Takaisin     Takaisin etusivu

Karjalan Liiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Risto Kuisma

Liedon karjalaisten 60-vuotisjuhlassa

26.3.2006 klo 13.00, Lieto
(juhlapuhe)

Hyvät karjalaiset
Arvoisa juhlaväki

Olen iloinen, että olen saanut kunnian, pitää juhlapuheen tässä Liedon karjalaisten arvokkaassa juhlassa.

Aluksi muutama sana omasta karjalaisesta taustastani. Itse olen toisen polven siirtolainen. Isä oli Viipurista ja äiti Sortavalan maalaiskunnasta. Omat tutkitut sukujuureni johtavat 1600-luvun alun Muolaan pitäjän Telkkälän kylään. Kun vaimoni isä, appeni, on Harlusta, on lapsuudenperheeni ohella myös oma perheeni karjalainen. Perheemme kesämökki on Karjalassa, Virolahdella, jossa vain muutaman kilometrin vesimatka erottaa sen pakkoluovutetusta Karjalasta.

Keski-iässä ymmärsin, että omien juurien löytäminen ja ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös omaa itseämme. Jokainen ihminen on sukupolvien kehityksen tulos. Pitkä esivanhempien ketju on muovannut geeniperintöämme ja antanut rakennusaineet oman, ainutlaatuisen ihmisyksilömme muotoutumiseen.

Ehkä vielä enemmän kuin esi-isiltä perityt geenit ovat meitä ja esivanhempiamme muokanneet, elinympäristön ja olosuhteiden ohella, ympäröivä kulttuuri eli karjalaisuus.

Lapsuuteni koti oli tavoiltaan karjalainen, vaikka elimme Savossa. Vasta myöhemmin huomasin, ettei
kaikissa kodeissa eletty samalla tavoin kuin meillä kotona. Omaa kulttuuriamme pidin lapsuudessa itsestäänselvyytenä. Hieman myöhemmin se tuntui poikkeavuudelta suhteessa ympäröivään väestön tapoihin ja tottumuksiin. Silloin en osannut päätellä poikkeavuuden johtuvan karjalaisuudestamme. Ehkä vanhemmilleni ja sukulaisille karjalaisuus oli niin itsestään selvää, ettei siitä puhuttu eikä sitä lapsille selvitetty - ainoastaan elettiin opittujen karjalaisten tapojen mukaan.

Jälkikäteen ajatellen olisi ollut hyvä, jos jo nuorena olisin ymmärtänyt oman karjalaisuuteni. Moni poikkeavuus olisi saanut selityksen. Ehkä olisin säästynyt myös joistain ongelmista, joita poikkeavuus ympäröivästä valtaväestöstä tuottaa. Ehkä omille vanhemmille karjalaisuus oli liian vaikea asia puhuttavaksi.

Luulen, että vastaavia kokemuksia kulttuurieroista oli monilla muillakin lapsilla, jotka sotien jälkeisinä vuosina syntyivät siirtokarjalaisiin perheisiin. Se, että tiedämme ja ymmärrämme omat suku- ja kulttuurijuuremme on tärkeää, mutta myös hyödyllistä.

Kuusikymmentä vuotta sitten sodan seurauksena joutui kotikonnuiltaan lähtemään yli 400 000 suomalaista. Evakoita ja heidän jälkeläisiään on Suomessa noin miljoona. Siis joka viides suomalainen on pakolainen tai sellaisen jälkeläinen. Meillä ei puhuta pakolaisista, vaan käytetään sanaa evakko tai siirtolainen ja siirtoväki. Karjalan ohella evakkoon lähdettiin Kuusamosta, Petsamosta, Sallasta ja muutamasta Suomenlahden saaresta. Monet evakot joutuivat luopumaan kodistaan kaksi kertaa; ensimmäisen kerran jo talvisodan jälkeen.

Evakkotie oli raskas. Evakkoon lähdössä menetettiin käytännössä kaikki, mitä ihmisillä oli. Talot ja tavarat jäivät pakkoluovutettuun Karjalaan. Sinne jäi myös synnyin ja kotiseudut. Sinne jäi juuret, usein satojen vuosien takaa. Omaisuudesta valtio maksoi jonkinlaisen korvauksen, mutta juurien ja kotiseudun menettämistä ei voi millään korvata. Monet evakoista olivat sotaveteraaneja, sotainvalideja, sotaleskiä, sotaorpoja, joille rakkaan Karjalan ja oman kodin jättäminen oli sodan raskas ylimääräinen taakka. Tämän päivän yltäkylläisyyden maailmassa meidän on vaikea muistaa ja kuvitella niitä niukkoja oloja, jotka sodanjälkeisessä Suomessa vallitsivat.

Ankeista oloista huolimatta karjalaiset rakensivat uudet kodit, maatilat, yritykset ja antoivat suuren panoksen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.

Vaikka karjalaiset ovat sopeutuneet hyvin uusille asuinseuduilleen, kaipuu kotiseudulle elää. Karjalaiset ovat osa toisen maailmansodan pakolaisten suurta joukkoa. Pakolaisuus jättää jälkensä myös jälkeläisiin. Karjalaisten kohtaloa lievensi se, että he siirtyivät järjestäytyneesti oman valtion sisällä.

