Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 29.10.2003

Kirjoitan viikoittain jostain ajankohtaisesta tai henkilökohtaisesta asiasta. Kerron myös viikon henkilöstä.

Kielletty keskustelu

Pohjois-Atlantin puolustusliitto, NATO, on Suomessa asia, josta ei käydä oikeaa todellista keskustelua. Tai oikeastaan keskustelua käydään, mutta keskustelu on näennäistä, kuluneiden hokemien toistelua. Toinen "kielletty" keskustelun aihe on niin sanottu Karjala-kysymys. Menetetystä Karjalasta tosin keskustellaan paljon tavallisten ihmisten piirissä, mutta poliittisilta päättäjiltä tai muilta mielipidevaikuttajilta se on kielletty aihe.

Sekä NATO- keskustelussa että Karjala- kysymyksessä on poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Tosin omien kokemusteni mukaan näistä asioista on vaikeaa, lähes mahdotonta, saada asiallista julkisuutta valtamediassa. Puheenvuorot tai kirjoitukset vaietaan tai ne asetetaan naurettavaan valoon. Sekä Karjalan että Naton osalta tarvitaan kansalaiskeskustelua, joka on olennainen osa kansanvaltaista valtiomuotoa.

Ajat sitten romahtanut Neuvostoliitto on onnistunut painamaan syvät jäljet suomalaiseen yhteiskuntaan. Neuvostoliiton vuosikymmeninä, sodista alkaen, Karjala ja Nato olivat tabuja, joista ei saanut eikä ollut viisasta puhua. Se oli silloin välttämätöntä ja mielestäni myös viisasta. Nyt tämä vaikeneminen on tyhmää ja vahingollista itse asioiden ja koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Erityisesti Naton osalta torjutaan uhkia, joita ei ole olemassa tai joiden olemassaolo lakkasi silloin kun sosialismin romahtamisen myötä sotilasliitto Varsovan-liitto hävisi. Nyt Suomen etu vaatisi perusteellista pohdintaa sotilaallisesta liittoutumisesta ja ennen kaikkea Suomen turvallisuudesta.

Itse luotujen uhkakuvien torjumista on myös ajankohtainen keskustelu EU:n puolustuksesta. Ensin luodaan itse uhkakuva, jota ei ole olemassa, jolloin on helppo torjua se ja saavuttaa näennäinen voitto. Samalla piiloon jäävät todelliset ongelmat ja uhkat.

Vaikka suomalainen keskustelu on vapautunut paljon sitten kylmän sodan päivien, on vieläkin suljettuja tunkkaisia alueita, joita johtavat poliitikot ja valtamedia edelleen ylläpitävät. Avoimuuteen on vielä matkaa ja se taitaa jäädä odottamaan seuraavaa sukupolvea; uusia päättäjiä ja uusia vaikuttajia.

Viikon henkilö - Ilkka Taipale

Kirjoitan henkilökohtaisia ajatuksia viikon henkilöstä. Tämän viikon henkilö on kansanedustaja Ilkka Taipale.

Tutustuin Ilkka Taipaleeseen joskus 1970-luvulla. Ennen kansanedustajavuosia kanssakäymisemme liittyi etupäässä rauhanjärjestöihin ja niiden toimintaan. Ikiradikaali Ilkka Taipale teki valtavan työn Rauhanliitossa ja Pasilan Rauhanaseman pystyttämisessä. Myöhemmin vastaava ponnistus on ollut Kellokoskelle pystytetty Itämerikeskus.

Ensimmäisen kerran Ilkka Taipale valittiin vaaleissa eduskuntaan jo 1970-luvun alussa, eli noin 30 vuotta sitten. Toisen kerran suoraan vaaleissa hänet valittiin viime keväänä. Jo tätä ennen hän nousi uudelleen eduskuntaan viime kaudella, kun Tarja Halonen valittiin Tasavallan presidentiksi helmikuussa 2000.

Ilkka Taipale on väsymätön yksinäisten miesten ja erityisesti mielenterveyspotilaiden puolestapuhuja. "Taipaleen-malli" on saanut nimensä Ilkalta, joka aloitti syrjäytyneiden työttömien miesten eläke- ja työkyvyttömyystutkimukset.

Ilkka Taipale on lääketieteen tohtori ja psykiatri. Mielenterveyspotilaiden ohella Ilkka on "erikoistunut" päihdeongelmaisiin. Itse Ilkka ei ole mikään raittiusmies, vaikka kantaa erityisesti huolta juopoista miehistä.

Ilkka Taipale on sanan varsinaisessa mielessä Persoona, kirjoitettuna isolla alkukirjaimella. Hän ei ole missään tapauksessa tavallinen tai väritön.
Eduskunnassa olemme virallisissa yhteyksissä Pohjoismaiden Neuvostossa, jonka jäseniä molemmat olemme. Nyt Ilkka Taipale on pyrkimässä ensi kesäkuun EU-vaaleissa europarlamenttiin.

Vaikka 60 -vuotta on täynnä, riittää Ilkka Taipaleella edelleen intoa maailman parantamiseen tuttuun, 60-luvulta peräisin olevaan, hyvään tapaan.

Risto Kuisma