Takaisin     Takaisin etusivu

Tilaisuus 27.7-1.8.2008

Asiantuntijaluento Karjalasta, Karjalan Liitosta ja Karjalan kysymyksestä

Risto Kuisma Karjalan Liiton I varapuheenjohtaja Laatokan ja Äänisen risteilyllä

Omasta taustastani

Olen toisen polven siirtokarjalainen. Synnyin heti sodanjälkeen Savonlinnassa. Isäni on Viipurista ja äiti os. Arponen Sortavalasta. Sekä Kuismat että Arposet ovat sukututkimuksien mukaan eläneet satoja vuosia menetetyssä Karjalassa. Koulutukseltani olen juristi. Toimin 20 vuotta ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa ja sen jälkeen 12 vuotta kansanedustajana. Karjalaisuudesta kiinnostuin parikymmentä vuotta sitten. Sen myötä olen toiminut Karjalan Liiton johtotehtävissä; tällä hetkellä olen mm liiton I varapuheenjohtaja. Elän myös osan vuotta Karjalassa, sillä kesämökkimme on ollut lähes 30 vuotta Lounais-Karjalassa, Virolahden Pyterlahden kylässä. Vain noin kilometrin merimatka erottaa mökkimme Venäjälle pakkoluovutetusta alueesta.

Historiallista taustaa

Toisen maailmansodan seurauksena Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle pääosan Karjalastaan: kolme kaupunkia; Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen sekä kaksi kauppalaa; Koiviston ja Lahdenpohjan. Karjalan maalaiskunnista jouduttiin luovuttamaan kokonaan 39 ja osittain 21 kuntaa. Rauhanehtojen mukaan oli luovutettava Suomenlahden ulkosaaret; Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari ja Seiskari sekä Petsamo ja osia Sallasta ja Kuusamosta.

Suomesta lohkaistiin noin kymmenesosa; kaksi merkittävää maakuntaa Kannaksen - Karjala ja Laatokan- Karjala. Viipuri oli tuolloin Suomen toiseksi suurin ja kansainvälisin kaupunki. Siirtolaisia, evakoita, kuten näitä pakolaisia kutsuttiin, asutettiin kaikkiaan 407 000 eri puolelle Suomea. Ketään ei käytännössä jäänyt luovutetulle alueelle. Evakkoon jouduttiin kahteen kertaan; ensin 1940 Talvisodan jälkeen ja uudelleen Jatkosodan jälkeen vuonna 1944.

Karjalan Liiton perustaminen

Karjalan kunnat, seurakunnat ja maakunnalliset järjestöt perustivat Karjalan Liiton heti Talvisodan jälkeen 20.4.1940. Helsingissä pidettyyn perustavaan kokoukseen osallistui 340 edustajaa, jotka edustivat 52 kuntaa, 14 seurakuntaa ja 112 eri järjestöä. Luovutetuilla alueilla ei ollut ennen sotaa yhteistä maakuntaliittoa tai vastaavaa, vaan Karjala oli jakaantunut kahteen maakunnalliseen yhteisöön; Kannaksen Karjalaan ja Laatokan Karjalaan. Lisäksi oman kokonaisuutensa muodosti Raja - Karjala. Perustamisvaiheessa näiden kilpailevien maakunnallisten liittojen pelättiin tulevan esteeksi yhteisen järjestön aikaansaamiseksi, mutta vaikeassa tilanteessa sopu löytyi.

