Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 15.10.2003

Kirjoitan viikoittain jostain ajankohtaisesta tai henkilökohtaisesta asiasta. Kerron myös viikon henkilöstä.

Alkoholiverotuksen harhaluulot

Eduskunta on aloittanut hallituksen alkoholiverojen alennusta koskevan esityksen käsittelyn. Hallitus esittää Suomen nykyiseen alkoholiverotasoon 33 prosentin alennusta.

EU:n säännökset eivät pakota alentamaan viinan verotusta. EU ei määrää viinan verotuksesta muuta kuin minimitason. Hallituksen esityksen taustalla on Viron liittyminen ensi vappuna Unionin jäseneksi. Hallitus yrittää vastustaa Virosta tuotavaa halpaa viinaa alentamalla suomalaisen viinan hintaa.

Valtionvarainministeriön linja on lyhytnäköinen. Jos ja kun halpa viina virtaa Virosta Suomeen, alkoholinkulutus kasvaa. Kun myös Suomessa myytävän alkoholin hintaa lasketaan, kulutus kasvaa vielä enemmän. Alkoholinkulutuksen kasvu lisää viinan aiheuttamia haittoja. Hallituksen oman esityksen perustelujen mukaan alkoholin aiheuttamat kuolemantapaukset nousevat vuositasolla 3000 kuolemasta 3600 kuolemaan. Samoin alkoholin suurkuluttajien määrän arvioidaan lisääntyvän peräti 50 prosentilla aina 600 000 henkilöön. Näin suuren joukon, yli 10 % väestöstä, ongelmat heijastuvat koko yhteiskuntaan ja käytännössä jokaisen suomalaisen elämään.

Hallituksen esityksestä on vastuu valtionvarainministeriöllä. Se on väärä ministeriö, jolla ei ole eikä voi olla riittävää asiantuntemusta alkoholipolitiikkaan. Hallitus on käsitellyt asiaa verokysymyksenä, joka on väärä näkökulma. Verotuksella on tässä asiassa vain vähäinen rooli ja pääkysymys on alkoholipolitiikka ja kansanterveys.

Alentamalla verotusta pyritään mahdollisimman suuri osa alkoholista pitämään suomalaisen verotuksen piirissä. Valtionvarainministeriö pyrkii säilyttämään tulonsa. Vaikka alkoholiverotus on ankaraa, ei se korvaa alkoholin yhteiskunnalle aiheuttamia menoja. Eli vaikka verotetun viinan kulutuksen kasvu lisää verotuloja, niin alkoholin aiheuttamat menot lisääntyvät vielä enemmän. Pelkkä talousnäkökulmakin puoltaa mahdollisimman alhaista alkoholinkulutusta.

Hallitus on perustellut viinan hinnan alentamista työllisyyssyillä. Outoja perusteluja, kun tiedetään, miten vakavia ja suuria vaurioita alkoholi aiheuttaa työelämässä.

Peräti outoa on, että hallitus perustelee viinan alentamisesitystä myös sillä, että näin säästetään, kun eläkkeiden ja työttömyyskorvausten indeksikorotukset pienenevät. Kun alkoholiveron alennus alentaa indeksiä, niin eläkeläiset saavat noin prosentin pienemmän korotuksen, mitä he muuten saisivat. Hallituksen perustelut viinan hinnan alennuksen puolesta ovat oudot.

Hallituksen esitys on kestämätön. Esimerkiksi alkoholiasioista vastaava hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä, on todennut, että alennusten suuruus oli suuri järkytys niille, jotka käsittelivät asiaa ministeriön työryhmässä. Samoin hän toteaa, että valtionvarainministeriön päätös tuli aivan tyhjästä, eikä sitä ole vieläkään perusteltu millään tavalla.

Eduskunnan on käsiteltävä alkoholiverokysymys päihde- ja kansanterveysasiana eikä verokysymyksenä, kuten hallitus on tehnyt. Mikäli hallituksen esitys tulee hyväksytyksi, on meillä lähivuosina edessä syvä ja vaikea päihde- ja terveyskriisi.

Viikon henkilö - Raimo Vistbacka

Kirjoitan henkilökohtaisia ajatuksia viikon henkilöstä. Tämän viikon henkilö on kansanedustaja Raimo Vistbacka.

Tapasin Raimo Vistbackan ensimmäisen kerran, kun Vistbacka oli 1980-luvulla liikenneministerinä. Silloin hän oli Vennamoiden johtaman SMP:n kansanedustaja. Siviiliammatiltaan Vistbacka on Alavuden nimismies. Tätä jo poistunutta titteliä hän arvostaa vieläkin.

Eduskunnassa olemme tutustuneet toisiimme liikennevaliokunnassa, jonka pitkäaikaisia jäseniä me olemme.

Pieneen puolueen edustajana Vistbackalla on ollut kova ja epäkiitollinen työsarka. Nyt hänellä on eduskunnassa kaksi puoluetoveria, kun hän oli kaksi edellistä vaalikautta yksin omana eduskuntaryhmänä. Vaikka Vistbackan puolue Perussuomalaiset on avoimen kansaa kosiskeleva, ei tuo rooli oikein sovellu Vistbackan pohjalaiselle luonteelle.

Juristi Vistbackalla on paljon kokemusta, osaamista ja taitoa, jonka avulla hän on pysynyt eduskunnassa vuodesta toiseen huolimatta toistuvista median ennustamista putoamisista seuraavissa vaaleissa.

Risto Kuisma