Takaisin     Takaisin etusivu

Tilaisuus 20.7.2008

Puhe Seiskari-seuran kesäjuhlassa

Karjalan Liiton I varapuheenjohtaja Risto Kuisma
Seiskari-seuran kesäjuhlassa 20.7.2008 Pyhtäällä

Hyvät Seiskari-seuran jäsenet
Arvoisa juhlaväki

Olen iloinen, että olen saanut kutsun tänne seiskarilaisten kesäjuhlaan.

Aluksi haluan kertoa hieman omasta siirtokarjalaisesta taustastani. Olen toisen polven siirtolainen. Isä oli Viipurista ja äiti Sortavalan maalaiskunnasta. Omat tutkitut sukujuureni johtavat isäni Martti Kuisman puolelta 1600-luvun alun Muolaan pitäjän Telkkälän kylään.

Täällä seiskarilaisten merellisessä juhlassa haluan kertoa hieman omasta ja esivanhempieni suhteesta mereen ja saaristoon. Olen äidin puolelta Arponen. Arposet olivat monta sukupolvea Laatokan luotseja. He asuivat Sortavalan saaristossa. Luotsin sivutoimi periytyi isältä pojalle. Isäni vietti lapsuutensa Viipurinlahden merellisessä Uuraan saaressa.

Liekö sukujuurien syytä vai mitä, mutta joka tapauksessa olen tuntenut aina suurta vetoa mereen. Erityisesti saaret ovat kiehtoneet minua Tämän kesän mukavaa kesälukemista ovat olleet Seiskaria ja muita Suomenlahden ulkosaaria koskevat kirjat ja artikkelit. Kimmokkeen niiden lukemiseen sain puhujapyynnöstä tähän juhlaan.

Synnyin Savonlinnassa, jossa ei ollut merta, mutta paljon vettä, sillä kaupunki on rakennettu Saimaan saarille.
Lapsuudessa menimme viikonloppuna saareen, kuten veneretkeä johonkin asumattomaan saareen siellä päin yleisesti sanottiin. Kesämökkiä oli siihen aikaan vain hyvin harvalla. Saaressa yövyttiin rantakallioille teltassa tai paljaan taivaan alla. Matka saareen tehtiin usein soutuveneellä tai jonkin tutun tai sukulaisen "moottorilla", kuten silloin moottoriveneitä kutsuttiin.

Kun se oli taloudellisesti mahdollista, oma perheeni hankki kesäpaikan merenrannalta.
Perheemme kesämökki on ollut 26 vuotta Virolahdella, jossa vain muutaman kilometrin merimatka erottaa sen Neuvostoliitolle pakkoluovutetusta alueesta. Vaikka nykyisin Virolahtea pidetään osana Kymenlaaksoa niin Viipurin läänin aikana sitä kutsuttiin osaksi Lounais-Karjalaa. Suomen ensimmäinen kansanopisto, nimeltään Lounais-Karjalan kansanopisto, perustettiin aikanaan Virolahden Pyterlahden kylään. Oma kesämökkimme, jossa nykyään vietämme lähes puolet vuodesta, on tuon kylän Hevonniemessä.

Mökkini rajanaapurina on muutaman siirtolaiskalastajan yhteinen venevalkama. He joutuivat siirtymään evakkoon vajaan kymmenen kilometrin matkan Virolahden suulla olevilta Paation koulupiirin saarilta; Paatiosta, Pitkäpaadesta, Pajusaaresta ja Laitsalmesta. Heillä säilyi osa vanhoista kalavesistä ja myös näköyhteys vanhoihin kotisaariin. Vielä 1980-luvulla nämä naapurini harjoittivat päätoimisesti perinteistä, sukupolvien mittaista kalastajan ammattia; lähinnä hailin verkkopyyntiä.

Keski-iässä ymmärsin, että omien juurien löytäminen auttaa ymmärtämään myös omaa itseämme. Jokainen ihminen on sukupolvien kehityksen tulos. Pitkä esivanhempien ketju on muovannut geeniperintöämme ja antanut rakennusaineet oman, ainutlaatuisen ihmisyksilömme muotoutumiseen.

