Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 23.3.2008

Sopeutumista ja politiikkaa

Vajaa viikon olen ollut taas kotona. Kokouksia on riittänyt jokaiselle päivälle. Ne ja muut menot kasautuivat väkisinkin kuukauden poissaolon takia. Vaikka pääosan tiedonvaihdosta hoidin sähköpostilla, niin melkoisesti kirjepostiakin oli kertynyt kotiin luettavaksi. Kun tapanani on kotiin palattuani lukea matkojen aikana kertyneet lehdet, on urakka nyt tavallista suurempi. Pikkuhiljaa asiat ovat kuitenkin ajan tasalla paperilla ja omassa mielessäni.

Pari ensimmäistä päivää Suomeen paluun jälkeen meni melko normaalisti, mutta sitten alkoi väsymys vaivata. Tämä on sitten varmaan sitä "jet lagia". Yöuni on ollut katkonaista. Aamuisin olen noussut ylös jo viimeistään kello 5. Päivällä on vaivannut hiljaisina hetkinä, kuten autoillessa ja passiivisissa kokouksissa, väsymys ja uneliaisuus.

Tulomatkalla oli ylimääräistä jännitystä, kun Los Angelsin lentokentällä selvisi, että emme Joonaksen kanssa voineet selvittää itseämme sieltä suoraan Helsinkiin. Lontoossa piti kirjautua Englantiin, hoitaa itse matkatavarat ja sitten kirjautua Helsingin lennolle. Liput olivat huonot, koska American Airlinesillä ei ollut yhteistyötä Blue1:n kanssa, jolla lensimme Lontoosta Helsinkiin. Tätä emme tienneet etukäteen eikä se ilmennyt lentolipuista. Vaikka olen tehnyt satoja lentomatkoja, nyt tämä tilanne, että joutuu lyhyellä koneenvaihdolla hoitamaan itse matkatavarat, tuli eteen ensi kertaa. Homma onnistui juuri ja juuri sen reilun puolentoista tunnin aikana, joka siihen Heathrowen kentällä jäi aikaa. Aikaa kentällä meni paljon erityisesti laukkujen odottamiseen ja turvatarkastuksiin, jotka Lontoossa ovat yhtä hitaita tai jopa hitaampia kuin USA:ssa.

Kotona osallistuin mm torstaina 19.3 Helsingin Pääkaupunkiseudun kuntien yhteiskokoukseen. Kyseessä oli samalla tämän elimen, johon kuulun Pornaisten kunnanhallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa, järjestäytymiskokous. Kokouspapereissa oli mielenkiintoinen taulukko pääkaupunkiseudun kuntien poliittisista voimasuhteista.

Paperista ilmeni, että Pornainen on selkeästi Helsingin seudun sosialidemokraattisin kunta. SDP:n kannatus Helsingin seudulla on kokonaisuudessaan 20,4 prosenttia, mutta Pornaisissa 34,9 prosenttia. Alhaisimmat luvut ovat Kauniaisissa 3, Sipoossa 12,5 ja Espoossa 13,9 prosenttia. Erityisesti Espoon ja Sipoon luvut herättävät ihmetystä.

Pornaisten jälkeen toiseksi suurinta demarien kannatus on Keravalla 28 ja Vantaalla 25,6 prosenttia. Eivät nekään ole hyviä lukuja perinteisille "demari paikkakunnille". Pornaisten luvut kertovat, että paikallinen politiikka ja vaalityö on onnistunut Pornaisissa. Pornaisten hyvät luvut tuovat laihaa lohtua huonolle eduskuntavaalitulokselleni. Tosin oma henkilökohtainen tulokseni oli eduskuntavaaleissakin Pornaisissa ja lähikunnissa hyvä.

Työt ja luottamustehtävät ovat tuoneet taas eteeni joukon ongelmia, jotka pitäisi selvittää. Sellaista se minun tehtäväni pitkälti on. Aina ei ole helppo asennoitua ongelmien selvittelyyn. Huomaan, että vuosi vuodelta se käy vaikeammaksi. Ehkä syy on siinä, että kannan turhan suurta huolta monista asioista ja otan asiat liian vakavasti. Toisaalta ei luonnolleen mitään voi. Joskus tulee mieleen, että olisiko parempi luopua luottamustehtävistä ja hoitaa vain omia asioita.

Lakimiehen työstäkin alkaa olla mahdollisuus jäädä "eläkkeelle". Täytän virallisen eläkeiän 63 vuotta vajaan vuoden kuluttua. Toisaalta, jos jätän tehtävät, niin mitä sitten ? Kun olen ollut koko elämäni, varhaisesta nuoruudesta lähtien, intohimoinen "maailmanparantaja", voinko siitä luopua niin pitkään kun olen hyvissä voimissa ?

Risto Kuisma