Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 17.12.2008

Lama, taantuma vai romahdus ?

Nykyistä taloustilannetta pidetään melko yleisesti vain suhdannevaihteluna. Tosin sanotaan, että tämä on tavanomaista syvempi laskusuhdanne. Meillä Suomessa sanotaan, että tämä ei ole niin vaikea kuin oma 1990-luvun pankkikriisi. Väitetään, että tästä selvitään vähemmällä kuin mitä selvittiin 1990-luvun pankkikriisin seurauksista. Toivon, että nämä virallisten asiantuntijoiden vakuutukset olisivat totta, mutta pelkään pahempaa.

Julkisen keskustelun perusteella syntyy kuva, että nykytila on kuin ankara ukkosmyrsky, jonka ohimentyä kaikki jatkuu taas ennallaan. Luulen, että nyt on kysymys vaikeuksista, jotka kestävät pidempään kuin ukkosmyrsky. Luulen, että myrskyn jälkeen elämä - talous ja yhteiskunta - ei jatku ennallaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämän kriisin muutokset ovat pysyviä. Ne voivat olla myös ikäviä.

Talouskriisin suurin syy on ahneus. Rahamarkkinoista on tullut uhkapeliä, jonka yhteys reaalitalouteen on ollut olematon. Raha- ja pörssipelissä on luultu virheellisesti, että voittoja voi saavuttaa ilman tappioita. On unohtunut, että jokaista voittoa vastaa samansuuruinen tappio. Sijoitusmarkkinat ovat toimineet osin samantapaisesti kuin laittomat pyramidimarkkinat. Voitot on julkistettu ja tappiot piilotettu. Samalla on riskit lakaistu näkymättömiin. Rahamarkkinoita tarvitaan, mutta nyt ne ovat menneet niin paljon tosielämän ulkopuolelle, että ne ovat olleet tuottamatonta työtä. Tässä tuottamattomassa työssä on ollut melkoinen osa ihmiskunnan parhaita aivoja. Käyttövoimana on ollut ahneus.

Moraalittomia pelureita on aina; ja on aina ollut. Hämmästyttävää on, että pelurit ovat saaneet mukaansa suuren osan arvovaltaisista pankkiireista ja sijoittajista. Riskinhallinta on pettänyt täysin. Missä on ollut viileä harkinta ? Ahneus on sumentanut järjen.

Eräs oma erityistaitoni ja kiinnostuksen kohteeni on riskinhallinta. Minulla on aina ollut vielä "yksi kortti takataskussa vaikeimmissakin tilanteissa". En ole koskaan saattanut itseäni niin vaikeaan tilanteeseen, että likoon pitäisi laittaa tuo viimeinenkin kortti. Riskinhallinnan oppikoulu oli erityisesti pitkä ura voimakkaana ammattiyhdistysjohtajana. Silloin otin ulkopuolisten näkökulmasta järjettömiä riskejä. Tosiasiassa en joutunut koskaan tilanteeseen, jossa minulla ei olisi ollut vielä vähintään yhtä korttia takataskussa. Tiukoissa tilanteessa oli usein vaikeinta kestää riskien paineet ja erityisesti rohkaista työtoverit ymmärtämään tilanne ja sen riskit. Myös oma vastuu kymmenien tuhansien jäsenten puolesta oli luonnollisesti erittäin suuri.

Jouduin toisaalta myös monesti tyrmäämään suunnitelmat ja hankkeet, jossa riskit olisivat olleet liian suuret. Se ei ollut aina helppoa. Riskien harkinta edellyttää hyviä tietoja ja hyvää harkintakykyä. Hyvää harkintakykyä ei saa sumentaa ahneus tai muut vastaavat epä-älylliset tunteet.


Risto Kuisma