Ehkä vielä enemmän kuin esi-isiltä perityt geenit ovat meitä ja esivanhempiamme muokanneet - elinympäristön ja olosuhteiden ohella - ympäröivä kulttuuri eli karjalaisuus tai merellinen elämä; esimerkiksi elämä ulkosaarilla.

Lapsuuteni koti oli tavoiltaan karjalainen, vaikka elimme Savossa. Myöhemmin huomasin, ettei kaikissa kodeissa eletty samalla tavoin kuin meillä . Omaa kulttuuriamme pidin lapsuudessa itsestäänselvyytenä. Hieman myöhemmin se tuntui poikkeavuudelta suhteessa ympäröivään väestön tapoihin ja tottumuksiin. Silloin en osannut päätellä poikkeavuuden johtuvan karjalaisuudestamme.

Jälkikäteen ajatellen olisi ollut hyvä, jos jo nuorena olisin ymmärtänyt oman karjalaisuuteni. Moni poikkeavuus olisi saanut luontevan selityksen. Ehkä olisin säästynyt myös joistakin ongelmista, joita poikkeavuus ympäröivästä valtaväestöstä tuotti.

Luulen, että vastaavia kokemuksia kulttuurieroista oli monilla muillakin lapsilla, jotka sotien jälkeisinä vuosina syntyivät siirtolaisperheisiin. Se, että tiedämme ja ymmärrämme omat suku- ja kulttuurijuuremme, on tärkeää, mutta myös hyödyllistä.

Runsaat kuusikymmentä vuotta sitten sodan seurauksena joutui kotikonnuiltaan lähtemään yli 400 000 suomalaista. Evakoita ja heidän jälkeläisiään on Suomessa noin miljoona. Siis joka viides suomalainen on pakolainen tai sellaisen jälkeläinen. Meillä ei puhuta pakolaisista, vaan käytetään sanaa evakko tai siirtolainen ja siirtoväki. Kannaksen- ja Laatokan- Karjalan ohella evakkoon lähdettiin Kuusamosta, Petsamosta, Sallasta sekä Seiskarista ja muista Suomenlahden ulkosaarista.

Evakkotie oli raskas. Evakkoon lähdössä menetettiin käytännössä kaikki, mitä ihmisillä oli. Talot ja tavarat jäivät pakkoluovutetuille kotiseuduille. Sinne jäivät juuret, usein satojen vuosien takaa. Omaisuudesta valtio maksoi jonkinlaisen korvauksen, mutta juurien ja kotiseudun menettämistä ei voi millään korvata. Monet evakoista olivat sotaveteraaneja, sotainvalideja, sotaleskiä, sotaorpoja, joille oman kodin jättäminen oli sodan raskas, ylimääräinen taakka.

Vaikka siirtolaiset ovat sopeutuneet hyvin uusille asuinseuduilleen, kaipuu kotiseudulle elää. Evakot ovat osa toisen maailmansodan pakolaisten suurta joukkoa. Pakolaisuus jättää jälkensä myös jälkeläisiin.

Kotiseudun menettäminen merkitsee juurien menettämistä. Juurettomuus on pakolaisen, siirtolaisen ja evakon kohtalo. Usein tuo juurettomuus on piilossa alitajunnassa.

Vaikka Karjalan palautuksesta puhumista pidetään laajalti epärealistisena haihatteluna, elää tämäkin unelma karjalaisten sisimmässä.

Karjalan kysymys, kuten palautusta kutsutaan, on vaikea kysymys. Niin hankala, että vain harva päättäjä on asiaan julkisesti tarttunut. Paljon enemmän Karjalasta puhutaan kansan parissa, piilossa julkisuudesta. Karjalan kysymys koskee niin monia, että avoin julkinen keskustelu on paikallaan.

Ei Karjalasta puhuminen ole sotakiihkoilua tai Venäjän vastaista toimintaa. Suomi joutui pakkotilanteessa luovuttamaan Karjalan Stalinin johtamalle Neuvostoliitolle. Tuo vääryys ei vaikenemalla vähene.

