Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 18.8.2004

Kirjoitan viikoittain kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan. Kerron myös viikon henkilöstä.

Superministeriö

Hallitus lyö tällä viikolla lukkoon oman esityksensä valtion ensi vuoden talousarviosta. Eduskunta käsittelee budjettia koko syksyn. Päätös valtion vuoden 2005 tuloista ja menoista tehdään eduskunnan täysistunnossa joulukuussa.

Hallituksen budjettiriihen merkitystä on vähentänyt se, että budjetin raamit ministeriökohtaisesti päätetään jo keväällä. Varsinainen budjettipäätös on sitten enemmän tai vähemmän hienosäätöä.

Vaikka talousarvioesitys on koko hallituksen, käytännössä kyse on ennen kaikkea valtionvarainministeriön esityksestä. Aiemmin voimassa oli budjettisalaisuus ja budjetti tuli julkiseksi vasta kun se annettiin syyskuussa eduskunnalle. Nyt kaikki budjetin eri ehdotusvaiheet ovat julkisia. Samalla talousarvion käsittely on arkipäiväistynyt.

Ennen hallituksen budjettiriihtä eduskuntaryhmät kokoontuvat perinteisesti käsittelemään talousarviota. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kokoontui maanantaina ja tiistaina kesäkokoukseen, tällä kertaa Ouluun.

Valtionvarainministeriön rooli talousarvion sisällössä on jatkuvasti korostunut. 1990-luvun alun lamavuodet lisäsivät ministeriön valtaa, joka on edelleen pysynyt poikkeuksellisen vahvana ja jopa vahvistunut talouden normaalivuosina. Kysymys on ennen kaikkea ministeriön, ei ministerin vallasta. Vaikka ulospäin vallankäyttö näyttäytyy valtionvarainministerin valtana, niin todellisuudessa valtaa käyttää koko suuri organisaatio.

Ministerit ovat vaihtuneet Iiro Viinasesta ensin Sauli Niinistöön ja sitten Antti Kalliomäkeen, mutta politiikan sisältö ei ole muuttunut. Jotkut ovat jopa nähneet, että ministeriön tiukka vallankäyttölinja on vain jatkuvasti kiristynyt.

Terve talous on tärkeä asia. Itse olen kansanedustajana pääosin kannattanut ja tukenut valtionvarainministeriön tervettä ja säästäväistä politiikkaa. Tosin veropolitiikkaa olen arvostellut jatkuvasti. Ei valtionvarainministeriö ole huonosti sarkaansa hoitanut, mutta sen ylimitoitettu vallankäyttö on johtanut yhä ikävämpiin sivuilmiöihin.

Tavalliseksi on tullut se, että muut ministeriöt vetäytyvät valtionvarainministeriön selän taakse, kun heitä arvostellaan epäkohdista. Ministerit sanovat tai antavat ymmärtää, että he olisivat kyllä asiat hoitaneet, jos valtionvarainministeriö ei olisi vastustanut. Tämä selitys menee yleensä läpi ilman, että kysytään miksi ministeri on niin heikko, ettei pysty viemään hankkeita läpi hallituksessa.

Toisaalta ajoittain vaikuttaa, että ministerit heittävät ilmaan ehdotuksia vain valtionvarainministeriön alasammuttavaksi. Valtionvarainministeriön asema eräänlaisena yliministeriönä ja superministeriönä on vääristänyt normaalia poliittista vastuuta. Vastuu on keskittynyt epäterveellä tavalla yhteen organisaatioon. Samalla tämän superministeriön oman toiminnan kriittinen arviointi ja johtopäätösten teko on kuihtunut.

Ongelma ei ole vain rahaministeriön vääristyneen voimakas asema, vaan yhtä paljon muiden ministeriöiden heikkous. Tämä epäterve tilanne on vääristänyt normaalia poliittista vastuuta eri ministeriöiden kesken.

Myös eduskunnan suuntaan tilanne on epänormaali. Eduskunnan valtionvarainvaliokunta pitää saavutuksina vain niitä, yleensä pieniä, muutoksia joita se onnistuu tekemään budjettiesitykseen. Valiokunnan ja ministeriön kanssakäyminen näyttää usein pikkupoikien joutavanpäiväiseltä kinastelulta.

Viikon henkilö - Antti Kalliomäki

Kirjoitan joka viikko henkilökohtaisia havaintoja viikon henkilöstä. Tämän viikon henkilö on valtionvarainministeri Antti Kalliomäki.

Ennen kansanedustajavuosia kohtasin Antti Kalliomäen silloin tällöin erilaisissa sosialidemokraattien tilaisuuksissa. Vuonna 1993 Kalliomäki oli hienoinen ennakkosuosikki SDP:n puheenjohtajaksi.

Itse pidin Helsingin puoluekokouksessa vuonna 1993 voimakkaan puheenvuoron Paavo Lipposen puolesta. Lipponen tulikin valituksi yllättävän selvästi jo vaalin ensimmäisellä kierroksella. Antti Kalliomäki jatkoi uudelle puheenjohtajalle lojaalina eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Enää Kalliomäkeä ei pidetä julkisuudessa ensisijaisesti entisenä huippu-urheilijana. Kalliomäen poliittinen ura on kestänyt yli kaksikymmentä vuotta ja jättänyt nyt jo varjoon olympialaisten hopeamitaliin huipentuneen urheilu-uran.

Antti Kalliomäen hyvä menestys presidentin valitsijamiesvaaleissa 1982 johti hänet seuraavana vuonna kansanedustajaehdokkaaksi ja eduskuntaan. Vauhtia poliittiselle uralle toi se, että pääministeri Sorsa otti 1980-luvulla kansanedustaja Kalliomäen avustajakseen.

Lähes koko 1990-luvun aina 2003 eduskuntavaaleihin asti, Kalliomäki oli tärkeällä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalla. Vuodet 1995-99 kuluivat Lipposen I-hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä. Nyt viime vaaleista lähtien hän on ollut valtionvarainministeri ja varapääministeri.

Koulutukseltaan Kalliomäki on liikunnanopettaja, joka harjoitti ammattia ennen eduskuntauraa Vantaan koululaitoksessa.

Antti Kalliomäki on hillitty poliitikko, joka ei turhia puhu. Hänellä on myös taito olla ärsyttämättä kanssaihmisiä. Tuosta taidosta ja mielenmaltista on ollut suuri hyöty poliittisella uralla ja erityisesti eduskuntaryhmän puheenjohtajavuosina.

Kalliomäki ei ole ulospäin suuntautunut eikä värikäs. Hänessä on jotain samaa poliitikkotyyppiä kuin Matti Vanhasessa, mutta myös Erkki Tuomiojassa.

Vajaan vuoden päästä on SDP:n seuraava puoluekokous. Kovin valtava yllätys ei olisi, jos Antti Kalliomäki nousisi puolueen puheenjohtajaksi Paavo Lipposen jälkeen.

Risto Kuisma