Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 2.6.2011

TYÖVÄENLIIKE, KIRKKO JA RAITTIUS

Kun Suomi sai itsenäisyyden, oli eduskunnassa ensimmäisiä suuria asioita alkoholin täyskielto. Kieltolakipäätös, joka toteutettiin eduskunnan suuren enemmistön voimin, kuvaa raittiusliikkeen silloista vaikutusvaltaa. Raittiusliike oli silloin voimakkain yhteiskunnallinen muutosvoima. Nykyiset raittiusjärjestöt ovat siihen verrattuna vain kalpea aavistus. Kieltolakiliikkeen kantavat voimat olivat kirkko ja työväenliike. Tänään kumpikaan näistä suomalaisen yhteiskunnan vahvoista instituutioista ei toimi raittiuden puolestapuhujana.

Raittius oli sata vuotta sitten edistyksellisyyttä ja nykyaikaa. Viime vuosikymmeninä raittiuteen on isketty vanhoillisuuden ja taantumuksen leima. Niin on tehnyt myös työväenliike ja kristityt piirit. Sen paremmin kirkko kuin vasemmistokaan ei "saarnaa" viinaa vastaan.

Myös ammattiyhdistysliike on ollut päihdeasioissa oudon saamaton. Viime vuosisadan alussa se toteutti suuria juomalakkoja. Työntekijät ajoivat lakoilla myös lakia, jolla kiellettiin viinan velaksimyynti ja kiellettiin työnantajia myymästä viinaa tulevaa palkkaa vastaan.

Raittiuden merkityksen olen kokenut omakohtaisesti vuodesta 1990 lähtien, jolloin pääsin irti omista alkoholiongelmista. Senjälkeen olen elänyt hyvää raitista elämää. Kun olen toiminut pitkään sekä raittiusjärjestöissä että päihderiippuvaisuudesta vapautuneiden yhteisöissä, olen nähnyt päihteettömyyden siunauksellisuuden myös laajemmin.

Suomi on hyvin alkoholimyönteinen yhteiskunta. Viina liittyy kaikkeen: Arkeen ja juhlaan. Mitä suurempi juhla, sitä kiinteämpi osa on alkoholilla; ääriesimerkki virallisen Suomen asenteista on Tasavallan Presidentin Itsenäisyysjuhlien boolitarjoilu.

Ihminen, joka ei halua juoda alkoholia, on poikkeava niin maallisissa juhlissa kuin jumalanpalveluksen ehtoollisella. Poikkeavuus on ahdistavaa, rasittavaa ja syö pitemmän päälle henkisiä voimavaroja.

Raitis elämäntapa on, tai pitäisi olla, normaali elämäntapa. Niiden pitäisi olla selitysvelvollisia, jotka juovat, ei niiden, jotka ryypystä kieltäytyvät.

Kun toimin seurakunnan luottamustehtävissä, olen ihmetellyt kirkon toimettomuutta raittiusasioissa. Kristilliset raittius- ja päihdejärjestöt tekevät hyvää työtä, mutta ovat pieni vähemmistö kirkon kokonaisuudessa. Valistusta tarvitaan koko väestölle, ei vain niille, jotka ovat päihteisiin jo sortuneet.

Raskassa ja eräissä muissa maissa on alkoholinkulutus kääntynyt hienoiseen laskuun. Erityisesti nuoret ovat vähentäneet juomista ja siirtyneet viinistä vesilinjalle. Meilläkin nuorison keskuudessa on ollut pientä värähtelyä samaan suuntaan.

Päihteettömyyden soisi leviävän koko nuorisoon ja koko kansaan. Tähän työhön tarvitaan raittiusliikettä ja siihen mukaan yhteiskunnan vahvoja insituutiota niin työväenliikettä kuin kirkkoakin.

Risto Kuisma