Takaisin     Takaisin etusivu  

Risto Kuisma, Kokkolan AA:n 55-vuotisjuhlassa / AA:n Kevätpäivillä 17.4.2010  Kokkolassa

Hyvät AA:laiset, Arvoisa Juhlaväki, Hyvät Naiset ja Herrat,

Kiitän siitä kunniasta, että saan pitää tämän puheen: puhuin jo viisi vuotta sitten 50-vuotisjuhlassa. Sen lisäksi, että olen julkisuuden henkilö, olen alkoholisti ja Nimetön alkoholisti, vaikka en olekaan Nimetön. Olin juovana alkoholistina julkisuuden henkilö ja sitä olen ollut ja olen myös toipuvana, raittiina alkoholistina. Sille en voi mitään, vaikka haluaisin. Olen julkisuuden suhteen tässä asiassa voimaton. Se on pitänyt minun hyväksyä, vaikka se ei aina ole ollut helppoa.

Tämän juhlapuheen tärkeimmän sanoman, AA:n voiman ja sen suuren merkityksen, tuon teille oman elämänkertani avulla.

Talvella 1990 painoin yli 130 kiloa. Olin ketjupolttaja. Söin lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen ja unettomuuteen. Verenpaineeni temppuili lääkehoidosta huolimatta. Olin ruumiillisesti ja henkisesti rapakunnossa. Minulla oli alkoholiongelma.

Olin lähestymässä omaa pohjaani. Sitä pistettä, jossa olisin kasvotusten alkoholiriippuvuuden todellisuuden kanssa. Hävisin alkukesästä SAK:n puheenjohtajanvaalin ja puhuin humalassa SDP:n puoluekokouksessa, jossa olin edellisenä päivänä ollut ehdolla puolueen puheenjohtajaksi.

Elokuussa 1990 olin pohjalla. Viimeisenä keinona harkitsin itsemurhaa. Se oli silloin ainoa jäljellä oleva keino jatkaa pakoa; olla pelkuri ja välttää ikävän, häpeällisen totuuden kohtaaminen.

Työmatkalla Firenzessä, Italiassa, lohduttomassa yksinäisyydessä, nöyrryin. Myönsin itselleni, että minulla oli niin suuri ongelma suhteessa alkoholiin, että en selviäisi siitä yksin, vaan tarvitsen apua.

Olin valmis tekemään mitä tahansa saadakseni apua. Tosin en silloin tiennyt, onko mitään apua edes olemassa. Luulin, että kenelläkään toisella ihmisellä ei ole, eikä ole ollut, samanlaista ongelmaa, mitä minulla silloin oli.

Selvisin matkalta Suomeen, menin työterveyslääkäriin joka ohjasi minut ylilääkäri Reijo Ojutkankaan puheille. Siellä minulle selvisi, mikä minua vaivasi. Olin alkoholisti. Oli valtava helpotus saada ongelmalle nimi ja puitteet sekä samalla nähdä mahdollisuus sen ratkaisuun. Tuosta hetkestä alkoi tie takaisin kohti raitista, tervettä elämää.

Samana päivänä ymmärsin, mikä on AA. Siitä alkaen olen parhaan kykyni mukaan yrittänyt elää AA:n 12-askeleen ohjelman mukaan. Samana syksynä olin potilaana Kalliolan Klinikoiden Myllyhoidossa. Tämä Minnesota-malliin perustuva, AA:n ohjelmaan nojaava hoito antoi hyvän ymmärryksen raittiin elämän alkuun. Myöhemmin olen ollut pitkään Myllyhoitoyhdistyksen hallituksen lakimiesjäsen ja puheenjohtaja.

Vaikka ei se helpolta silloin tuntunut, pääsin irti; ei vain viinasta, vaan myös kaikesta kemiasta eli myös mielialalääkkeistä. Muutama kuukausi myöhemmin sain ylimääräisen palkinnon; verenpainelääkitys todettiin tarpeettomaksi.