Aluksi perustajien ajatus oli, että Karjalan Liiton jäseniksi olisi hyväksytty vain kuntia, seurakuntia ja maakunnallisia yhteisöjä. Karjalan Liitto olisi ollut enemmän virallinen organisaatio kuin kansalaisjärjestö. Pian kuitenkin hyväksyttiin jäseneksi myös muita suppeammalla alueella toimivia järjestöjä. Myöhemmin , mutta ei ilman keskustelua, jäseniksi hyväksyttiin myös alueelliset Karjalaisseurat, joita syntyi ja perustettiin nopeassa tahdissa eri puolille maata kaikkialle sinne, minne karjalaiset olivat sijoittuneet asumaan. Kun kunnat ja seurakunnat myöhemmin 1940-luvun lopulla lakkautettiin, tuli karjalaisseuroista ja niiden muodostamista piirijärjestöistä liiton kantava voima. Lakkautettujen kuntien tilalle perustettiin pitäjäseuroja ja säätiöitä, joille siirrettiin kuntien, seurakuntien ja muiden lakkautettujen yhteisöjen omaisuutta. Myöhempinä vuosikymmeninä liittoon on liittynyt kymmeniä sukuseuroja. Karjalaiset sukuseurat ovat se ryhmä, johon viime vuosina on liittynyt eniten uusia jäseniä.

Aluksi Karjalan Liitosta muodostettiin siis jonkinlaista virallista, julkista siirtokarjalaisten yhteisöä. Siitä tuli kuitenkin jo alkuvaiheessa enintään puolivirallinen järjestö ja myöhemmin kaikkien karjalaisten ja Karjalasta kiinnostuneiden henkilöiden kansalaisjärjestö. Historiastaan johtuen liitolla on kuitenkin tänäkin päivänä häivähdys jonkinlaista puolivirallista leimaa. Karjalan Liiton synnytti polttava tarve valvoa kotinsa menettäneiden siirtokarjalaisten etuja asutus- ja korvauskysymyksissä. Liitto syntyi konkreettiseen tarpeeseen. Karjalaiset halusivat olla mukana itse päättämässä omista asioistaan. Karjalan Liitto oli ja on oman määritelmänsä mukaan karjalaisten etujärjestö. Eräs vielä nykyisenkin tunnetuimmista karjalaisista, valtioneuvos ja Karjalan Liiton puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja Johannes Virolainen määritteli liiton " itsenäisten ja itsepäisten karjalaisten taistelujärjestöksi ". Siirtolaisten asiat olivat suuria yhteiskuntapoliittisia asioita. Ne eivät ratkenneet ilman puoluepoliittisia- ja muita kiistoja. Siirtoväen asuttaminen, menetetyn omaisuuden korvaaminen sekä tasapuolinen kohtelua työmarkkinoilla olivat suuria ratkaisuja, joille pohja luotiin eduskunnan säätämillä laeilla. Erityisen vaikea kysymys oli maataloussiirtoväestön asuttaminen, josta käytiin kiistaa myös eduskunnan, hallituksen ja Tasavallan Presidentin välillä.

Vaikka pääosin, tosin vaikeuksien kautta, saavutettiin hyviä ratkaisuja, eivät kaikki asiat ratkenneet parhaiten päin. Katkera ja epäoikeudenmukainen ratkaisu oli Paasikiven läpi ajama päätös, jolla ruotsinkielisten seutujen maanomistajat vapautettiin käytännössä lähes kokonaan maanluovutusvelvollisuudesta. Tämän, kielipolitiikkaan ja osin suurmaanomistuksen etuihin perustuvan, päätöksen takia suuri osa saariston ja merenrannikon karjalaisista joutui sisämaahan. Siellä ei ollut mahdollisuutta hankkia toimeentuloa kalastuksesta ja muista merellisistä ammateista. Paasikivi perusteli omaa ruotsinkielisten ja erityisten ruotsinkielisten suurmaanomistajien ajamaa päätöstä sillä, ettei hän halunnut suututtaa Ruotsin valtiota. Paasikivi pelkäsi, että Ruotsin asenne Suomeen muuttuisi kielteisemmäksi, jos siirtolaisten sijoitus vaikuttaisi ruotsinkielisten tai kaksikielisten alueiden väestösuhteisiin. Suomen ruotsinkieliset olivat hakeneet kysymyksessä tukea Ruotsista.

