Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 22.5.2003

Kirjoitan viikoittain kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai asioihin. Kerron myös omia ajatuksia viikon henkilöstä.

Kansanedustajan viikko

Aivan tavallinen kansanedustajan viikko on tiivis. Kalenteri ohjelmoi ajankäytön jo etukäteen hyvin tarkkaan.

Ahvenanmaalla:

Maanantaiaamuna herätys oli jo kello 04.30; koiran ulkoilutus, aamukahvit ja autolla lentokentälle. Kun lähdin kotoa Laukkoskelta aamun lehdet eivät olleet vielä tulleet. Se harmitti, sillä normaaliin aamuun kuuluu neljän sanomalehden luku; Helsingin Sanomat, Demari, Uusimaa ja Keski-Uusimaa. Päiväposti tuo myös lisää sanomalehtiä illan lukuhetkeen.

Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunta kokoontui Ahvenanmaalla. Maarianhaminassa olimme jo kello 8.00. Aamupäivä meni Ahvenanmaahan ja sen ongelmiin tutustumisessa. Iltapäivällä oli valtuuskunnan kokous ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen katsaus maakunnan asioihin.

Ahvenanmaa on eräänlainen minivaltio. Asukkaita on vain 26 000. Koulutettu väki jää Ruotsiin, koska 70 prosenttia nuorista opiskelee Ruotsissa. Tilalle tulee työvoimaa manner-Suomesta. Se tuo huolia yksikieliselle Ahvenanmaalle.

Liikennettä ja maataloutta

Tiistaina aamukone toi Maarianhaminasta Helsinkiin. Suoraan eduskuntaan, jossa kello 12.00 alkoi liikennevaliokunnan kokous. Valiokunta kokoontuu säännönmukaisesti kaikkina eduskuntapäivinä eli neljä kertaa viikossa.

Tiistain kokouksessa pääasiana olivat suomalaisen merenkulun ongelmat. Valiokunta kuuli maan hallituksen toimenpidekertomuksen pohjalta tällä kertaa asiantuntijoita merenkulkulaitoksesta ja alan järjestöistä. Suurin ongelma on suomalaisten alusten jatkuva siirtyminen Suomen lipun alta vieraiden maiden alusrekistereihin.
Eduskunnan täysistunto on tiistaisin normaalisti kello 14.00. Jo heti kello 14.00 jälkeen oli kiirehdittävä Eduskunnan Elämäntapa- ja Nuorisoryhmän kokoukseen. Olen ollut viimeiset neljä vuotta tämän Raittiusryhmän puheenjohtaja.

Kello 15.00 jälkeen oli kiire Vantaalle Königstedtin Kartanoon, jossa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta vieraili uuden maatalousministeri Juha Korkeaojan kutsusta. Königstedtin kartano on valtioneuvoston kokous- ja edustuskäytössä.

Normaalisti myös maa- ja metsätalousvaliokunta kokoontuu päivittäin. Kokousaika on aamulla joko kello 9 tai 10.

Kokouksia kokousten jälkeen

Loppuviikko jatkuu edelleen kokousten merkeissä. Keskiviikkona ja perjantaina iltapäivisin kokoontuu eduskunnan Suuri valiokunta eli EU-valiokunta. Olen jäsenenä peräti kolmessa eduskunnan valiokunnassa ja lisäksi myös Pohjoismaiden Neuvostossa. Jäsenyyksiä on liikaa ja lisäksi olen vielä perustuslakivaliokunnan varajäsen.
Keskiviikkona iltapäivällä piti ehtiä kokousten ohella osallistua vielä SAK:n kuljetusalan ammattiliittojen seminaariin. Seminaari meni osittain päällekkäin valiokunnan kokousten ja myös kello 15.00 alkaneen täysistunnon kanssa. Kansanedustajan normaali ongelma on, että pitäisi olla monessa paikassa samanaikaisesti.

Torstaina normaali "kokousrumba" jatkuu. Lisäksi iltapäivällä on viikoittainen eduskuntaryhmän kokous. Samoin torstaina on eduskunnassa hallituksen kyselytunti. Illalla on vielä eduskuntaryhmän tilaisuus Kellokosken Itämerikeskuksessa.