Aiemmin tietoni AA:sta olivat vähäiset. Tai oikeastaan minulla ei ollut mitään tietoa; vain kokoelma väärää luuloa. Vähäisen tietoni takana oli alitajuinen, johdonmukainen tiedon välttely. Koska en halunnut myöntää alkoholiongelmaani, en halunnut tietää asiasta mitään. Ajattelin, että sellaista, mistä ei ole tietoa, ei ole olemassa. Kun ei ole ongelmaa, ei tarvitse tehdä mitään ongelman ratkaisemiseksi. Tällaisen päättelyn taakse pakenin yli vuosikymmeneksi, jotta vältin kohtaamasta häpeälliseksi kokemani suhteen alkoholiin. Olin hyvin tyypillinen alkoholisti, joka kieltää ongelmansa viimeiseen asti.

Yleinen "puolivakava" käsitys yhteiskunnassa on, että viinaan sortunut ihminen voi raitistua vain joko tulemalla uskoon tai rakastumalla. En halua kieltää rakastumisen tai uskoontulon tehoa, mutta on tärkeää todeta, että on myös järkiperäinen tie: AA:n 12-askeleen ohjelma. Se on oman kokemukseni ja tietojeni mukaan erinomainen tie pois päihderiippuvuudesta. Tämä tie on jokaisen alkoholistin käytettävissä.

AA:han liittymiseen ei tarvita mitään muuta kuin nöyryyttä. Itse raitistuin vain AA:n avulla. Käytin AA-yhteisön ohella tukenani myös AA:laisia ystäviä, lääkäreitä, psykologeja ja hengenmiehiä. Hyvän alun ja luontevan reitin AA:han sain Myllyhoidossa.

En raitistunut siksi, että tulin uskoon, kuten moni raitistunut julkisuuden henkilö on julkisuudessa kertonut. Päinvastoin, järjestys oli toinen, sillä vuosien varrella, kun raittiutta kertyi lisää, myös henkinen ja hengellinen elämäni palautui ja tervehtyi. Se, mikä AA:n ohjelmassa oli alussa ärsyttänyt, alkoi vetää puoleensa. Vähitellen kiinnostuin kristinuskosta, liityin takaisin kirkkoon ja tätä nykyä hoida kotiseurakuntani luottamustehtäviä. Olen saanut takaisin myös henkisen ja hengellisen terveyden.

Fyysisen terveyden sain takaisin paljon nopeammin. Vuosi raitistumisesta juoksin jo ensimmäisen maratonin. Jo sitä ennen olin hiihtänyt Finlandia-hiihdon. Terveen raittiin elämäntavan myötä paino oli pudonnut 40 kiloa, tupakka ja kaikki lääkkeet olivat jääneet pois. Vain vuotta aikaisemmin olin pitänyt itseäni kuolemansairaana.

AA:n hengellinen ohjelma on antanut avun minullekin, vaikka minulla ei AA:ssakaan ole ollut nimettömyyden antamaa suojaa. Omien kokemusteni perusteella uskallan sano, että jokainen alkoholisti voi mennä AA:n paikalliseen ryhmään, vaikka ammatti, asema tai muu seikka tuntuisi mahdottomalta esteeltä. AA:han menon todellisena esteenä voi olla vain nöyryyden puute ja puuttuva halu päästä irti alkoholista. Oman käsitykseni mukaan jokainen alkoholisti haluaa päästä irti viinasta, joten ainoa todellinen este on vaikeus nöyrtyä. Toisaalta uskon, että omin voimin, ilman muiden apua, ei alkoholisti pääse irti viinasta. Alkoholiongelmaan on yksinkertainen ratkaisu; mennä AA-ryhmään ja tunnustaa rehellisesti ja vilpittömästi, olen alkoholisti. Yksinkertainen, mutta ei helppo ratkaisu.

Itse ajattelen, että jokaisen alkoholistin pitää kohdata oma pohjansa, pisteen jota alemmaksi ei halua mennä, jotta tarvittava nöyryys avun pyytämiseen löytyy. Itse kohtasin tuon pohjan elokuussa 1990. Sen jälkeen jokainen päivä elämässä on ollut edeltäviä vuosia parempi. Näin on ollut, vaikka aina se ei ole siltä tuntunut.