Eduskunnassa oli vahva edustus siirtokarjalaisten ryhmällä, johon liittyi Viipurin vaalipiiristä valittujen kansanedustajien lisäksi kansanedustajia myös muista vaalipiireistä. Evakot muodostivat oman Viipurin läänin vaalipiirin edelleen vielä sekä 1945 että 1948 eduskuntavaaleissa, vaikka he asuivat hajallaan ympäri Suomea. Mainittakoon merkittävänä yksityiskohtana, että kainuulainen Urho Kekkonen oli valittu eduskuntaan Viipurin vaalipiiristä. Kekkonen oli aktiivinen karjalaisten asioissa niin kansanedustajana, ministerinä kuin presidenttinä. Myöhemmin presidenttinä Urho Kekkonen otti toistuvasti keskusteluissa venäläisten kanssa esille Karjalan kysymyksen eli Karjalan palautuksen kokonaan tai osittain.

Karjalan Liiton perustamista ajoivat aktiivisesti monet merkittävät karjalaiset poliitikot. Heistä mainittakoon mm kansanedustaja Erkki Paavolainen ( Kanneljärvi ), kansanedustaja Eemil Luukka ( Muolaa ) ja kansanedustaja Arno Tuurna ( Viipurin kaupunginjohtaja ). Paavolainen ja Tuurna olivat kokoomuslaisia ja Luukka maalaisliitosta; sosialidemokraateista näkyvin oli "Viipurin maalaiskunnan keisariksi mainittu", maanviljelijä Eeno Pusa, josta tuli myös kansanedustaja.

Liiton perustajat näkivät välttämättömäksi, että liiton johdossa on kattava edustus paitsi alueellisesti niin myös poliittisesti. Alusta alkaen liiton johdossa on aina ollut henkilöitä kolmesta suurimmasta eduskuntapuolueesta; keskustasta, kokoomuksesta ja sosialidemokraateista. Tätä linjaa on jatkettu tähän päivään asti. Liitto on halunnut olla kaikkien karjalaisten liitto heidän poliittisesta kannastaan riippumatta. Tämä laaja poliittinen edustus on myös auttanut liiton työtä: liittoa on kuunneltu ja sillä on ollut valmiit vaikutuskanavat eduskuntaan , hallitukseen ja maan ylimpään poliittiseen johtoon.

Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin maalaisliittoa edustava Juho Hietanen, joka oli tunnettu vaikuttaja ja mm Karjalan Kannaksen kuntien Edustajiston pitkäaikainen puheenjohtaja. Varapuheenjohtajaksi valittiin sosialidemokraatti Eeno Pusa. Hallituksessa oli merkittäviä politiikkoja eri puolueista; mm kansanedustaja ja moninkertainen ministeri Juho Niukkanen, kansanedustaja Juho Leppänen, kansanedustaja Jussi Raatikainen, kansanedustaja Aarno Tuurna, kansanedustaja Matti Pitkänen, kansanedustaja Eemil Luukka ja kansanedustaja Kaapro Huittinen.

Liiton ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi valittiin kansanedustaja Erkki Paavolainen. Hän oli paitsi kokoomuksen kansanedustaja niin myös Kanneljärven kansanopiston johtaja. Hänellä oli ehkä kaikkein suurin henkilökohtainen panos Karjalan Liiton syntyyn.

Johannes Virolainen oli mukana jo liiton alkuvaiheessa; hän oli 1940 nuorena agronomina liiton maatalousjaoston sihteeri. Kansanedustajaksi Virolainen valittiin 1945 ja myöhemmin hänestä tuli Karjalan Liiton puheenjohtaja ja aktiivinen kunniapuheenjohtaja. Muita tunnettuja alkuvuosien karjalaisia ja Karjalan Liitossa toimineita henkilöitä olivat mm Veikko Vennamo, Penna Tervo, Johannes Koikkalainen, Valto Käkelä, Hannes Tiainen, Toivo Rapeli, Urho Kähönen, Simo Härkönen ja Helena Virkki. Veikko Vennamo toimi alkuvuosina liiton lakimiehenä; myöhemmin hallituksen jäsenenä. Hän oli yksi ensimmäisistä Karjalan Liiton kultaisen ansiomerkin saajista.

