Takaisin     Takaisin etusivu

Risto Kuisma, 10.4.2013, Senioriforumissa.
"Mitä elämä on minulle opettanut ?"

Kesällä 1990, 23 vuotta sitten, voimani olivat lopussa.

Painoin yli 130 kiloa. Olin ketjupolttaja. Söin lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen ja unettomuuteen. Verenpaineeni temppuili lääkehoidosta huolimatta. Olin ruumiillisesti ja henkisesti rapakunnossa. Minulla oli alkoholiongelma.

Hävisin alkukesästä 1990 SAK:n puheenjohtajavaalin ja puhuin kesäkuussa 1990 humalassa SDP:n puoluekokouksessa, jossa olin ehdolla puolueen puheenjohtajaksi.

Viimeisenä keinona harkitsin silloin, kesällä 23 vuotta sitten, itsemurhaa. Se oli ainoa jäljelläoleva keino jatkaa pakoa; olla pelkuri ja välttää ikävien tosiasioiden kohtaaminen.

Elokuussa 1990, työmatkalla Firenzessä, Italiassa, lohduttomassa yksinäisyydessä, nöyrryin.

Myönsin itselleni, että minulla oli niin suuri ongelma alkoholin ja koko elämäni suhteen, että en selviäisi siitä yksin, vaan tarvitsin apua. Tosin en silloin tiennyt onko mitään apua edes olemassa. Luulin, ettei kenelläkään toisella ihmisellä ole, eikä ole ollut, samanlaista ongelmaa, mitä minulla silloin oli.

Selvisin Italian matkalta Suomeen, menin työterveyslääkärin luo, kun en muuta osannut, ja esitin voimakkaan avunpyynnön.

Minut ohjattiin ammattilaisten puheille. Ongelmani sai nimen, puitteet ja polun pois umpikujasta.

Samalla sain kosketuksen AA:n, Nimettömien Alkoholistien, 12-askeleen hengelliseen toipumisohjelmaan. Tuosta elokuun päivästä lähtien olen yrittänyt elää tuon 12-askeleen ohjelman mukaan. Ohjelman tärkeimmät osat ovat minulle rehellisyys ja nöyryys.

Aloitin työnteon 1960 13-vuotiaana renkipoikana Säämingin Kallislahdessa.Jo sitä ennen olin ollut samassa maalaistalossa kesät töissä. Olen kahdeksanlapsisen evakkoperheen esikoinen. Minulla ei ollut mahdollisuuksia koulunkäyntiin kansakoulua enempää.

Haluja koulunkäyntiin olisi ollut, mutta perheeni elatukseen tarvittiin palkkaani. Äitini oli ajoittain yksinhuoltaja, jolla oli vaikeuksia elättää suurta perhettä.

Aikuisena, jouduttuani lyhyeksi aikaa työttömäksi, opiskelin työn ohella vuosina 1967 - 1976 yksityisoppilaana Kouvolan Lyseossa ensin keskikoulun ja sitten lukion. Ylioppilaaksi tulin 1973. Juristiksi valmistuin 1976 Helsingin Yliopistosta.

Olen vuodesta 1974 lähtien tehnyt lakimiehen töitä, pääosin muiden tehtävien, kuten ammattiliiton puheenjohtajuuden ja kansanedustajan tehtävän, ohella. Koko opiskelun kansakoulun jälkeen suoritin yhdeksässä vuodessa tehdastyön ja lukuisten luottamustoimien ohessa.

Olin vuosina 1969 - 1975 mm työpaikallani paperitehtaalla luottamusmies, suuren Työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja Kouvolan kaupunginhallituksen jäsen.

31-vuotiaana tulin valituksi 1978 kuljetusalan ammattiliiton, AKT:n, puheenjohtajaksi. Sitä ennen olin ollut liitossa lakimiehenä neljä vuotta. Luovuin ammattiliiton puheenjohtajuudesta 16 vuoden jälkeen 1994; kirjoitin kaksi kirjaa ja tein asianajotehtäviä.

Kun minussa on maailmanparantajan vikaa, ei lakimiehen työ riittänyt, vaikka se toi minulle elämäni suurimmat ansiot. Suostuin kansanedustajaehdokkaaksi ja seuraavana vuonna, 1995,tulin valituksi suurella äänimäärällä eduskuntaan; toimin kansanedustajan 13 vuotta.

Kansanedustajana yritin liikaa, yli voimieni, "parantaa maailmaa". Perustin oman puolueen, Remonttiryhmän, 1998 jonka seuraavissa 1999 eduskuntavaaleissa nostin eduskuntapuolueeksi. Palasin kuitenkin jo 2001 takaisin SDP:hen, johon olin liittynyt 1969.

Omavoimainen pyrkiminen ylöspäin oli ollut liian ankaraa. Vaadin itseltäni liikaa ja olin liian kunnianhimoinen. Kun menestyin, kuvittelin liikaa itsestäni, kyvyistäni ja omista voimistani. Nyttemmin ajattelen, että se johti minut neljäkymmentäkolmevuotiaana umpikujaan.