Varovaiselle politiikalle on Karjalan kysymyksessä vahvat perusteet, mutta sen suurin heikkous on siinä, että oletetaan nykytilan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Sen jälkeen kun Berliinin muuri sortui täysin yllättäen, on selvää, että nykyhistoriakin voi tarjota suuria yllätyksiä.

Karjalan kysymys on ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymys. Neuvostoliitto otti alueen pakolla; Se ei ollut; eikä ole oikeudenmukaista.

Itse uskon, että mikään vääryys ei voi koskaan jäädä pysyväksi. Pitkän päälle oikeus voittaa aina. Monesti oikeuden voitto kestää niin kauan, että näyttää siltä kuin vääryys voittaisi. Siltä näyttää nykytilanteessa Karjalan kysymyksen kohdalla. Uskon kuitenkin, että enemmin tai myöhemmin meidän karjalaisten unelma toteutuu.

Neuvostoliiton romahtaminen 1990 - luvun alussa nähtiin meillä ja koko maailmassa myönteisenä kehityksenä. Siirtolaisten kannalta alkuvuodet Jeltsinin Venäjällä olivatkin lupauksia antavia.

Presidentti Jeltsin otti Suomen ja Venäjän välisissä virallisissa keskusteluissa oma-aloitteisesti esiin Karjalan-kysymyksen. Suomen ylin johto ei tarttunut asiaan, vaan otollinen tilanne annettiin mennä ohi. Baltian maat saivat noina vuosina takaisin itsenäisyyden. Arka ja saamaton Suomi hukkasi etsikkoaikansa

Noina vuosina me evakot ja heidän jälkeläisensä pääsimme ensimmäisen kerran käymään menetetyllä kotiseudulla. Vuosien kuluessa suomalaisten on ollut yhä vaikeampaa päästä käymään kaikille kotipaikoille; erityisen ongelmallista se on ollut Suomenlahden ulkosaarille. Karjalan Liitto on vuosien varrella toistuvasti niin julkisesti kuin yksittäisissä tapaamisissa esittänyt Suomen viranomaisille toivomuksen ongelman ratkaisusta. Viimeksi liiton johto puhui asiasta muutama viikko sitten ulkoministeri Stubille, kun tapasimme hänet Tampereella Karjalaisten kesäjuhlien yhteydessä.

Vaikka saattaa tuntua epärealistiselta, eräs ratkaisu olisi ulkosaarten vuokraaminen Suomelle. Niistä tulisi loistava matkailukohde. Siitä meillä on aavistus jo sen suosion perusteella, mikä mm Seiskarilla oli jo 1930-luvulla matkailijoiden keskuudessa. Saimaan kanavan alue on ollut vuokralla Suomella kohta jo 50 vuotta, miksi ei ulkosaaria voisi vuokrata samalla tavalla. Nyt nuo kauniit saaret ovat tyhjillään vailla mitään mielekästä käyttöä. Vaikka on hyvä elää jalat maassa niin hyvä on olla myös pää pilvissä. Ilman unelmia ei ole edistystä. Ilman unelmia ei ole elinvoimaa sen paremmin yksilöillä kuin kansakunnilla. Tämän totuuden on ihmisten ja kansojen historia osoittanut.

Venäjän valtaisa raakaöljyn kuljetus Suomenlahdella muodostaa vakavan uhan merelle, saaristolle ja rannikolle. Neuvostoliiton aikana raakaöljy kuljetettiin putkia pitkin Baltian maihin jäättömän ja avoimen meren ääreen. Nyt valtava öljyralli kulkee itäisen Suomenlahden ahtailla ja karikkoisilla väylillä, joissa jääolosuhteet ovat suurille tankkilaivoille vaikeat. Riskit ovat niin suuret, että ennen pitkää tapahtuu vakava ympäristökatasrofi. Missään päin maailmaa ei raakaöljyä kuljeteta suuressa mitassa niin vaikeissa olosuhteissa kuin itäisellä Suomenlahdella.