Karjalan Liiton luonne muuttuu

Kun tultiin 1960-luvulle, karjalaisen siirtoväen taloudellista asemaa koskevat kysymykset oli ratkaistu. Siirtoväki oli alkanut sopeutua uusille asuinseuduilleen tasavertaisina ja aktiivisina asukkaina. Karjalan Liiton luonne myös muuttui; se ei enää ollut yhtä paljon etu- ja painostusjärjestö. Nyt toiminta muuttui yhä enemmän kulttuuri- ja harrastusjärjestön suuntaan. Kuitenkin tänäkin päivänä Karjalan Liittoa kuvaa parhaiten nimike: karjalaisten etujärjestö. Liiton noin 500 jäsenjärjestön ja noin 50 000 jäsenen toiminnassa ovat painottuneet yhä enemmän karjalainen kulttuuri ja sen ja karjalaisen perinteen siirtäminen uusille sukupolville. Samalla liitto on vaalinut yleistä Karjala tietoutta. Erilaisia kirjoja ja muita julkaisuja on karjalaisten järjestöjen toimesta julkaistu, ei vain satoja, vaan luultavasti jo enemmän kuin tuhat. Perinteen kerääminen, dokumentointi ja juurien etsintä on tullut yhä tärkeämmäksi. Yleisestikin omien sukujuurien etsintä on tullut koko yhteiskunnassa yhä tärkeämmäksi. Karjalaisilla suvuilla tämä tarve on ollut vielä muita suurempi. Erityisesti sukuseurojen kautta liittoon on tullut merkittävästi lisää nuorempia sukupolvia. Mistään muusta maakunnasta ei ole kirjoitettu niin paljon kuin Karjalasta. Karjalaa ja karjalaisia sukuja on tutkittu paljon enemmän kuin muita maakuntia tai sukuja.

Liiton toimintapiiri on laajentunut. Liitto on nyt kaiken karjalaisuuden keskusjärjestö, kun se alun alkaen oli vain siirtokarjalaisten järjestö. Nyt liiton jäsenpiiriin kuuluvat rajan tälle puolen jääneet pohjoiskarjalaiset, eteläkarjalaiset ja myös ne karjalaisuudesta ja Karjalasta kiinnostuneet, joilla ei ole karjalaisia juuria. Karjalainen kulttuuri, jota liitto vaalii, on vielä laajempi ja ylittää Suomen nykyiset ja entiset rajat. Karjalaisen kulttuurin kuuluvat myös niin Aunuksen-, Vienan - kuin Tverin Karjalan kulttuurit. Evakkoja ja heidän jälkeläisiään on nyt noin miljoona eli noin viidesosa suomalaisista.

Karjalan Liiton tarkoitus

Liitolla on kaksi päätarkoitusta: karjalaisen kulttuurin vaaliminen ja Karjalan kysymys. Karjalan kysymyksellä tarkoitetaan menetetyn Karjalan palauttamista. Karjalaisten piirissä ja myös Karjalan Liitossa käydään välillä kiivastakin keskustelua siitä, onko liitto kulttuurijärjestö vai palautusjärjestö. Karjalan Liittoa ei ole kumpaakaan, vaan se on molempia; sekä karjalaisen kulttuurin vaalija että Karjalan palautuksen edistäjä.

Nämä tavoitteet eivät ole vastakkaisia eivätkä toisiaan poissulkevia. Luonnollisesti osa jäsenistöstä on kiinnostunut vain kulttuurista ja osa vain Karjala- kysymyksestä. Kaikkein innokkaimmat palauttajat ovat viimeisen vuosikymmenen aikana perustaneet useita pieniä palauttajajärjestöjä. Näiden, liiton ulkopuolella toimivien, järjestöjen jäsenistä suurin osa on myös Karjalan Liiton jäseniä. Palauttajajärjestöjen syntyyn on vaikuttanut tyytymättömyys Karjalan Liiton toimintaan Karjala-kysymyksessä. Liiton toiminta on ollut maltillista ja palauttajajärjestöt ovat pyrkineet radikaalimpaan toimintaan. Mitä se on, tai olisi, on jäänyt epäselväksi. Karjalan Liiton jäsenistön ja karjalaisten piirissä on myös esitetty mielipiteitä, että liiton pitäisi hylätä Karjala-kysymys kokonaan. Tämä on jonkin verran synnyttänyt vastakkaisasettelua kulttuurikysymysten ja palautuksen kesken.

