Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 9.6.2004

Kirjoitan viikoittain kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan. Kerron myös viikon henkilöstä.

Evakot ja heidän jälkeläisensä

Evakoita ja heidän jälkeläisiään on Suomessa noin miljoona. Siis joka viides suomalainen on pakolainen tai sellaisen jälkeläinen. Meillä ei puhuta pakolaisista, vaan käytetään sanaa evakko tai siirtolainen ja siirtoväki. Totuus on kuitenkin se, että evakot ovat pakolaisia; osa toisen maailmansodan miljoonista ja miljoonista eurooppalaisista pakolaisista.

Evakkoon lähdöstä tulee juuri nyt kuluneeksi 60 vuotta. Ensi sunnuntaina järjestetään Virolahdella suuret evakkoon lähdön 60-vuotisjuhlat. Olen saanut kunnian pitää tässä tapahtumassa juhlapuheen.

Itse olen toisen polven evakko; evakon poika. Isäni, Martti Kuisma, lähti evakkoon Viipurista viimeisten joukossa, armeijan vapaaehtoisena, 60 vuotta sitten. Myös oman sukuni evakkotie oli monipolvinen. Suku kulkeutui Savonlinnaan, Kouvolaan, Lahteen, Somerolle, Mynämäelle ja monille muille Suomen paikkakunnille. Itse synnyin Savonlinnassa ja myöhemmin kotini siirtyi Pohjois-Kymenlaaksoon, jonne isovanhemmat olivat päätyneet evakkotaipaleellaan.

Evakkoon lähdössä menetettiin käytännössä kaikki, mitä ihmisillä oli. Talot ja tavarat jäivät pakkoluovutettuun Karjalaan. Sinne jäi myös synnyin- ja kotiseudut. Sinne jäi juuret, usein satojen vuosien takaa. Omaisuudesta valtio maksoi jonkinlaisen korvauksen, mutta juurien ja kotiseudun menettämistä ei voi millään korvata. Monen evakon osaksi tuli myös kantaväestön ylenkatse ja evakkoihin kohdistunut "ryssittely".

Vaikka evakkojen lapset ovat sopeutuneet aivan normaalisti suomalaiseen yhteiskuntaan, ovat hekin menettäneet jotakin; omat juurensa menetetyssä Karjalassa ja muilla pakkoluovutetuilla alueilla.

Karjalan kysymyksen eli Karjalan palautuksen näen itse oikeudenmukaisuuskysymyksenä. Neuvostoliitto otti Karjalan sodalla ilman mitään moraalista oikeutta. Nykyinen Venäjä ei ole vääryyttä korjannut, vaan jatkaa moraalitonta hallussapitoa.

Uskon itse, että pitkällä aikavälillä oikeus aina voittaa. Usein kuitenkin aikaa kuluu niin paljon, että näyttää kuin vääryys voittaisi pysyvästi. Tämä koskee myös Karjala kysymystä. Itse uskon, että ennen pitkää Karjala liittyy jälleen muuhun Suomeen. Milloin; sitä en osaa sanoa, vaan ajattelen, että on oltava kärsivällinen.

Neuvostoliiton vaihtuminen Venäjään ei ole karjalaisten kannalta tilannetta oleellisesti muuttanut. Myönteistä on ollut se, että matkailu ja liikkuminen vanhoilla kotiseuduilla on helpottunut. Toisaalta tilanne on myös olennaisesti huonontunut. Venäjä on rakentanut öljyputken ja suuren öljysataman Koivistoon ja sataman Uuraaseen. Tämä ei ainakaan helpota Karjalan palautusta.

Öljykuljetukset itäisellä Suomenlahdella ovat valtava uhka Karjalan ja myös muun Suomenlahden rannikolle. Neuvostoliiton aikana öljyä ei kuljetettu Suomenlahdella tässä määrin, vaan se virtasi putkia pitkin Baltiaan ja Itämeren satamiin. Nyt aivan viime vuosina Venäjä on poliittisista syistä luopunut näiden öljyputkien ja satamien käytöstä.

Viikon henkilö - Reino Paasilinna

Kirjoitan henkilökohtaisia ajatuksia viikon henkilöstä. Tämän viikon henkilö on europarlamentaarikko Reino Paasilinna.
Tutustuin Reino Paasilinnaan 1980-luvulla, kun hän asettui ensi kertaa ehdolle eduskuntaan. Yhteinen ystävämme, kansanedustaja Seppo Tikka, oli Paasilinnan puhemiehenä. Osallistuin Paasilinnan kampanjan aloituskokoukseen, joka pidettiin AKT:n kokoushuoneessa. Reino Paasilinnan menestyksellisessä kampanjassa oli mukana myös monia helsinkiläisiä AKT:n aktiivijäseniä. Näyttää, että Paasilinnan kannatus AKT:n piirissä on säilynyt edelleen; myös nyt loppusuoralla olevissa EU:n parlamenttivaaleissa Paasilinna on eräs varmimmista läpimenijöistä ensi sunnuntain vaaleissa.

Reino Paasilinna on evakko, joka syntyi Jäämerellä, evakkomatkalla Petsamosta. Peruskoulutus hänellä jäi kansakouluun, mutta myöhemmin hän on opiskellut maisteriksi ja 1990-luvulla aina tohtoriksi asti.

Kesken toisen kansanedustajakauden, 1980-luvun lopulla, Paasilinna nimitettiin Yleisradion pääjohtajaksi. Virka oli sopiva Paasilinnalle, joka alkuperäiseltä ammatiltaan oli toimittaja ja erityisesti TV-toimittaja. Tunnetuksi Paasilinna tuli ennen kaikkea 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun "Kansalaisen Tietolaari" -ohjelmilla, joissa arvosteltiin terävästi mm vakuutusyhtiöitä.

Myöhemmin Reino Paasilinna toimi diplomaattina lehdistötehtävissä sekä Moskovassa että Washingtonissa. Yhdysvalloista tie vei eduskuntaan.

Poliittinen puhuri pudotti Paasilinnan YLE:n johdosta. Tämän jälkeen Paasilinnan "Reksa", kuten lempinimi kuuluu, tuli uudelleen eduskuntaan vuonna 1995, eli samaan aikaan kun itse tulin kansanedustajaksi. Olimme yhtä aikaa kansanedustajina vajaa pari vuotta. Sitten Paasilinna tuli valituksi mepiksi ensimmäisissä Suomen EU-parlamenttivaaleissa. Siellä hän on myös pysynyt siitä lähtien. Hän on menestynyt niin EU- kuin eduskuntavaaleissa aina erinomaisesti ja saavuttanut suuria äänimääriä.

Reino Paasilinna on tarmokas ja rohkea poliitikko. Hän ei ole myöskään vailla populistisia kykyjä, vaan hän osaa ottaa yleisönsä. Räväkkyys on toisaalta ehkä estänyt hänen nousunsa aivan Suomen politiikan huippupaikoille.

Risto Kuisma