Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 7.8.2011

Pysyvät arvot vai ajan virtausten myötäily ?

Kirkko on maallistunut. Monissa asioissa valtakirkkomme on seurannut maallisen yhteiskunnan virtauksia. Kirkon perinteen muuttumista on perusteltu yhteiskunnan muuttumisella. Maallisilla syillä on perusteltu esimerkiksi kirkon muuttunutta suhtautumista naispappeuteen, sukupuoliseen poikkeavuuteen ja aborttiin. Jos on tarvetta perinteen muutokseen, niin muutosten tulisi perustua raamattuun. Keskustelussa tulisi muutoksia perustella teologisilla näkökohdilla; ei poliittisilla argumenteilla. Kirkon pitäisi myötäilyn sijasta julistaa lainsäätäjille, että he eivät säätäisi kristillisten arvojen vastaisia lakeja.

Maallikkona on hämmentävää, että valtaosa kristityistä ja kristityistä kirkoista suhtautuu esimerkiksi naispappeuteen toisin kuin meidän kirkkomme. Onko meidän pienellä kirkollamme joku erityinen teologinen viisaus verrattuna suuriin katolisiin ja ortodoksisiin kirkkoihin ? Mikä erityinen viisaus tässä ajassa on, kun oma kirkkommekin oli satoja vuosia näissä kysymyksissä eri kannalla ?

Valtiovalta ei ole pakottanut kirkkoa muuttamaan kantaansa naispappeus-, homo- tai lesbokysymyksissä. Päinvastoin eduskunnan säätämissä yleisissä laeissa on jätetty kirkon osalta mahdollisuus poiketa lain pääsäännöistä. Kirkko on kuitenkin halunnut myötäillä valtiota ja niin sanottua yleistä mielipidettä. Miksi ?

Hengellisen elämän peruskivi on jumalanpalvelus. Usein minua puhuttelee nykyisin enemmän hengellinen musiikki kuin saarna. Nykyaikaiset saarnat ovat usein kovin maallisia; aivan kuin poliittisia puheita. Niissä syleillään kaikkea yhteistä hyvää. Saarnat ovat myötäsukaisia. Ketään ei ärsytetä,ei sanota poikkipuolisia sanoja.

Kaipaan esimerkiksi voimakasta julistusta juoppoutta vastaa ja raittiin elämäntavan puolesta. Ajankohtaista olisi saarnata myös ahneutta vastaan. Miksi ei puhuta raittiuden puolesta, miksi ei tuomita äärimmäistä ahneutta ? Päihdeongelmat ja suuret tuloerot ovat tämän ajan kipeitä ongelmia. Miksi niihin ei tartuta ?

Miksi kirkko ei korosta avioliiton merkitystä, vaan hyväksyy kaikki yhteiselämän muodot vastoin kristillistä oppia ? Miksi kirkko ei puolusta kristinuskoa, vaan korostaa äärimmäisyyteen asti suvaitsevaisuuttaan muihin uskontoihin ? Kuka puolustaa kristinuskoa ja kristillisia arvoja, jos ei kirkko ja sen papit ja piispat ?

Kristinuskon suuri arvo on pysyvyys ja muuttumattomuus. Usko ei voi muuttua ajan virtausten mukana. Kirkon käsitykset uskosta eivät voi myötäillä maallista muotia tai poliittisia suhdanteita. Kirkon on tarvittaessa uskallettava asettua kristinuskon peruskysymyksissä maallista valtaa vastaan.

Risto Kuisma

( Kolumni Sana-lehdessä 4.8.2011 )