Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 17.1.2008

Usko vai ateismi ?

Erkki Tuomioja puheenvuoro ateistien juhlassa ja sitä seurannut lehtikirjoittelua on synnyttänyt keskustelua niin julkisuudessakin kuin yksityisesti. Minäkin olen joutunut asiaa koskeviin keskusteluihin ja samalla selvittämään omaa suhdettani kirkkoon. Itse kysymys uskosta ja epäuskosta on minulle ollut jo kauan selkeä kysymys. Sitä se ei kuitenkaan ole ollut aina.

Ihmisessä on kolme ulottuvuutta; fyysinen, henkinen ja hengellinen. Nykyaikana monet eivät tunnista hengellistä puolta itsessään. Ihminen fyysisenä olentona ja ajattelevana henkisenä olentona on itsestäänselvyys. Kun ihminen on tieteen saralla kehittynyt valtavasti, on tullut käsitys, että henkinen olemus on tehnyt hengellisyyden tarpeettomaksi.

Käsitys, että ihmisen henkiset saavutukset korvaavat hengellisen ulottuvuuden, on suuri virhe. Kysymys on silloin siitä, että ihminen nostaa itsensä yli-ihmiseksi ja "jumalaksi jumalan paikalle". Valitettavasti näitä itseään yli-ihmisinä pitäviä on tämän päivän maailma täynnä. Nämä yli-ihmiset ovat osaltaan syypäitä tämän ajan kovaan ja säälimättömään maailmaan. Erityisesti tämä kovuus näkyy talouselämässä.

Henkinen ja hengellinen eivät ole sama asia eivätkä ne korvaa toisiaan tai ole toistensa vastakohtia. Ihminen tarvitsee käsiään ja aivojaan, mutta myös hengellistä elämää. Uskonnot ovat syntyneet kautta historian kaikissa yhteiskunnissa vastaamaan ihmisen hengellisiin tarpeisiin. Ihmisten ja yhteiskuntien arvot ovat uskonnoista lähtöisin.

Suomalaisten ja yleensä eurooppalaisten arvot ovat kristinuskon tulosta. Myös esimerkiksi sosialidemokraattien arvot ovat käytännössä samat kuin kristinuskon arvot. Yhteiskunnat, valtiot ja puolueet ovat omaksuneet kristilliset arvot itsestäänselvyytenä. Ne ovat olleet niin olennainen osa länsimaista kulttuuria, ettei niitä voi erottaa edes nykypäivän arkielämästä.

Olen ihmetellyt, mikä tarve on kiistää se historiallinen yhteys mikä kristinuskolla on ollut eurooppalaisen- ja yleensä länsimäisen kulttuurin syntyyn. Osittain kysymys on ehkä myös tietämättömyydestä ja sivistymättömyydestä, mutta ennenkaikkea yli-ihmisasenteesta.

Ilman hengellistä ulottuvuutta ihminen ja yhteiskunta on kova ja materialistinen. Ihminen ilman hengellisyyttä on vajaa ja puutteellinen.

Olen ollut omassa elämässäni etsijä. Hengelliseen elämään olen tuntunet aina kaipuuta, mutta olen nuoruudessani väittänyt itseäni myös ateistiksi. Kristinuskoa vastaan olen kapinoinut. Henkistä elämää olen etsinyt lukuisilta tahoilta, mutta en ole löytänyt vastausta. Parikymmentä vuotta sitten palasin sinne mistä etsintä oli lähtenyt. Olen kristitty.

Hengellinen elämä on ollut minulle hyvin yksityinen asia. En ole kuitenkaan sitä millään tavoin peitellyt tai salannut. Tällä vuosisadalla olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä ja siten astunut myös julkiseen kirkolliseen elämään. Olen puhunut vuosien varrella muutamissa suurissa ja pienissä kristillisissä miestentapahtumissa. Muutaman kerran minua on myös haastateltu uskon kysymyksistä lehtiin.

Raitistuin vuonna 1990 Nimettömien Alkoholistien eli AA:n 12 - askeleen hengellisen ohjelman avulla. Vaikka tuossa ohjelmassa hengellinen puoli herätti alussa minussa voimakasta kapinaa, niin ajanmittaan asia kääntyi päinvastaiseksi. En raitistunut siksi, että tulin uskoon, vaan asia oli päinvastoin; kun fyysinen ja henkinen terveys palautui niin myös hengellinen elämä elpyi.

Vaikka pidän itseäni kristittynä, näen kirkon toiminnassa monia virheitä ja puutteita. Kirkon toiminta on liiaksi aikaan ja ihmisiin sidottua. Täytyy kuitenkin muistaa että, puutteita on kaikissa ihmisten yhteisöissä; kirkon lisäksi niin valtioissa, kunnissa ja muissa yhteisöissä.


Risto Kuisma