En raitistunut 23 vuotta sitten siksi, että "tulin uskoon", kuten monet henkilöt ovat julkisuudessa kertoneet. Päinvastoin: järjestys oli toinen. Vuosien varrella, kun raittiita vuosia kertyi lisää, myös henkinen ja hengellinen elämäni palautui ja tervehtyi.

Se, mikä AA:n hengellisessä ohjelmassa oli aluksi ärsyttänyt, alkoi vähitellen vetää puoleensa. Ajan mittaan kiinnostuin uskosta, ja myöhemmin liityin takaisin kirkkoon. Tätä nykyä olen kotiseurakuntani luottamushenkilö ja vapaaehtoistyöntekijä mm ehtoollisavustaja. Olen saanut takaisin myös henkisen ja hengellisen terveyden.

Fyysisen terveyden sain takaisin nopeammin. Vuosi kriisistä, juoksin jo ensimmäisen maratonin. Jo sitä ennen olin hiihtänyt Finlandia-hiihdon. Terveen ja raittiin elämäntavan myötä paino oli pudonnut 50 kiloa ja tupakka sekä lääkkeet olivat jääneet pois.

Vuotta aikaisemmin olin pitänyt itseäni kuolemansairaana. Nyttemmin olen juossut 30 maratonia, hiihtänyt kymmeniä ylipitkiä hiihtoja, kilpaillut suunnistuksessa, souduissa,tullut maaliin kolme vuorokautta kestävässä, yli 1000 kilometriä maastossa ajettevassa moottoripyörien Päijänteen Ympäriajossa, ajanut vielä 65- vuotiaana kilpaa motocrosskisoissa jne. Maraton-, suunnistus- ja hiihto- ym kilpailut ovat nyttemmin jääneet senjälkeen, kun loukkasin polveni ja nilkkani melko pahasti 2005 ja 2006 moottoripyöräkilpailuissa.

Arjen elämä, suuren elämänmuutokseni jälkeen raittiina, ei ole ollut vain juhlaa. Vaikka olen yrittänyt elää rehellisesti suhteessa itseeni, lähiympäristööni ja koko yhteiskuntaan, on elämässäni ollut virheitä ja vaikeuksia myös viimeisten 23 vuoden aikana.

En ole aina kestänyt menestystä, vaan olen unohtanut nöyryyden. Raittiutta tai terveyttä nuo omavoimaisuuden hetket eivät ole vieneet, mutta ne ovat saattaneet minut muuten tarpeettomiin vaikeuksiin.

Oman elämäni päämääräksi on vuosien varrella muotoutunut sanoiksi puettuna "tyyneys ja mielenrauha".

Ajattelen, että sen saavutan, kun elän siten kuin kunnon ihmisen tulee elää. Kunnolliseen elämään kuuluu minun osaltani raittius. Siihen kuuluu myös henkinen vapaus ja hengellisyys.

Liikkuminen, kuntoilu ja ruumiillinen työ antaa minulle voimaa ja voimavaroja arkeen. Periaatteena on ollut ja on edelleen"tunti hikeä päivässä". Tätä elämäntapaa olen nyt elänyt; tältä talveltakin on jo 1000 km hiitoa takana. Kun ruumiillinen kunto on hyvä, niin myös henkinen terveys on hyvä. "Terve sielu terveessä ruumiissa" ei ole vain kulunut hokema, vaan totista totta. Ihminen tarvitsee ruumiillista ponnistelua.

"Otsasi hiessä sinun on leipäsi syötävä", on terveellinen totuus oikein ymmärrettynä.

Nuorena olin hyvin kiinnostunut aatteellisista, henkisistä ja hengellisistä kysymyksistä. Nuoruuden etsinnässä oli myös kapinaa minulle tuttua kirkkoa ja uskontoa vastaan. Nyttemmin olen palannut lapsuuden tuttuun kristinuskoon.

Kuten aiemmin totesin, tärkeimmät seikat arjen elämässäni ovat ahkeruus, rehellisyys ja nöyryys. En ole tässä suhteessa läheskään täydellinen. Nöyryyden kadottaminen ja puuttuva rehellisyys, erityisesti itseäni kohtaan on, johtanut minut monesti vaikeuksiin ja mielenrauhan järkkymiseen.

Olen pyrkinyt auttamaan muita ihmisiä, niin tuttuja kuin tuntemattomia, ja hyvittämään heti ne vahingolliset sanat ja teot, joita olen tehnyt. Olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä sosiaalisissa järjestöissä, erityisesti päihdeongelmaisten parissa.

Aamun hiljainen hetki, useimmin koiran kanssa kävellen ja mietiskellen, on tärkeä ja hyödyllinen tapa, jota olen noudattanut viimeiset parikymmentä vuotta. Myös säännöllinen päiväkirjan pito on ollut minulle hyvä tapa.

Vaikka en tullut silloin vuonna 1990 omassa kriisissäni äkillisesti uskoon, olen jälkikäteen ajatellut, että joku Korkeampi Voima johdatti minut oikealle tielle ja avun luokse.