Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 20.10.2004

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Onko raittius vanhentunut?

Tällä viikolla vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa, jota ennen kutsuttiin raittiusviikoksi. Viikon nimenmuutos kertoo osaltaan raittius sanan alamäestä. Lähes kaikki raittiusjärjestöt ovat, jos eivät ole kokonaan lakanneet, niin ainakin muuttaneet nimensä ja luopuneet raittius-sanasta.

Eduskunnan Raittiusryhmä muutti nimensä jo 1990-luvun alussa Elämäntaparyhmäksi. Sos.dem. Raittiusliitto yhdistyi Kansan Raittiusliittoon ja muuttui Elämäntapaliitoksi. On kuitenkin jäljellä vielä 150 vuotta vanha, kunniakas, Raittiuden Ystävät ry, jonka pitkäaikainen hallituksen jäsen olen.

Maanantaina Raittiuden Ystävät luovutti vuoden raittiustekotunnustuksen apulaisprofessori Ilmari Koppiselle, joka on vuosikymmeniä tehnyt sitkeää raittiustyötä. Hän on palkinnon ansainnut.

Keskiviikkona oli eduskunnassa HuuMaa-seminaari. Elämäntapaliiton ja Eduskunnan Elämäntaparyhmän yhteisen tapahtuman pääalustaja oli ulkoministeri Erkki Tuomioja. Seminaari keskittyi huumeongelmiin ja myös näiden kansainvälisiin ja kehitysmaihin ulottuviin yhteyksiin. Lausuin itse seminaarin päätössanat.

Perjantaina on perinteinen Myllyhoitopäivä Vantaan Tiedekeskus Heurekassa. Toimin aamupäivän puheenjohtajana. Olen myös ensimmäinen alustaja vaikeasta aiheesta "Yksityisyyden suoja ja huumetestaus". Myllyhoitopäivän teemana on toisaalta työelämän päihdekysymykset ja toisaalta iltapäivällä perhe ja päihdeongelmat.

Tämän kuun alussa tuli voimaan laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Laissa säädellään huumetestauksen ohella soveltuvuustesteistä, kameravalvonnasta ja sähköpostista työelämän ja yksityisyyden suojan osalta.

Huumetestausta koskevat edellytykset ovat tiukat ja tulevat ilmeisesti vähentämään työpaikan huumetestausta. Jo nyt armeija on ilmoittanut lopettavansa henkilökunnan testit, mutta jatkavansa niitä varusmiesten osalta.

Työnantaja saa lain mukaan vaatia huumausainetestitodistusta toisaalta työnhakijoilta ja toisaalta jo työssä olevalta. Edellytykset huumetestin vaatimiseksi ovat tiukat. Laki on monimutkainen ja vaikeaselkoinen.

Yksityisyyden suoja on viime vuosina saanut korostuneen merkityksen muiden perusoikeuksien kustannuksella. Itse en pidä tällaista ylikorostunutta yksityisyyden suojaa järkevänä. Siinä nykyään on vaara, että "lapsi heitetään pois pesuveden mukana".

Vaarana on, että nykyinen "virallinen asenne" huumetestauksiin antaa väärän mielikuvan huumeiden vaarallisuudesta.

Päihdetyössä on selkeästi kaksi päälinjaa. Vapaamielinen, liberaali linja ja toisaalta perinteinen raittiuteen ja päihteettömään elämään perustuva linja. Virallisen Suomen linja on melko lailla liberaali. Kenttätasolla ja päihdejärjestöissä linja on enemmän päihteettömyyttä korostava perinteinen näkökulma. Itse kannatan tätä päihteettömyyttä suosivaa toimintalinjaa.

Viikon henkilö - Ilmari Koppinen

Salolainen eläkkeellä oleva apulaisprofessori Ilmari Koppinen palkittiin tänä vuonna vuoden raittiusteosta. Edellisenä vuonna palkinnon sai pääministeri Matti Vanhanen.

Ilmari Koppinen on tehnyt vapaaehtoista raittiustyötä vuosikymmenien ajan. Hän on, huolimatta korkeasta iästään, edelleen aktiivinen, innokas ja vakaumuksellinen raittiustyöntekijä. Häneen olen tutustunut ennen kaikkea Raittiuden Ystävien toiminnassa.

Ilmari Koppinen on kirjoittanut suuren joukon oppaita ja kirjoja alkoholista ja siihen liittyvästä työstä. Hän on käyttänyt myös omia varojaan niiden hyväksi.

Ilmari Koppinen edustaa erinomaisesti pyyteetöntä vakaumuksellista raittiusmiestä.

Risto Kuisma