Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 25.8.2004

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen tai henkilökohtaisen viikkokurkistuksen. Kerron myös henkilökohtaisia tuntemuksia viikon henkilöstä.

Maratonin huumaa ja tuskaa

Juoksin elämäni 29 maratonin viime lauantaina, 21.8.2004. Helsingin City Maraton oli koonnut ennätyksellisen 6800 juoksijan joukon.

Oma oloni oli hieman epävarma, kun valmistauduin koitokseen. Edellisen maratonin juoksin syksyllä 2001, eli melkein kolme vuotta sitten. Keväällä 2002 kaaduin motocrossissa Vantaan Lavangon motocrossradalla. Muiden vammojen ohella oikean nilkan nivelsiteet vaurioituivat niin paljon, että ne eivät ole vieläkään täysin oireettomat. Nilkka on jo pari vuotta sietänyt juoksemista kohtuullisesti, mutta maratonharjoittelun vaatimat pitkät asfalttilenkit ovat tuoneet nilkkaan kipuja ja turvotusta. Suunnistuksessa, hiihdossa ja pyöräilyssä nilkka ei ole juuri vaivannut.

Elokuun alussa kokeilin Porvoon puolimaratonia, joka meni kovassa helteessä muutaman minuutin alle kahden tunnin. Nyt City Maratonilla aloitin alle neljän tunnin maratonvauhtia. Se oli virhe. Hikoilin poikkeuksellisen paljon, ja olo huononi nopeasti. Jo ennen puolimatkaa juoksuvauhti alkoi hyytyä. Urheilujuoman ja banaanien tankkaus mehuasemilla ei auttanut. Päinvastoin sain vatsavaivoja, jotka tekivät loppumatkasta todellisen kärsimyksen. Toiseen puolikkaaseen meni puoli tuntia ylimääräistä aikaa.

Maratonin maaliin pääsin noin 4.40 ajalla. Aika on toiseksi huonoin maratoonarin urallani. Kerran aiemmin simahdin niin perusteellisesti tällä samalla maratonilla, että aikaa meni vielä muutaman minuutin enemmän kuin nyt.
Oma maratonennätykseni on yli tunnin parempi; hieman yli kolme ja puoli tuntia.
Kun ensimmäisestä maratonista on jo pitkälti toista vuosikymmentä, niin ikävuodet hidastavat omalta osaltaan juoksuvauhtia. Helsingissä, noin 4000 juoksijaa tuli maaliin nopeammin ja noin 2000 hitaammin kuin minä. Oman ikäluokkani osalta sijoitus oli puolivälissä.

Meitä oli mukana kolme kansanedustajaa. Kari Uotila juoksi alle neljän tunnin ja Mikko Elo alle neljän ja puolen tunnin. He olivat minua nopeampia samoin kuin SDP:n eduskuntaryhmän pääsihteeri Sisko Seppä (4.29) ja eduskuntasihteeri Hellevi Ikävalko (4.40).
Vanhat kilpakumppanini Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja ylijohtaja Jouni J. Särkijärvi jäivät tälläkin kertaa taakseni.

Maraton on sen verran kova suoritus, että kyllä se aina jännittää etukäteen. Usein jo ennen lähtöä manaa itseään, että mitä sitä taas on tullut tehtyä. Maratonin loppukilometreillä lähes aina tuo manaus on entistä vahvempi. Ehkä tuo vaikeus on se maratonin suurin viehätys. Maraton on ennen kaikkea henkinen ponnistus, vaikka siitä ei selviä ilman erinomaista fyysistä kuntoa.

Maratonjuoksu pakottaa pitämään itsensä kunnossa ja painon kurissa. Se myös motivoi joskus kyllästyttävää kuntoilua. Vuosittain vajaa 10 000 suomalaista juoksee maratonin. Määrä on ollut kasvussa, sillä vuodesta 1991, jolloin itse juoksin ensimmäisen maratonin, juoksijoiden määrä on lähes kaksinkertaistunut.

Suomessa maratonjuoksu on suosittua ja arvostettua. Ehkä vain Japani lyö tässä suhteessa meidät. Ei ihme, että menossa olevissa Ateenan olympialaisissa viime sunnuntaina naisten maratonin voittaja tuli Japanista.

Vaikka maraton tuntuu välillä omasta ja muiden mielestä hullulta touhulta, voi ainakin todeta, että on niitä paljon huonompiakin harrastuksia.

Viikon henkilö - Kari Uotila

Ennen yhteisiä eduskuntavuosia tunsin Kari Uotilan ammattiyhdistysyhteyksistä. Hietalahden telakan pääluottamusmies toimi muutaman vuoden 1990-luvulla Vasemmistoliiton päätoimisena puheenjohtajana ja piti silloin Vasemmistoliiton puolesta yhteyksiä ammattiyhdistysjohtoon.

Mieleen on jäänyt, miten Uotila kesäkuussa 1994 AKT:n edustajakokouksessa, jossa hän avajaisissa esitti Vasemmistoliiton tervehdyksen, mainitsi siinä miten hän on juuri liittynyt Tukholman maratonilla maratoonarien joukkoon.

Maratonharrastus on ollut eduskuntavuosina meitä yhdistävä tekijä. Kari on eduskunnan moninkertainen maratonmestari. Kun Kari on minua melkein kymmenen vuotta nuorempi, on se minulle hyvä selitys siihen, että olen saanut tyytyä enintään toiseen sijaan. Lohdutukseksi olen puolestani ollut aina eduskunnan hiihtomestaruuskilpailuissa Kari Uotilaa nopeampi.

Alkujaan Kari Uotila on maalaispoika Pertunmaalta. Hän kävi konepajakoulun ja muutti työn perässä levysepäksi telakalle Helsinkiin.

Eduskuntaan hän nousi ja on siellä pysynyt SAK:laisen ay-liikkeen vasemmistoliittolaisten voimakkaalla tuella. Olemme samasta vaalipiiristä ja siten myös vaaleissa toistemme kilpailijoita.

Kari Uotila on Suomen Pankin pankkivaltuuston jäsen ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Eduskunnassa hänen tärkein alueensa on valtionvarainvaliokunta.

Urheilu- ja ay-mies Kari Uotila on vakaa, perinteinen Vasemmistoliiton kansanedustaja, jonka kanssa on helppo tulla toimeen.

Risto Kuisma