälle, mitä omassa nuoruudessani edes osasin tavoitella. Toisaalta vaikka aineellinen elintaso on noussut keskimäärin moninkertaiseksi, on köyhyyttä ja ennen kaikkea epäoikeudenmukaisuutta edelleen korjattavaksi.

Vielä on epäkohtia ja kipeää epäoikeudenmukaisuutta. Suurin epäoikeudenmukaisuus, joka koskee isoa joukkoa suomalaisia, on pienien eläkkeiden matala taso. Se on korjattava.

Eläkeasia on se kysymys, josta kansalaiset puhuvat eniten toreilla ja missä tahansa, missä ihmisiä kohtaa. Pelkällä kansaneläkkeellä ja pienellä työeläkkeellä ei pärjää. Myös veivaaminen eläkeindekseillä luo turvattomuutta. Eläkeläisille tärkeää on luottamus siihen, että eläke-etujen taso säilyy.

Liian vähälle huomiolle poliittisessa keskustelussa on jäänyt se, että jokainen euro, jonka yhteiskunta antaa, se myös joltain ottaa. Usein se, jolta tuo raha otetaan, tarvitsisi rahan paremmin kuin se, jolle se annetaan. Veroja peritään hyvin pienistä tuloista. Pieniä tuloista kerättyjä veroja käytetään moniin tarkoituksiin, joita he, jolta rahat otetaan, tuskin pitävät oikeina.

Nämä verorahat olisi oikeudenmukaista jättää köyhien rahapussiin. Verotettavan tulon alarajaa on nostettava. Myös perintöverosta vapaan omaisuuden rajaa on korjattava.

Hyvinvointivaltiolla ei ole mitään jaettavaa, jos ei ole tuloja, joita verottaa. Politiikka pitää siirtää pois jakopolitiikasta enemmän jaettavan lisäämiseen. Työn arvostus ei ole enää entisellä tasolla.

On tilanteita, jossa työnteko ei kannata tai kannattaa huonosti. Nämä järjettömyydet, joita tuloloukuiksi kutsutaan, ovat ratkaisematta.

Hyvä sosiaaliturva on mainio asia, mutta ne tilanteet, jossa se vie työnteon motiivin, on korjattava pikaisesti. Työikäiselle ja -kykyiselle väestölle olisi annettava työtä tulonsiirtojen sijaan. Nuorille on osoitettava työ- tai koulutuspaikka eikä passiivista rahaa.

Jos sosiaalipolitiikka lisää työstä ja muusta aktiivisesta elämästä syrjäytymistä, tapahtuu suuri vahinko, ei niinkään taloudelle, vaan ihmisarvolle.

Työtä oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta tarvitaan edelleen.

Hyvät toverit

Sydämelliset onnittelut Kallislahden Työväenyhdistykselle tänä 100-vuotis- juhlapäivänä. Parhainta menestystä työväenyhdistykselle; Kallislahdelle ja Savonlinnalle.