Osa uusia rajan kiroja on myös valtava kauttakulkuliikenteen rekkarallia. Kyseessä on epäterve ilmiö. Hyvin pieni joukko suomalaisia hyötyy tästä kauttakulkuliikenteestä rahallisesti. Sen sijaan koko Kaakkois-Suomi kärsii liikenneturvallisuushaitoista, ympäristöhaitoista, ajanhukasta, elämänlaadun laskusta ja muista ylimääräisistä harmeista. Rekkaruuhkat vaikeuttavat myös alueen normaalia kehitystä. Kauttakulkuliikenteen haitat ovat nykyisellään moninkertaiset hyötyihin verrattuna. Tilanne on kestämätön.

On myös muistettava, että kun tilanne Venäjällä normalisoituu, laivat ajavat suoraan Venäjälle. Meille jäävät silloin jäljelle valtavat asfalttikentät ja tarpeettomat tienpenkereet. Silloin tarvittaisiin oikeita terveitä elinkeinoja , jotka ovat nyt syrjäytyneet rekkaruuhkien edessä.

Venäläiset laajamittainen maanosto huolestuttaa vuosi vuodelta yhä enemmän ihmisiä Kaakkois-Suomessa. Suomalaisilla ei ole vastavuoroista mahdollisuutta ostaa maata rajan takaa. Vähintä olisi se, että meillä olisi myös oikeus ostaa maata Venäjältä. Kun Venäjä ei ole EU:n jäsen, Suomella on täysi itsenäinen päätösvalta niin maanmyynnistä, tiemaksuista kuin muistakin kahdenvälisistä ongelmista.

Suomen Venäjä-politiikka on ollut velttoa. Virkamiehet tuntuvat politiikkojen ohella elävän edelleen neuvostoaikoja. Venäjällä eletään uusia, entistä itsekkäämpiä aikoja, kuten esimerkiksi puutullit ja monet muut suomalaisille asetetut esteet osoittavat.

Karjalaisuuden, karjalaisen ja siirtolaisten kulttuurin ylläpitäminen ja vaaliminen elinvoimaisena on karjalaisten, Karjalan Liiton ja sen jäsenjärjestöjen tärkeä, ehkä jopa tärkein tehtävä.

Me karjalaiset itse tarvitsemme omaa kulttuuria, karjalaisuutta. Joka kesä järjestettävät, lukuisat, suuret väkijoukot koonneet karjalaiset juhlat ja tapahtumat osoittavat karjalaisuuden elinvoimaa. Karjalaisuus on edelleen voimissaan, vaikka rajantakaisen alueiden menetyksestä on kulunut yli kuusi vuosikymmentä.

Karjalaisten omat järjestöt ovat edelleen eläviä ja toimivia. Vaikka luovutetussa Karjalassa syntyneiden joukko on harvennut, on toimintaan tullut mukaan yhä enemmän toisen ja kolmannen polven siirtolaisia. Erityisen ilahduttavaa on Seiskari-seuran jo 1930-luvulla alkanut ja 1970-luvulla uudelleen vilkastunut toiminta.
Karjalan Liitto arvostaa suuresti, että Te olette liiton jäsenenä mukana suuressa karjalaisten ja siirtolaisten yhteisössä.

Karjalan Liitto on edelleen vahva ja arvostettu keskusjärjestö. Vaikka aivan kaikki karjalaiset yhteisöt eivät ole liiton jäseniä, on Karjalan Liitto kaikkien karjalaisten etujärjestö. Tämä puolivirallinen asema on luonnollinen, koska Karjalan Liiton perustivat talvisodan jälkeen huhtikuussa 1940 luovutetun alueen kunnat ja maakunnalliset yhteenliittymät.

Meille siirtolaisille ja heidän jälkeläisille Karjalan Liitto on osittain menetetyn kotiseudun vastine. Nyt voimme vierailla menetetyssä Karjalassa, mutta emme voi tavata siellä tuttuja karjalaisia. Näitä karjalaisia ja karjalaisten kulttuuria kohtaamme Karjalan Liitossa ja sen karjalaisissa jäsenjärjestöissä.

Hyvät kuulijat

Toivon Seiskari-seuralle ja teille kaikille onnea ja menestystä tänään ja tulevaisuudessa.