Takaisin     Takaisin etusivu

Eduskunta 16.12.2010

TOIMENPIDEALOITE

Fortumin ydinvoimaluvasta

Eduskunnalle

Ydinvoiman lupahakemukset käsiteltiin keväällä pitkän ja perusteellisen keskustelun jälkeen. Eduskunta päätyi hallituksen esityksestä myöntämään luvat Fennovoimalle ja TVO:lle. Kolmas hakija, Fortum, ei saanut lupaa Loviisaan kaavaillulle reaktorilleen.
Loviisassa sijaitsee jo kaksi Fortumin ydinvoimalaa, joten infrastruktuuri alueella on valmis. Fortumilla on tarvittava kokemus ja osaaminen laitoksen pyörittämisestä, ja laitosten sijainti on erinomainen yhteyksien kannalta. Nykyiset reaktorit vanhentuvat ennen pitkää, ja mikäli uutta lupaa ei myönnetä, on toiminnan jatkuvuus vaarassa.
Valtio omistaa enemmistön Fortumista. Pelkästään 2000-luvulla omistajuus on tuottanut valtiolle noin seitsemän miljardia euroa. Omistajuuskin velvoittaa valtiota kantamaan huolta alueen pääelinkeinon tulevaisuudesta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin myöntääkseen Fortumille ydivoimaluvan.

Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010
Risto Kuisma /sd