Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 1.9.2004

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Oikeudenmukaisuutta etsimässä

Kansanedustajan tehtävässä, jos missä, oikeudenmukaisuutta voi edistää, lienee yleinen käsitys. Oikeudenmukaisuus oli myös oma motiivini, kun lähdin vuoden 1995 vaaleissa pyrkimään eduskuntaan. Oli tietenkin muitakin syitä, mutta minun -"parantumattoman maailmanparantajan"- tärkein tavoite on aina ollut erilaisten vääryyksien korjaaminen. Yhteiskunnalliseksi päämääräksi on siten tullut yhteiskunta, jossa ei ole vääryyttä, eli oikeudenmukainen yhteiskunta.

Vaikka saatan vaikuttaa naiivilta ja sinisilmäiseltä, olen kuitenkin jo yli kolmekymmentä vuotta jaksanut tavoitella oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Uskon tuohon tavoitteeseen vielä edelleenkin. Jos en uskoisi, en olisi kansanedustaja.

Oikeudenmukaisuuden tavoittelu oli syy, miksi jo 1960-luvun lopussa; parikymppisenä nuorukaisena, tulin työpaikkani luottamusmieheksi. Sama taistelu vääryyksiä vastaan johti nopeasti myös poliittiseen toimintaan. Silloin enemmän oli kysymys taistelusta yksittäisiä vääryyksiä vastaan kuin toiminta oikeudenmukaisuuden puolesta.

Oikeudenmukaisuuden tavoittelu oli aikoinaan syy myös oikeustieteen opintoihin. Ajattelin, että juristin opit olisivat hyvä työkalu oikeudenmukaisuuden tavoittelussa. Kun sitten sain työn ohella opiskeltua ylioppilaaksi, en pyrkinyt mihinkään muualle kuin Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

1970-luvun puolivälissä jouduin vaikean ratkaisun eteen; valitsenko politiikan vai työn ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa. Valitsin uran ay-lakimiehenä ja luovuin lupaavasti alkaneesta poliittisesta urasta. Ajattelin, että työntekijäjärjestön palveluksessa voin paremmin ja konkreettisemmin edistää oikeudenmukaisuutta kuin politiikassa.

Olin SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa kaksikymmentä vuotta. Oikeudenmukaisuusajattelu johti minut monta sellaista vääryyttä vastaan, joka ei varsinaisesti ay-johtajalle kuulunut. Kamppailu Etelä-Afrikan rotusortoa vastaan boikotein samoin kuin Chilen kuparin boikotit olivat näkyviä tapahtumia 1980-luvun Suomessa. Varsinainen ay-johtajan työ oli oman liiton, AKT:n, jäseniä koskevien vääryyksien korjaamista, mutta myös paljon muuta.

Ennen pitkää vain yhden ammattiryhmän etujen valvominen ei motivoinut tarpeeksi. Päätin luopua ja luovuin 47-vuotiaana ammattiyhdistysurasta. Ajattelin, että kun olen koko elämäni hoitanut muiden ihmisten asioita, niin nyt hoitaisin lopun elämää omia asioitani.

Vajaa vuosi asianajotehtäviä hoitaen päättyi siihen, että tulin 1995 vaaleissa valittua eduskuntaan. Maailmanparantaja ei päässyt irti luonteestaan. Kansanedustajana minulla on nyt virallinen valtakirja rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Sitä olen myös tehnyt. Olen paljon tehnyt, mutta tulokset ovat jääneet vaatimattomiksi.

Vaikka aineellinen elintaso on noussut keskimäärin moninkertaiseksi, ei Suomi eikä maailma ole juuri oikeudenmukaisempi kuin nuoruuteni 1960-luvulla. Monia vääryyksiä on korjattu, mutta uusia on samaa vauhtia syntynyt.

Myös käsitys oikeudenmukaisuudesta on muuttunut. Myös oma käsitys on muuttunut. 60-luvulla en pienipalkkaisena työntekijänä maksanut veroja kuin noin 10 prosenttia palkastani. Nyt vastaava työntekijä maksaa veroja monin kerroin enemmän; ehkä 30 prosenttia. Kun verrataan sitä, mitä pienestä palkasta jää käteen verrattuna siihen, että elää sosiaaliturvan varassa, on erotus mitätön. Työnteko ei kannata. Mielestäni olisi oikeudenmukaista, jos työnteolla aina saisi vähintään kaksi kertaa rahaa verrattuna laiskotteluun. Nyt tämän oikeudenmukaisuuden täyttää vain pieni osa työtätekevistä.

Työnteon huono kannattavuus ei ole vain pienituloisten ongelma, vaan myös keskiluokan. Yleisestikin verotuksen taso on nykyään oikeudenmukaisuusongelma. Ajattelen, että aina ihmisen pitäisi saada palkastaan vähintään kaksi kolmasosaa itselleen. Nyt yhteiskunta vie suurelta osalta suomalaisia enemmän kuin tuon kolmasosan.

Maan hallituksen "suurin murhe" on, ainakin virallisesti, työttömyys ja alhainen työllisyysaste. Tuo ongelma ei poistu, ellei verotuksen ja työnteon kannattavuuden epäoikeudenmukaisuutta korjata. Toistaiseksi siihen ei ole rohkeus riittänyt.

Viikon henkilö - Reino Ojala

Reino Ojalaan tutustuin varsinaisesti 1995, kun me molemmat aloitimme kansanedustajina. Kuuluimme samaan ryhmään ja tulimme molemmat liikennevaliokunnan jäseniksi.

Ennen eduskuntauraa "Reka" Ojala oli SDP:n Hämeen piirisihteeri tai toiminnanjohtaja, kuten titteli nyt kuuluu. Nokialainen Reino Ojala on koulutukseltaan liikunnanohjaaja. Muistamani mukaan samalta Pajulahden urheiluopiston pitkältä kurssilta kuin toinen nykyinen sos.dem. kansanedustaja, lohjalainen Matti Saarinen.

Reino Ojala on edelleen myös urheilumies, joka touhuaa erityisesti Nokialla suositun koripallon parissa.

Vuodet 1999-2003 Ojala oli sos.dem. ministereiden erityisavustajana. Viime vaaleissa hän palasi jälleen eduskuntaan. Jälleen istumme vierekkäin eduskunnan liikennevaliokunnan kokouksissa 3-4 kertaa viikossa.

Reino Ojala on tasainen poliitikko joka eduskunnassa on pitänyt matalaa profiilia. Hän ei myöskään käytä usein eikä turhaan puheenvuoroja. Omalla paikkakunnallaan hän on merkkihahmo ja mm Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Risto Kuisma