Takaisin     Takaisin etusivu

Karkkilan Miestenpiirissä, Seurakuntakeskuksessa 6.3.2015 klo 10

"Elämänäni tarinaa ?"

Aloitan elämäni suurimmasta murroskohdasta:

Kesällä 1990, 24 vuotta sitten, voimani olivat lopussa.

Painoin yli 130 kiloa. Olin ketjupolttaja. Söin lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen ja unettomuuteen. Verenpaineeni temppuili. Olin ruumiillisesti ja henkisesti rapakunnossa. Minulla oli alkoholiongelma.

Hävisin alkukesästä 1990 SAK:n puheenjohtajavaalin ja puhuin kesäkuussa 1990 humalassa SDP:n puoluekokouksessa, jossa olin ehdolla puolueen puheenjohtajaksi.

Viimeisenä keinona harkitsin silloin, kesällä 24 vuotta sitten, itsemurhaa.
Se oli ainoa jäljelläoleva keino jatkaa pakoa; olla pelkuri ja välttää ikävien tosiasioiden kohtaaminen.

Elokuussa 1990, työmatkalla Firenzessä, Italiassa, lohduttomassa yksinäisyydessä, nöyrryin.

Myönsin itselleni, että minulla oli niin suuri ongelma alkoholin ja koko elämäni suhteen, että en selviäisi siitä
yksin, vaan tarvitsin apua.

Tosin en silloin tiennyt onko mitään apua edes olemassa. Luulin, ettei kenelläkään toisella ihmisellä ole, eikä
ole ollut, samanlaista ongelmaa, mitä minulla silloin oli.

Selvisin matkalta Suomeen, menin työterveyslääkärin luo, kun en muuta osannut, ja esitin voimakkaan avunpyynnön.

Minut ohjattiin ammattilaisten puheille. Ongelmani sai nimen, puitteet ja polun pois umpikujasta.

Samalla sain kosketuksen AA:n, Nimettömien Alkoholistien, 12-askeleen hengelliseen toipumisohjelmaan. Tuosta elokuun päivästä
lähtien olen yrittänyt elää tuon 12-askeleen ohjelman mukaan. Ohjelman tärkeimmät osat ovat minulle rehellisyys ja nöyryys.

Aloitin työurani jo 1960 13-vuotiaana renkipoikana naapurissa olleessa maalaistalossa Säämingin Kallislahdessa. Jo sitä ennen olin ollut siellä kesät töissä. Olen kahdeksanlapsisen perheen esikoinen, jolla ei ollut
mahdollisuuksia koulunkäyntiin kansakoulua enempää.

Haluja koulunkäyntiin minulla olisi ollut, mutta perheeni elatukseen tarvittiin työpanostani ja palkkaani.
Äitini oli ajoittain yksinhuoltaja, jolla oli vaikeuksia elättää suurta perhettä.

Aikuisena, jouduttuani lyhyeksi aikaa työttömäksi, opiskelin vuosina 1967 - 1976 yksityisoppilaana Kouvolan Lyseossa ensin keskikoulun ja sitten lukion. Ylioppilaaksi tulin 1973. Juristiksi valmistuin 1976 Helsingin Yliopistosta.

Olen suuressa kiitollisuudenvelassa Kouvolan Lyseon edesmenneelle rehtorille, kouluneuvos Helvi Hongalle,
joka auttoi ja tuki minua opiskelussa. Hän oli ihnmeellinen nainen, syvästi kristitty, vaatimaton ihminen. Hänen oppilaansa pystyttivät 2000-luvulla hänen näköispatsaan Kouvolan kirjaston eteen.

Olen vuodesta 1974 lähtien tehnyt lakimiehen töitä, tosin pääosin muiden tehtävien, kuten ammattiliiton puheenjohtajuuden ja kansanedustajan tehtävän ohella.
Koko opiskelun kansakoulun jälkeen suoritin yhdeksässä vuodessa tehdastyön ja lukuisten luottamustoimien ohessa.

Olin jo hyvin nuorena vuosina 1969 - 1975 mm työpaikkani luottamusmies, Työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja Kouvolan kaupunginhallituksen jäsen.

31-vuotiaana tulin valituksi 1978 suuren ammattiliiton, AKT:n, puheenjohtajaksi. Sitä ennen olin ollut liitossa lakimiehenä neljä vuotta.
Luovuin ammattiliiton puheenjohtajuudesta 16 vuoden jälkeen 1994; kirjoitin kaksi kirjaa ja tein asianajotehtäviä.
Seuraavana vuonna, 1995, minut valittiin eduskuntaan; toimin kansanedustajana 13 vuotta.

Kansanedustajana yritin likaa, yli voimieni, "parantaa maailmaa".
Perustin oman puolueen 1998 jonka seuraavissa 1999
eduskuntavaaleissa nostin eduskuntapuolueeksi.
Palasin kuitenkin jo 2001 takaisin SDP:hen, johon olin liittynyt 1969.

Omavoimainen pyrkiminen ylöspäin oli ollut liian ankaraa. Vaadin itseltäni liikaa ja olin liian kunnianhimoinen. Kun menestyin, kuvittelin liikaa itsestäni, kyvyistäni ja omista voimistani. Nyttemmin ajattelen, että se johti minut neljäkymmentäkolmevuotiaana umpikujaan.

En raitistunut 24 vuotta sitten siksi, että "tulin uskoon", kuten monet julkisuuden henkilöt ovat kertoneet. Päinvastoin: järjestys oli toinen. Vuosien varrella, kun raittiita vuosia kertyi lisää, myös henkinen ja hengellinen elämäni palautui ja tervehtyi.

