Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 1.12.2010

Tarvitaan joukkoliikennettä sekä henkilöautoja

Vapaus valita asuinpaikkansa ja liikkua vapaasti on Suomen kansalaisten perusoikeus. Suomessa vain pienessä osassa maata on kattavat julkisen liikenteen palvelut. Enemmistölle suomalaisista henkilöauto on käytännöllisin liikkumisväline. Erityisesti lapsiperheille auto on välttämätön.

Korkeat auto- ja polttoaineverot uhkaavat tosiasiallisesti kansalaisten perusoikeutta liikkua vapaasti. Kun muutoin korostetaan kansalaisten perusoikeuksia, on erikoista, että liikkumista pyritään vaikeuttamaan. Korkea autoverotus, korkea polttoaineverotus ja suunnitelmat tietulleista ovat vastoin liikkumisen vapautta.

Harvaanasutussa maassa, kuten Suomi, ei ihmisten liikkumisen vapautta voida koskaan turvata pelkästään joukkoliikenteellä. Se on yksinkertaisesti taloudellisesti mahdotonta. Muutaman ihmisen kuljettaminen henkilöautolla on ekologisempi ratkaisu kuin heidän kuljettaminen bussilla. Ratojen rakennuskustannukset ovat samaa suuruusluokkaa kuin moottoritien, joten raideliikenteen kattavuuden merkittävä laajentaminen on kallista tai suorastaan taloudellisesti mahdotonta. Yhtä hyvin kuin jokaiseen kylään, ei edes pääkaupunkiseudulla, rakenneta moottoritietä, ei niihin rakenneta junarataa tai metroa.

Pääkaupunkiseudulla on vaadittu, että kaavoituksella rajoitetaan ihmisten mahdollisuutta asua maaseudulle ja haja-asutusalueilla. Kaikkien pitäisi asua kaupungeissa tai muissa taajamissa. Ajatus on vähintään outo. Kansalaisilla pitää olla mahdollisuus valita asuinpaikkansa omien mahdollisuuksiensa mukaan ilman, että yhteiskunta sitä suoranaisesti tai välillisesti vaikeuttaa.

Liikkumisen kannalta huonoa ja ristiriitaista kehitystä on myös joukkoliikenteen edellytysten heikentäminen. Ensi vuoden valtion talousarviossa erityisesti maaseudun bussiliikenteen tukea on vähennetty. Samoin on vähennetty esimerkiksi Kerava – Lahti radan junaliikenteen tukea. Juna- ja bussivuorot vähenevät ja joukkoliikenteen palvelutaso laskee. Myös ylimitoitettu ” ilmastomuutoshössötys” biopolttoaineineen ja energiaveroineen on nostamassa muun muassa linja-autoliikenteen kustannuksia.

Joukkoliikenne on hyvä ratkaisu liikkumiseen silloin kun asukastiheys on riittävän suuri. Raideliikennettä kannattaa hyödyntää aina siellä, missä rata on valmiina. Kun harvaanasutussa Suomessa asukastiheys on vain murto-osa Euroopan keskimääräisestä asukastiheydestä, meillä järkevät ja ekologiset liikenneratkaisut ovat toiset kuin Keski-Euroopassa.

Risto Kuisma
kansanedustaja, sd
eduskunnan liikennevaliokunnan jäsen