Takaisin     Takaisin etusivu

Eduskunta 8.12.2010

KIRJALLINEN KYSYMYS

Eläkkeiden maksun myöhästymisistä

Eduskunnan puhemiehelle

Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä jo useana kuukautena.

Esimerkiksi Eterasta vedotaan siihen, että vika on pankkien välisessä maksuliikenteessä. Maksuliikenteen ongelmat ovat vaikuttaneet myös Kelan tukiin ja osaan palkoista. Kun ongelma pankeissa on toistuva, niin eläkkeet voisi esimerkiksi laittaa aiemmin maksuun, jotta pankin viivästymiset eivät jatkossa aiheuttaisi pienituloisille eläkeläisille ongelmia.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen eläkkeiden maksun jatkuvista myöhästymisistä, ja mitä hallitus aikoo tehdä jotta tilanne korjaantuisi?

Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2010
Risto Kuisma /sd