Perjantaina eduskuntatyö jatkuu tuttuun tahtiin. Viikonloppu ei ole juuri koskaan vapaa. Tosin olen yrittänyt pitää toisen päivän, joko lauantain tai sunnuntain, vapaapäivänä. Samoin normaalisti pyrin pitämään maanantain Pornaisten päivänä. Silloin on kunnan ja muita paikallisia kokouksia ja menoja.

Kansanedustajan työ ei kuitenkaan ole vain menoa kokouksesta tai muusta tilaisuudesta toiseen. Viikonvarrella on luettava suuri määrä papereita, puhuttava lukuisia puheluja, käsiteltävä satoja sähköpostiviestejä sekä myös kirjoitettava erilaisia asiakirjoja, puheita ja artikkeleita. Niillekin töille on aina löydettävä jostain aikaa. Myös omille asioille; perheelle, harrastuksille ja kuntoilulle on löydettävä omat hetkensä.

Viikon henkilö

Kerron jokaisessa kurkistuksessa omia ajatuksia tai henkilökohtaisia kokemuksia jostain politiikan henkilöstä. Tämän viikon henkilö on kansliapäällikkö Kari Häkämies.

Tutustuin silloiseen kansanedustaja Kari Häkämieheen vuonna 1990, kun olimme molemmat 117. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osanottajia. Kuuden viikon mittaisella kurssilla muun ohella myös muut osanottajat tulivat tutuiksi. Viisi vuotta myöhemmin olimme samalla jatkokurssilla ja kymmenen vuotta myöhemmin täydennyskurssilla.

Tutustuin 1970-luvulla pintapuolisesti myös Kotkalaiseen kansanedustaja Erkki Häkämieheen, Karin ja nykyisen kansanedustaja Jyri Häkämiehen, isään.

Viime vuosikymmenen puolivälissä olimme Karin kanssa kansanedustajina yhtä aikaa eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Noina vuosina Häkämies haastoi minut julkisesti Iltasanomien palstoilla maratonille. Otin haasteen vastaan ja syksyllä 1996 kilpailimme Berliinin maratonilla. Häkämiehellä oli ennestään takanaan yksi maratoni nuoruusvuosilta. Berliinissä Häkämies, josta oli edellisenä talvena tullut oikeusministeri, juoksi maaliin niukasti alle neljän tunnin. Voitin hänet lähes 20 minuutilla noin 3.40 loppuajallani. Hyvä saavutus ministeriltä, vaikka hän hävisi reilusti huolimatta siitä, että on minua 10 vuotta nuorempi.

Oikeusministerin pallilta Kari Häkämies ponnahti Kuopion kaupunginjohtajaksi ja erosi eduskunnasta. Kuopiossa hän ei pitkään viihtynyt, vaan palasi sisäministeriksi Lipposen toiseen hallitukseen. Lopullinen ero Kuopiosta tuli, kun hänet valittiin pari kolme vuotta sitten kansliapäälliköksi ministeriöön.

Sauli Niinistö, Anssi Rauramo ja Kari Häkämies olivat eduskunnassa iloinen kaveriporukka, josta julkisuudessa käytettiin nimeä Tupu, Hupu ja Lupu. Nyt koko kolmikko on eduskunnan ja politiikan ulkopuolella. Sen sijaan kolmikon ulkojäsen puoluesihteeri Heikki A. Ollila palasi eduskuntaan viime talven vaaleissa.

Kari Häkämies on vauhtiveikko. Ura on sisältänyt nopeita siirtoja. Elämässä on ollut havaittavissa levottomuutta. Avioero viime vuonna ja esiintyminen alkoholin vaikutuksen alaisena televisiossa muutama vuosi sitten, ovat näyttäneet julkisuuteen elämän varjoisia puolia. Viime eduskuntavaalit olivat hänelle myös takaisku, kun paluu kansanedustajaksi ei onnistunut.

Tällä viikolla tapahtunut virasta pidättäminen ja sen syynä oleva poliisitutkinta asettavat sunnuntailapsen maineessa olevan juristi Häkämiehen kovaan paikkaan.
Lehtitietojen perusteella taustalla näyttävät olevan "naisasiat". Miettiessä Kari Häkämiehen tilannetta tulee väistämättä mieleen vanha totuus; "Asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteikö niitä saisi viinalla pilattua vielä huonommaksi."

Risto Kuisma