Eläminen raittiina ei ole vain juhlaa. Monesti se on hyvin kivuliasta. Raittiuden alkuhuuman jälkeen koittaa arki;  oma ja lähipiirin ilo raitistumisesta laimenee. Elämän ja siihen kuuluvat vaikeudet joutuu kohtaamaan selvin päin. Ei ole enää viinaa ja pillereitä, joiden suojaan voi paeta. Ikävyydet, vaikeudet ja omat puutteet ja heikkoudet on kohdattava. Stressiä ja ahdistusta eivät lievitä mielialalääkkeet, vaan tilanteet on kohdattava ilman niiden apua. Alussa se oli tuskallista. Mutta se kannatti tehdä. Ajan mittaan siitä saa valtavan hyödyn.

Raitistuneen alkoholistin tai muuten raittiin ihmisen elämää nyky-Suomessa varjostaa päihdemyönteinen kulttuuri. Raittiille elämäntavalle ei tunnu yhteiskunnassa olevan tilaa. Raitis ihminen kokee olevansa poikkeava, kuuluvansa vähemmistöön. Pitemmän päälle se rasittaa, vaikka siihen ei yleensä kiinnitä huomiota.

"AA-huuma" on hyvä voimanlähde, mutta siinäkin tulee arjen hetki. AA:n ohjelmasta  saa kyllä elämälle pysyvää apua. Kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan tiivistynyt AA-filosofia antaa mallin koko elämälle ja elintavoille. Se ei ole huono malli, vaan päinvastoin erinomainen kokoelma elämänohjeita, joiden noudattaminen on hyväksi jokaiselle ihmiselle, siitä riippumatta, onko hänellä ollut ongelmia alkoholin tai muiden huumeiden kanssa.

AA:n ohjelma perustuu sellaisille moraalisille ja eettisille arvoille, jotka sisältyvät kristinuskoon ja muihin samoilta syntysijoilta lähteneisiin suuriin uskontoihin. Nämä moraalisäännöt ja eettiset ohjeet ovat vaativia. Jos pystyy elämään niiden mukaan, saa elämältä paljon muutakin hyvää kuin raittiuden.

Oman kokemukseni perusteella elämällä AA:n ohjelman mukaan pysyy varmasti raittiina. Jo pelkkä vilpitön pyrkimys noudattaa elämässään AA:n kahdentoista askeleen ohjelmaa tuo pysyvän raittiuden.

Kriisissä on mahdollisuus, on jo kulunut sanonta, mutta totta. Itse olen saanut paremman elämän, mitä olisin ilman murrosta, kriisiä, voinut saada. Olen myös saanut takaisin sen, minkä menetin ja anteeksi sen, mitä rikoin.

Vaikka olen yrittänyt elää rehellisesti suhteessa itseeni, lähiympäristöön ja koko yhteiskuntaan on elämässäni ollut virheitä ja vaikeuksia myös viimeisen 20 vuoden aikana. En ole aina kestänyt menestyksen hetkiä vaan olen unohtanut nöyryyden. Raittiutta nuo omavoimaisuuden hetket eivät ole vieneet, mutta ovat saattaneet minut muuten tarpeettomiin vaikeuksiin.

Raitistumisen jälkeen minulle on tullut ikää lisää 20 vuotta; en ole enää nuori, en enää tavoittele maratonilla kolmen tunnin aikoja, vanhat urheiluvammat vaivaavat, paino on noussut ja verenpainetta onn hieman liika, mutta tunnen fyysisen ja henkisen kuntoni hyväksi. Ilman raitistumista olisin ollut jo pitkään haudassa, nyt ja tulevaisuudessa, jos Jumala suo, minulla on elämältä vielä paljon odotettavaa.

 

Hyvät kuulijat

Lopuksi lämpimät onnittelut  Kokkolan AA:lle 55-vuotisesta toiminnasta. Pyyteetön toimintanne on auttanut tuhansia alkoholisteja ja heidän läheisiään ja pelastanut satoja sieluja. On tärkeää viedä 12-askeleen sanomaa eteenpäin. AA ei ole eikä saa olla salaseura, vaan sanoman täytyy olla jokaisen alkoholistin saatavilla. Vaikka nimettömyys henkilökohtaisella tasolla on tärkeä suoja, ei se ole AA:n toiminnan tavoite. Meidän ei pidä luottaa vain AA:n vetovoimaan, vaan aktiivisest viedä sanomaa kaikille kärsiville alkoholisteille.

Toivotan Suomen AA:lle ja kaikille Nimettömille Alkoholisteille menestystä, iloa ja raittiutta; päivä kerrallaan.