Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 19.11.2003

Kirjoitan joka viikko kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan. Kerron myös viikon henkilöstä.

Iloja ja suruja

Tänä syksynä olen ollut ajoittain normaalia mustemmalla mielellä. Takana ovat kevään eduskuntavaalit ja niitä edeltänyt raskas vaalikampanja. Vaikka vaalien tulos oli henkilökohtaisesti hyvä, niin kova ponnistus vaatii nyt jälkikäteen oman veronsa.

Tällä eduskuntakaudella jouduin ottamaan tavallista enemmän tehtäviä. Olen jäsenenä kolmessa eduskunnan valiokunnassa sekä Pohjoismaiden Neuvostossa. Tavallisesti kansanedustajalla on yksi tai enintään kaksi valiokuntaa. Kun lisäksi on paljon muita tehtäviä, ovat päiväni aikataulujen suhteen hyvin tiukkoja. Välillä rasitus tuntuu liialliselta.

Henkilökohtaisessa elämässä on ollut syksyllä sekä iloja että murhetta. Uskollinen ystävä yli 14 vuoden ajalta, koiramme Qatro, piti viedä eläinlääkärille syyskuun puolivälissä. Jo sitä ennen pitkän aikaa oli surullista seurata voimien hiipumista. Nyt tämän kuukauden alusta meillä on uusi iloinen koira, Bianca. Tarmokas 3-vuotias saksanpaimenkoira; kolmen uroksen jälkeen narttukoira.

Marraskuun 6 päivä kuoli äitini Aune Kuisma 78 vuoden ikäisenä Anjalankosken terveyskeskuksen vuodeosastolla. Viimeisen vuoden hän sairasteli ja elokuussa syyksi selvisi syöpä. Vaikka Kotkan keskussairaalassa suoritettiin kaksi leikkausta, ei mitään ollut tehtävissä. Tilanne antoi synkän sävyn koko syksylle.

Toisen lapsenlapsen, Anni-Aliisan, syntyminen 29.8, oli iloinen perhetapahtuma. Anni on kasvanut ja voimistunut nopeasti tomeraksi ja terveeksi pikkuvauvaksi. Kun poikani Karri perheineen elää naapuritalossa, samassa pihapiirissä, on Annista ja 10-vuotiaasta Joonaksesta paljon iloa meille isovanhemmille. Joonas on ihastunut uuteen koiraamme perusteellisesti ja on ollut ilonamme vielä entistä enemmän.

Elämän räsymatossa on sekä tummia ja vaaleita raitoja, on tämä vuosi ja syksy taas kerran osoittanut.

Viikon henkilö - Aune Kuisma

Äitini Aune Kuisma, omaa sukuaan Arponen, syntyi vajaa 79 vuotta sitten pakkoluovutetussa Karjalassa, Sortavalan maalaiskunnassa. Sodan jälkeen hänen tiensä vei Savonlinnaan. Siellä hän tutustui, rakastui ja meni naimisiin isäni, viipurilaisen Martti Kuisman kanssa.

Olen esikoinen heidän kahdeksasta lapsestaan. Yksi meistä, siskoni Helena, kuoli jo muutaman vuoden vanhana, kun itse olin 15-vuotias. Meitä on nyt kuusi poikaa, jotka olemme syntyneet seitsemän vuoden sisällä ja lisäksi nuorinta poikaa, Sakaria, seitsemän vuotta nuorempi sisko, Hannele.

Ison perheen eteenpäinvienti oli Aune Kuisman elämäntehtävä. Toimeentulo oli niukkaa ja aviopuolison tuki ajoittain puutteellista. Kotitöiden ohella Aune hankki lisätuloja ompelemalla kotona vaatteita.

Aune Kuisman suurin ilonaihe oli kohtuullisen hyvin elämässä menestyneet lapset. Luulen, että hänen elämänsä parasta aikaa, nuoruuden ohella, olivat viimeiset seesteiset pari vuosikymmentä.

Tänä päivänä nuorempi polvi ei voi edes kuvitella, miten ankaraa työtä vaatii köyhän suurperheen elämän luotsaaminen aikana, jolloin sosiaaliturva oli nykyiseen verrattuna olematonta. Äitini Aune Kuisma oli eräs näistä arjen sankareista, jotka ovat rakentaneet nykyisen hyvinvointi Suomen.

Ensi sunnuntaina me lapset ja lapsenlapset puolisoineen, kaikkiaan yli 40 hengen joukko, saatamme hänet haudan lepoon Anjalankosken kirkkomaahan.

Risto Kuisma