Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 13.10.2004

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Tuleeko tupo?

Syntyykö tupo, on moni kysynyt viime aikoina minulta. Talouspoliittinen kokonaisratkaisu on jälleen kerran päivän puheenaihe. Siitä puhutaan, vaikka vanhat sopimukset ovat vielä voimassa monta kuukautta. Tämä ei ole uutta. Monesti tuntuu, että keskustelu uudesta tuposta aloitetaan heti, kun edellinen on allekirjoitettu.

Itse elin kaksikymmenvuotisen ammattiyhdistysuran ajan tupo-pelin osallistujana. Kovin kaukana työmarkkinamaailma ei ole vieläkään, vaan kansanedustajan toimen ohella siinä on edelleen jonkin verran mukana.

Kuten lähes aina, niin nytkin sanotaan tupo-kierroksesta tulevan vaikean. Useimmiten on tupo-sopimus kuitenkin solmittu. Sitä ennen on yleensä ollut monta monituista kiemuraa ja vastoinkäymistä.

Ei nytkään kannata vielä todeta tupon kaatuneen. Oma arvioni on ollut, että todennäköisyysluvuin 70-30 tulopoliittinen sopimus aikanaan syntyy.

Tällä hetkellä ei ole päästy edes sopuun varsinaisten neuvottelujen aloittamisesta. Kuukausi, pari neuvoteltiin siitä, aletaanko neuvotella. Tupo-kulttuuri luo aina uutta, niin nytkin. Nyt ei työnantajapuoli halua aloittaa varsinaisia neuvotteluja. Se on uusi koukero prosessissa. Tähänastiset tapahtumat ovat olleet julkisia. Onko jotain tapahtunut piilossa julkisuudelta, on epäselvää.

Veikkaan, että nyt jatketaan tunnusteluja piilossa julkisuudelta. Jos ne edistyvät, aloitetaan julkisempi neuvotteluprosessi.

Työnantajapuolella on uusi johtomies ja uusi yhdistynyt työnantajajärjestö. Molempien pitäisi antaa näyttöjä. Yksi tilaisuus on menestyä tupo-pöydässä.

Työntekijäpuolella osittain uutta on taas voimistunut hajanaisuus. Kaikki liitot eivät välttämättä vilpittömästi edes halua keskitettyä tuloratkaisua. Ammattiliitoilla on tarvetta näyttää oma voimansa ja osaamisensa. Myös monella ammattiyhdistysjohtajalla on tarvetta kunnostautua tärkeimmässä työssään eli työehtosopimusneuvotteluissa.

Työntekijöiden keskusjärjestöjen välillä on myös kilpailua ja erilinjaisuutta. Erityisesti STTK:n piirissä on halua erottautua SAK:n linjasta. Helppoa ei ole tupon syntyminen, kuten se ei ole ollut juuri koskaan. Toisaalta vaihtoehto, liittokohtainen työehtosopimuskierros, ei ole sen helpompi vaihtoehto.

Maan hallitus tekee kaiken minkä osaa, jotta tupo syntyisi. Saa nähdä riittääkö se.

Viikon henkilö - Lauri Ihalainen

Tutustuin Lauri Ihalaiseen noin kolmekymmentä vuotta sitten, kun tulin SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen. Hän toimi silloin SAK:n nuorisosihteerinä. Vuonna 1978 siirryin AKT:n lakimiehen tehtävistä liiton puheenjohtajaksi ja samalla SAK:n hallituksen jäseneksi. Samoihin aikoihin Lauri Ihalainen siirtyi SAK:ssa järjestösihteeriksi ja myöhemmin, Per-Erik Lundin siirryttyä Metalliliiton puheenjohtajaksi, SAK:n sihteeriksi.

Vuonna 1990, kun Pertti Viinanen jätti SAK:n puheenjohtajan tehtävät kesken toimikauden, olin Ihalaisen vastaehdokas SAK:n puheenjohtajaksi. SAK:n valtuuston sos.dem. ryhmässä Ihalainen sai taakseen selvän enemmistön. Vuotta myöhemmin hänet valittiin SAK:n edustajakokouksessa yksimielisesti puheenjohtajaksi. Nyt hän on ollut tehtävässä jo 14 vuotta ja on jatkamassa vielä ensi vuonna alkavalle uudelle kaudelle.

Olemme Laurin kanssa samanikäisiä. Lauri Ihalainen on maltillinen ja sovitteleva. Hän malttaa mielensä silloinkin, kun ei ole asioista samaa mieltä. Hänellä on myös ollut kyky tulla toimeen esimiestensä ja myös työtovereittensa kanssa. Ihalainen on raitis. Hän on malttanut pysyä ay-uralla, vaikka houkutuksia politiikan puolelle on ollut.

Vaikka Lauri Ihalainen on saanut ammattikoulussa kirvesmiehen opit, on hän ennen kaikkea järjestömies. Järjestöura on kestänyt jo yli kolmekymmentä vuotta ja käynyt läpi koko ammattiyhdistysliikkeen hierarkiaportaat. Lauri Ihalainen on ollut monessa mielessä oikea ja sopiva johtaja SAK:lle ja koko suomalaiselle konsensushenkiselle työmarkkinajärjestelmälle.

Risto Kuisma