Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 23.1.2008

Onko raittiudella tulevaisuutta ?

Olen viimeisen vajaan parinkymmenen aikana kirjoittanut ja puhunut raittiudesta paljon; ehkä enemmän kuin mistään muusta asiasta. Olen monta kertaa vuosien varrella kyllästynyt puhumaan ja kirjoittamaan koko asiasta. Tuntuu, että olen siitä kaiken sanonut ja vähän enemmänkin. Jatkuvasti minua pyydetään kuitenkin puhumaan ja kirjoittamaan asiasta. Kun en ole itse raittiuteen kyllästynyt, vaan arvostan sitä aina vain enemmän, olen puhuja- ja kirjoituspyynnöt kuuliaisesti täyttänyt. Olen niin tehnyt, vaikka joskus on todella väsyttävää toistaa samoja asioita ilman, että itse kysymyksessä on näkyvissä mitään etenemistä.

Miltä raittiuden tulevaisuus näyttää juuri nyt ?

Ranskassa alkoholinkulutus on laskenut jo vuosien ajan. Syynä on ollut asennemuutos. Erityisesti nuoret, hyvin koulutetut ja kaupunkilaiset ovat luopuneet viinin juonnista ja siirtyneet kivennäisvesiin. On muotia olla vesilinjalla. Siellä ajatellaan, että vain "juntit" juovat viiniä ja viinaa. Samantapaista liikettä on ollut myös muualla; vähäisiä värähtelyjä myös Suomessa. Meillä kuitenkin keskimääräinen tilastoitu alkoholinkulutus on jatkuvasti lisääntynyt ja olemme tässä suhteessa ohittaneet mm Ranskan.

On ilahduttavaa, että nuorisokulttuuriin on levinnyt vesilinja. Täytyy toivoa, että se kasvaa valtavirraksi ja ulottuu koko yhteiskuntaan ja kaikkiin ikäluokkiin. Silloin seurauksena voi olla laaja yhteiskunnallinen liike, joka muuttaa maailmaa. Tällainen voimakas uudistusliike heilutti suomalaista yhteiskuntaa sata vuotta sitten. Raittiusliike ajoi läpi eduskunnassa kieltolain. Kun Suomen suuriruhtinaskunta sai oman eduskunnan, oli sen ensimmäisiä tärkeitä päätöksiä kieltolaki. Päätös ei kuitenkaan toteutunut, koska valtionpäämies eli Venäjän tsaari ei vahvistanut lakia, vaan hajotti toistuvasti eduskunnan.

Kun Suomi sai itsenäisyyden, oli ensimmäisiä suuria asioita kieltolaki. Nyt tsaari ei voinut sitä estää. Kieltolakipäätös, joka toteutettiin suuren enemmistön voimin, kuvaa raittiusliikkeen silloista vaikutusvaltaa ja voimaa. Raittiusliike oli silloin voimakkain yhteiskunnallinen muutosvoima. Nykyiset raittiusjärjestöt ovat siihen verrattuna vain kalpea aavistus. Kieltolakiliikkeen kantavat voimat olivat erityisesti kirkko ja työväenliike. Tänään kumpikaan näistä suomalaisen yhteiskunnan vahvoista instituutioista ei toimi raittiuden puolestapuhujana.

Raittius oli sata vuotta sitten edistyksellisyyttä ja nykyaikaa. Viime vuosikymmeninä raittiuteen on isketty vanhoillisuuden ja taantumuksen leima. Niin on tehnyt myös työväenliike ja kristityt piirit. Sen paremmin kirkko kuin vasemmistokaan ei "saarnaa" viinaa vastaan. Myös ammattiyhdistysliike on ollut päihdeasioissa oudon saamaton. Viime vuosisadan alussa se toteutti suuria juomalakkoja. Työntekijät painostivat lakoilla myös lakia, jolla kiellettiin viinan velaksimyynti ja kiellettiin työnantajia antamasta viinaa tulevaa palkkaa vastaan.

Raittiuden merkityksen olen itse kokenut omakohtaisesti vuodesta 1990 lähtien, jolloin pääsin irti omista alkoholiongelmista. Senjälkeen olen elänyt hyvää raitista elämää. Kun olen toiminut pitkään johtotehtävissä sekä perinteisissä raittiusjärjestöissä että päihderiippuvaisuudesta vapautuneiden yhteisöissä, olen nähnyt päihteettömyyden siunauksellisuuden myös laajemmin. Toisaalta omalta osaltani olen kokenut myös sen "helvetin", mitä päihteet tuovat ihmisen elämään.

Suomi on hyvin alkoholimyönteinen yhteiskunta. Viina liittyy kaikkeen: Arkeen ja juhlaan. Mitä suurempi juhla ja mitä virallisempi tilaisuus, sitä kiinteämpi osa on alkoholilla; ääriesimerkki virallisen Suomen asenteista on Tasavallan Presidentin Itsenäisyysjuhlien boolitarjoilu. Ihminen, joka ei halua juoda alkoholia, on poikkeava niin maallisissa juhlissa kuin jumalanpalveluksen ehtoollisella. Poikkeavuus on ahdistavaa, rasittavaa ja syö pitemmän päälle henkisiä voimavaroja.

Raitis elämäntapa on, tai pitäisi olla, normaali elämäntapa. Niiden pitäisi olla selitysvelvollisia, jotka juovat, ei niiden, jotka ryypystä kieltäytyvät. Kun olen mukana seurakunnan luottamustehtävissä ja muutenkin aktiivinen kirkon asioissa, olen ihmetellyt kirkon toimettomuutta raittiusasioissa ja suoranaista alkoholimyönteisyyttä. Kristilliset raittius- ja päihdejärjestöt tekevät hyvää työtä päihdeongelmaisten auttamiseksi, mutta ovat pieni vähemmistö kirkon kokonaisuudessa. Valistusta tarvitaan koko väestölle, ei vain niille, jotka ovat päihteisiin jo sortuneet.

"Mitä nuoret edellä, sitä kansa perässä" on toivottavasti totta myös koko kansan raittiuden suhteen. Päihteettömyyden trendin soisi leviävän koko nuorisoon ja koko kansaan. Tähän työhön tarvitaan raittiusliikettä ja siihen mukaan yhteiskunnan vahvoja insituutiota niin työväenliikettä kuin kirkkoakin.

Risto Kuisma