Se, mikä AA:n hengellisessä ohjelmassa oli aluksi ärsyttänyt, alkoi vähitellen vetää puoleensa. Ajan
mittaan kiinnostuin kristinuskosta, liityin takaisin kirkkoon.Olin pitkään kotiseurakuntani luottamushenkilö.
Olen edelleen vapaaehtoistyöntekijä mm ehtoollisavustaja.

Olen saanut takaisin myös henkisen ja hengellisen terveyden.

Fyysisen terveyden sain takaisin nopeammin. Vuosi kriisistä, juoksin jo ensimmäisen maratonin. Jo sitä ennen olin hiihtänyt Finlandia-hiihdon. Terveen ja raittiin elämäntavan myötä paino oli pudonnut 40 kiloa, tupakka ja lääkkeet olivat jääneet pois.

Vuotta aikaisemmin olin pitänyt itseäni kuolemansairaana. Nyttemmin olen juossut 30 maratonia, hiihtänyt kymmeniä ylipitkiä hiihtoja, kilpaillut suunnistuksessa, souduissa, tullut maaliin Päijänteen Ympäriajossa, ajanut vielä 67- vuotiaana motocrosskisoissa jne.

Uskon, että ihmisessä on kolme puolta; fyysinen, henkinen ja hengellinen.

Arjen elämä, suuren elämänmuutokseni jälkeen raittiina, ei ole ollut vain juhlaa. Vaikka olen yrittänyt elää rehellisesti suhteessa itseeni, lähiympäristööni ja koko yhteiskuntaan, on elämässäni ollut virheitä ja
vaikeuksia myös viimeisten 24 vuoden aikana.

En ole aina kestänyt menestystä, vaan olen unohtanut nöyryyden. Raittiutta tai terveyttä nuo
omavoimaisuuden hetket eivät ole vieneet, mutta ne ovat saattaneet minut muuten tarpeettomiin vaikeuksiin.

Olen monesti todennut, että kestän paremmin vaikeudet ja vastoinkäymiset kuin menestyksen ja voitot. Menestys on monesti saanut minut unohtamaan omat rajani ja ylipäänsä ihmisen rajatut voimavarat. Luulen, ettei se ole vain minun ongelmani, vaan yleisempi ilmiö.

Oman elämäni päämääräksi on vuosien varrella muotoutunut sanoiksi puettuna "tyyneys ja mielenrauha".

Ajattelen, että sen saavutan, kun elän siten kuin kunnon ihmisen tulee elää. Kunnolliseen elämään kuuluu
minun osaltani raittius. Siihen kuuluu myös henkinen vapaus ja hengellisyys.

Liikkuminen, kuntoilu ja ruumiillinen työ antaa minulle voimaa ja voimavaroja arkeen.
Periaatteena on ollut "tunti hikeä päivässä". Tätä elämäntapaa olen nyt elänyt. Kun ruumiillinen kunto on hyvä, niin myös henkinen terveys on hyvä. "Terve sielu terveessä ruumiissa" ei ole vain kulunut hokema, vaan totista totta. Ihminen tarvitsee ruumiillista ponnistelua.

"Otsasi hiessä sinun on leipäsi syötävä", ei ole vain kielteinen lause, vaan terveellinen totuus oikein ymmärrettynä.

Kuuntelen paljon klassista musiikkia ja myös hengellistä musiikkia. Usein musiikki auttaa, kun en saa apua lukemalla tai sanoja kuuntelemalla.

Eduskuntavuosina kuuluin eduskunnan Raamatturyhmään. Minulle oli tärkeää joka torstai kokoontunut raamatturyhmän "viikkopaussi", jossa keskustelimme alustuspuheenvuoron antamasta virikkeestä. Raamatturyhmä oli avoin kaikille kansanedustajille ja eduskunnan virkailijoille.

Nykyään käyn säännöllisesti kirkossa ja luen usein hengellistä kirjallisuutta.

Nuorena olin hyvin kiinnostunut aatteellisista, henkisistä ja hengellisistä kysymyksistä. Nuoruuden etsinnässä oli myös kapinaa minulle tuttua kirkkoa ja uskontoa vastaan. Nyt olen palannut lapsuuden tuttuun kristinuskoon.

Kuten aiemmin sanoin, tärkeimmät seikat arjen elämässäni ovat ahkeruus, rehellisyys ja nöyryys. En ole tässä suhteessa läheskään täydellinen. Nöyryyden kadottaminen ja puuttuva rehellisyys erityisesti itseäni
kohtaan on johtanut minut monesti vaikeuksiin ja mielenrauhan järkkymiseen.

Olen pyrkinyt auttamaan muita ihmisiä, niin tuttuja kuin tuntemattomia, ja hyvittämään heti ne vahingolliset sanat ja teot, joita olen tehnyt.  Olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä sosiaalisissa järjestöissä,
erityisesti päihdeongelmaisten parissa.

Aamun hiljainen hetki, useimmin koiran kanssa kävellen ja mietiskellen, on tärkeä ja hyödyllinen tapa.
Myös päivittäinen päiväkirjan pito on ollut minulle hyvä tapa.

Vaikka en tullut silloin vuonna 1990 omassa kriisissäni äkillisesti uskoon, olen jälkikäteen ajatellut, että joku Korkeampi Voima johdatti minut avun luokse.