Jos unelmaa Karjalan palauttamisesta ei olisi, ei olisi luultavasti koko liittoa; ei ainakaan merkittävää. Karjala ja menetettyjen alueiden palautus on se konkreettinen kohde, joka on antanut ja antaa myös karjalaiselle kulttuurille elinvoiman. Se on itsestään selvää, kun ajattelee onko muilla heimoilla omia joukkojärjestöjä, kuten karjalaisilla on. Muilla heimoilla ja maakunnilla on kotiseudut, meillä karjalaisilla ei, mutta Karjalan Liitto on menetetyn kotiseudun korvike.

Karjalan Liiton ohella toinen tärkeä karjalaisten yhdysside on ollut ja on Karjala-lehti. Lehti on liitosta riippumaton, sillä Karjalan Liitto omistaa vain kolme prosenttia lehteä julkaisevan kirjapainon osakkeista. Viipurissa ilmestynyt Karjala oli aikanaan Suomen toiseksi suurin sanomalehti. Evakkoon lehti siirtyi ensin Helsinkiin ja Lahteen ja sitten 1950-luvulla Lappeenrantaan, jossa se nyt ilmestyy kerran viikossa .Lehdellä ja liitolla on luonnollisesti yhteistyötä. Merkittävä osa lehden sisällöstä perustuu liiton ja sen jäsenjärjestöjen toimintaan.

Karjalan kysymys eli Karjalan palautus

Sodan jälkeen ja kommunistisen Neuvostoliiton aikana Karjalan palautus oli arka asia, ettei Karjalan Liitto tohtinut puhua siitä oikealla nimellä, vaan käytti termiä Karjalan kysymys. Erityisesti 1960-1980 luvuilla asiasta ei ollut Suomessa ”lupaa” puhua. Se oli kielletty aihe julkisessa keskustelussa. Kun asiasta ei ollut sopivaa puhua, siitä levisi ja muodostui vääriä käsityksiä, jotka elävät osittain vielä tänäkin päivänä.

Kuviteltiin, että Karjalan kysymys on sama kuin ennen sotia elänyt ajatus Suur- Suomesta. Se käsitti kaikkia suomalaisten asuttamat alueet eli esimerkiksi silloisen Neuvosto-Karjalan. Karjalan palauttaminen terminä tarkoittaa sitä Suomen valtion aluetta, jonka Stalinin Neuvostoliitto pakotti Suomen luovuttamaan toisen maailmansodan jälkeen. Siihen kuuluvat Karjalan Kannas ja Laatokan Karjala sekä Suomenlahden ulkosaaret. Siihen ei kuulu Vienan Karjala, ei Aunus, ei Petroskoi, eivätkä muutkaan alueet, joita ei liitetty Suomeen, kun Suomi vuonna 1920 solmi Tarton rauhan. Samassa asemassa kuin menetetty Karjala ovat myös ne alueet, jotka jouduttiin luovuttamaan Sallasta, Kuusamosta ja Petsamosta.