Kotiseudun menettäminen merkitsee juurien menettämistä. Juurettomuus on pakolaisen, siirtolaisen ja evakon kohtalo. Usein tuo juurettomuus on piilossa alitajunnassa. Vaikka Karjalan palautuksesta puhumista pidetään laajalti epärealistisena haihatteluna, elää tämäkin unelma piilossa karjalaisten sisimmässä.

Karjalan kysymys, kuten palautusta kutsutaan, on vaikea kysymys. Niin hankala, että vain harva poliittinen päättäjä on asiaan tarttunut. Paljon enemmän Karjalasta puhutaan kansan parissa, piilossa julkisuudesta. Karjalan kysymys koskee niin monia, että asiallinen ja avoin julkinen keskustelu olisi paikallaan.

Ei Karjalasta puhuminen ole sotakiihkoilua tai Venäjän vastaista toimintaa. Suomi joutui rauhansopimuksessa luovuttamaan Karjalan Stalinin johtamalle Neuvostoliitolle. Tuo vääryys ei vaikenemalla vähene.

Varovaiselle reaalipolitiikalle on Karjalan kysymyksessä vahvat perusteet, mutta sen suurin heikkous on että siinä oletetaan nykytilan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Sen jälkeen kun Berliinin muuri sortui täysin yllättäen, on selvää, että nykyhistoriakin voi tarjota suuria yllätyksiä.

Suomen ja Venäjän suhteet ovat niin hyvät, että ne kestävät keskustelun Karjalasta. Avoin keskustelu on parempi kuin piilossa olevat epäluulot.

Karjalan kysymys on oikeudenmukaisuuskysymys. Neuvostoliitto otti alueen pakolla, väkivallalla ja sodalla. Se ei ollut eikä ole oikeudenmukaista.

Itse uskon, että vääryys ei voi koskaan jäädä pysyväksi. Pitkän päälle oikeus voittaa aina. Monesti oikeuden voitto kestää niin kauan, että näyttää siltä, kuin vääryys voittaisi. Siltä näyttää nykytilanteessa Karjalan kysymyksen kohdalla. Uskon kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin meidän karjalaisten unelma toteutuu.

Karjalaisuuden, karjalaisen kulttuurin, ylläpitäminen ja vaaliminen elinvoimaisena on karjalaisten, Karjalan Liiton ja sen jäsenjärjestöjen tärkeä; ehkä jopa tärkein tehtävä. Tätä kulttuuritehtävää ei ole mitään syytä aliarvioida, vaan päinvastoin sen merkitystä on syytä aina ja kaikkialla korostaa.

Me karjalaiset itse tarvitsemme omaa kulttuuria, karjalaisuutta. Tämä juhla on juuri tätä ensiarvoisen tärkeää karjalaisen kulttuurin vaalimista. Joka kesä järjestettävät, lukuisat, suuret väkijoukot koonneet karjalaiset juhlat ja tapahtumat osoittavat karjalaisuuden elinvoimaa. Karjalaisuus on edelleen voimissaan, vaikka rajantakaisen Karjalan menetyksestä on kulunut kuusi vuosikymmentä.

Karjalaisten omat järjestöt ovat edelleen eläviä ja toimivia. Vaikka Karjalassa syntyneiden joukko on harvennut, on toimintaan tullut mukaan yhä enemmän toisen ja kolmannen polven siirtolaisia. Erityisesti Karjalan Liittoon kuuluvien sukuseurojen määrä ja toiminta on kasvanut tuntuvasti. Juuria ja karjalaisia juuria etsitään yhä enemmän.

Myös Karjalan Liitto on edelleen vahva ja arvostettu karjalaisten keskusjärjestö. Vaikka aivan kaikki karjalaiset yhteisöt eivät ole liiton jäseniä, on Karjalan Liitto kaikkien karjalaisten etujärjestö. Tämä puolivirallinen asema on luonnollinen, koska Karjalan Liiton perustivat talvisodan jälkeen huhtikuussa 1940 luovutetun alueen kunnat ja maakunnalliset yhteenliittymät.

Karjalan Liiton ja sen jäsenjärjestöjen menestys on perustunut siihen voimakkaaseen ja päättävään työhön, jota lukuisat järjestöveteraanit ovat tehneet vuosikymmeniä niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla.

Hyvä kuulijat

Karjalaiset ovat antaneet valtavan aineellisen ja henkisen pääoman yhteisen isänmaamme, Suomen, kehitykseen. Vaikka Karjalan menettäminen oli suuri onnettomuus Suomelle, oli se samalla voimakas piristysruiske monille paikkakunnille ja alueille Suomessa.

Kotikuntanne Lieto on hyvä esimerkki karjalaisten vaikutuksesta uuden kotikunnan kehitykseen. Lähes tuhat karjalaista ja viidesosa kunnan väestöstä, oli voimakas panos Liedossa.

Evakot ja heidän jälkeläisensä ovat tehneet suuren ja korvaamattoman työn uusien kotiseutujensa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Kun Karjala oli jalokivi Suomen maakuntien joukossa ja sen pääkaupunki Viipuri maan toiseksi suurin ja kansainvälisin kaupunki; ei ole ihmeellistä, että karjalaiset ovat pystyneet uusilla kotiseuduillaan nostamaan myös nämä paikkakunnat uuteen kukoistukseen.

Hyvät Liedon karjalaiset

Karjalan Liiton ja Suomen eduskunnan puolesta kiitän teitä arvokkaasta työstä isänmaan hyväksi ja toivotan teille edelleen mitä parhainta onnea ja menestystä.