Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 13.3.2009

Murrieta, CA, USA

Kuukausi Yhdysvalloissa

Takana on kuukausi Yhdysvalloissa. Paluumatkalle lähdemme sunnuntai-iltapäivällä. Ensin vuokra-autolla Los Angelsin lentokentälle, jonne palautan auton; Toyota Highlanderin. Automatka Murrietasta ei ole pitkä; vajaa sata mailia ja ajoaikaa Googlen reittihaku ilmoittaa olevan vajaa puolitoista tuntia. Ajoaika riippuu täysin ruuhkista. Niitä on mahdoton ennustaa. Sunnuntai-iltapäivä ei ole varsinaista, pahinta ruuhka-aikaa, mutta kolari voi aiheuttaa valtavan ruuhkan ja matka-aikaan tuntien lisäyksen.

Liikenne on Kalifornian suurin ongelma Toinen suuri ongelma on liian suuri vedenkulutus ja sen seurauksena vesipula. Täällä asuu liikaa ihmisiä suhteessa vesivarantoihin ja sateisiin. Väkiluku on kasvanut nopeasti ja liian suureksi. Siihen puolestaan suurin syy on erittäin miellyttävä ilmasto.
Päivät ovat samanlaisia. Näin talvella lämpötila varjossa on 20 asteen kahta puolen. Aurinko paistaa joka päivä ja lämmittää. Yöt ja aamut ovat viileitä, lämpötila on alle 10 astetta. Vettä ei sada käytännössä juuri koskaan. Matkan alussa satoi kahtena päivänä runsaasti . Se oli poikkeuksellista. Silloin ja sen jälkeen tuli seurattu sääennusteita. Kun päivät kuitenkin olivat kuitenkin säältään samanlaisia, kiinnostus säähän laimeni. Liikennetilanne ja ruuhkat kiinnostavat enemmän.

Maasto täällä on joka puolella melko samanlaista. Aina näkyy vuoria. Asutus ja liikkuminen tapahtuu pääosin laaksoissa. Vuorten yli joudutaan menemään, kun liikutaan länsi - itä -suunnassa. Korkeat lumihuippuiset vuoret, joita näkyy usein, ovat komeita. Kasvillisuus on kuivuudesta johtuen karua. Kaikki on enemmän ja vähemmän keinokastelun varassa. Vettä ei näy juuri koskaan. Tekojärviä on paljon, mutta ne näyttävät kaikki olevan kokonaan tai osittain tyhjiä. Joet, purot ja järvet ovat kuivia. Maa on viljavaa ja kasvaa lähes mitä tahansa, jos saa vettä.

Kaliforniassa viljellään yleisesti appelsiinia, viininviljely on laajamittaista ja oikeastaan kaikki hyötykasvit viihtyvät täällä hyvin, jos on on vettä. Luonto on kuitenkin karun näköistä, koska kasvillisuutta on vähän. Heti kun on vettä, kasvillisuus on rehevää. Palmu näyttää olevan yleisin puu.

Asutuskin on kaikkialla samanlaista. Se on hajallaan olevaa pientaloasutusta. Se on samantapaista kaikkialla Etelä-Kaliforniassa. Kerrostaloja ei juuri näe. Ei myöskään vanhoja rakennuksia. Niitäkin on, mutta niin vähän, etteivät ne maisemassa näy. Näkymät ovat eräällä tapaa hyvin yksitoikkoisia.

Vaikka olen ollut sadoilla ulkomaanmatkoilla, on näin pitkä yhtämittainen oleskelu yhdessä paikassa poikkeuksellista. Kuukaudessa olen jo tottunut kalifornialaiseen elämään. Alussa olo ja elo oli varautumista uuteen ja yllättävään, nyt jokapäiväiset asiat ovat tuttuja. Vuorokausirytmi on täällä Suomeen verrattuna päälaellaan. Siihen olen jo sopeutunut. Nyt edessä on sopeutuminen taas suomalaiseen vuorokausirytmiin. Täällä olen ollut yhden asian merkeissä; Joonaksen huoltamisen ja motocrossin. Nyt kenttä taas laajenee normaaliksi ja ajankäytöstä kilpailevat monet menot ja asiat.

Vaikka sitä ei ensin huomannut, on tällainen outo elämä vieraassa maassa, vieraan kielen, vieraiden ihmisten, vieraan ympäristön ja kaiken uuden keskellä hyvin stressaavaa. Kaikesta on selvitty ja oikeastaan mitään ongelmia ei ole tullut edes vastaan. Jännittäminen on ollut turhaa, mutta on kuluttanut voimia. Olen nukkunut normaalia vähemmän ja herännyt aamuisin jo kello viiden maissa. Päivät ovat menneet pääosin ulkona motocrossradoilla. Rankkaa kuntoilua on tullut paljon; paljon normaalia enemmän. Vyötärömitta on pienentynyt, sen huomaa housuista ja matkan alussa ostamastani vyöstä, johon pitäisi tehdä lisäreikiä, jotta housut pysyisivät jalassa.

Matkassa riittää vielä sulattamista pitkäksi aikaa. Tämä on ollut joka tapauksessa ainutlaatuinen kokemus. Käsitys amerikkalaisista on selkiintynyt ja kuva Yhdysvalloista monipuolistunut. Vaikka jokainen on täällä ”oman onnensa seppä”, ovat ihmiset ystävällisiä ja avoimia. Sama asenne näkyy tarttuvan myös vieraisiin.

Täällä voi pärjätä halvalla, mutta rahaa menee helposti myös enemmän. Oma matkabudjettini ylittyi jonkinverran, kun menimme joukon mukana. Söimme hyvin ja suurelta osin kunnon ravintoloissa. Myös Las Vegasin viikonloppuretki lisäsi menoja. Hintataso on yleisesti ottaen hieman Suomea alempi. Autot ja polttoaine ovat erityisen halpoja. Talot ovat Suomen hintatasoa, sikäli kuin niitä voi verrata. Sanonta ”Kaikkia on Amerikassa suurta”: on pitkälti totta.

Mitään ”Obama-huumaa” ei täällä näy. Politiikka saa täällä ehkä vähemmän huomiota kuin meillä.
Kalifornian kuvernööri, ”Iso-Arska”, Arnold Schwarzenegger on täällä ilmeisen suosittu. Lehdet eivät kovin paljon politiikasta kirjoita. Taloutta ja talouselämää seurataan enemmän kuin Suomessa.

Kun sunnuntaina olemme saaneet vuokra-automme luovutettua, lennämme Lontooseen. Sieltä jatkamme maanantaina Suomeen niin, että kotona olemme myöhään maanantai-iltana. Vuorokausi ja melkein toinenkin ehtii vaihtua aikaeron avittamana.

Risto Kuisma