Vielä Neuvostoliiton perestroikan ja Gorbatsovin aikana vuonna 1989 presidentti Koivisto tuomitsi Karjala keskustelun. Minua se ärsytti niin, että se oli minulle viimeinen kimmoke julkiseen Karjala keskusteluun. Aloitin sen loppiaisena 1990 SAK:n tilaisuudessa puheenvuorolla , joka sai moitteita, mutta myös paljon kiitosta.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1990 luvun alussa Venäjän presidentti Jeltsin ehdotti presidentti Koivistolle keskustelua Karjalasta. Koivisto vastasi hiljaisuudella. Siinä meni ohi ainutlaatuinen tilaisuus asian käsittelyyn; ehkä tähänastisen historian ainoa hetki Karjalan kysymyksen ratkaisuun; koko Karjalan tai sen osan palauttamiseen. Samoihin aikoihin Viro ja muut Baltian tasavallat saivat takaisin itsenäisyyden. Neuvostoliiton itä- eurooppalaiset vasallivaltiot Puola ja muut vapautuivat. Karjalan palautus olisi ollut noiden tapahtumien rinnalla pikkujuttu. Se olisi ollut ehkä mahdollista, jos Suomi olisi tarttunut tilaisuuteen.

Nyttemmin Putinin Venäjällä kansallisuusaate voimistuu ja sitä voimistetaan jatkuvasti. Nykyinen kehitys merkitsee, että Karjalan palautus näyttää karkaavan käsistämme vuosi vuodelta yhä kauemmaksi. Historia ei kuitenkaan ole vain nykyisyyden jatkumo. Neuvostoliiton ja kommunismin romahtaminen ja uuden Euroopan synty oli historian käänne, jota kukaan ei kyennyt ennakoimaan. Tulevaisuus voi tarjota yhtä suuria historian käänteitä kuin menneisyys. Silloin voi aueta mahdollisuus Karjalan kysymyksen ratkaisuun.

Kuten nyt tiedämme, presidentti Urho Kekkonen toimi aktiivisesti Karjalan kysymyksen ratkaisemiseksi. Tiedot tuosta toiminnasta ovat tulleet julkisuuteen vasta viime vuosina. Kekkonen neuvotteli useita kertoja neuvostojohtajien kanssa Suomen menettämän alueen palauttamisesta. Keskusteluissa saavutettiin edistystä aina niin pitkään kuin Hrutsev oli vallassa. Porkkalan alue palautettiin Suomelle 1956 ja Saimaan kanava vuokrattiin 1960-luvun alussa. Kekkonen ajatteli kanavan vuokrasopimuksen olevan askel laajempaan palautukseen. Urho Kekkonen tarjosi venäläisille Lapista alueita Viipurin ja Karjalan Kannaksen vastapainoksi. Kekkonen yritti tosissaan Karjalan kysymyksen ratkaisemista ja tavoitteena oli, että vähintään osa luovutetusta alueesta palautuisi Suomelle. Kekkonen oli valittu eduskuntaan Viipurin läänistä. Hän oli toiminut sodan jälkeen siirtokarjalaisten asioiden edistäjänä. Hän tunsi karjalaisten asiat ja hänellä oli luottomiehiä karjalaisten keskuudessa.

Karjalan kysymyksessä tarvitaan keskustelua. Siihen on nyt hyvät mahdollisuudet. Vielä muutama vuosi sitten valtakunnan päälehti ei julkaissut juuri mitään Karjalan kysymykseen liittyvää. Nyt tiedotusvälineet ovat avautuneet. Yleisradion monet dokumentit Karjalasta ovat saaneet suuren suosien muidenkin kuin karjalaisten keskuudessa. Tässä ajassa karjalaisuus, karelianismi, kiinnostaa. Suomalaisuuden juuret ovat Karjalassa.; mm Kalevalan runot on kerätty lähes kokonaan Karjalasta.

Mielipidetutkimukset kertovat, että lähes puolet suomalaisista kannattaa Karjalan palautusta. Luku on suuri. Karjalan Liitolla on tärkeä tehtävä levittää oikeaa tietoa Karjalan kysymyksestä ja Karjalan palautuksesta. Tavoitteena tulee olla, että enemmistö suomalaisista kannattaa Karjalan palauttamista. Ilman kansan enemmistön hyväksymistä palautus ei voi toteutua, jos ja kun siihen otollinen tilaisuus joskus tulevaisuudessa aukeaa.