Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 19.1.2005

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Kiekkoilua Kanadassa

Joulusta loppiaiseen olin poikani Karrin ja pojanpoikani Joonaksen (11v) kanssa Ottawassa, Kanadassa. Joonas pelaa Jokerit -93 jääkiekkojoukkueessa, joka osallistui Kanadan pääkaupungissa pelattavaan Bell Capital Cup:iin. Tätä kansainvälistä turnausta sanotaan maailman suurimmaksi jääkiekkotapahtumaksi.

Nyt mukana oli 407 joukkuetta, joista 90 oli Kanadan ulkopuolelta. Pelaajia oli yhteensä yli 7000.

Joonaksen joukkue menestyi mainiosti. Sarjaan osallistui 27 joukkuetta. Jokerit voitti oman alkulohkonsa lyömällä kaikki kolme vastustajaansa yhteismaalinumeroin 26-3. Puolivälierä oli tiukka, mutta päättyi jatkoajalla 4-3 voittoon. Välierässä Jokerit oli lähes koko ajan niukassa johdossa, mutta hieman ennen peliajan loppua vastustaja tasoitti 2-2 lukuihin ja teki heti jatkoajan aluksi voittomaalin. Jokerien vastustaja voitti myös loppuottelussa koko turnauksen maalein 2-0.

Joonaksen joukkue sai sarjassa pronssimitalit. Jokerit voitti myös molemmat pelaamansa ystävyysottelut Ottawalaista isäntäjoukkuetta, Nepean Ridersia vastaan. Matkan jääkiekkoilullinen saldo oli kuusi voittoa, yksi tappio ja pronssimitalit.

Lisäksi pojat osallistuivat taitokilpailuihin ja pärjäsivät aina palkinnoille asti. Valtavassa Corel Centerissä jääkiekko-ottelun erätauolla Jokerien pojat voittivat luisteluviestin. 20 081 katsojan edessä tuli voitto viidestä muusta joukkueesta, jotka olivat eri maista mm Slovakiasta, Ukrainasta, Itävallasta, USA:sta ja tietysti Kanadasta.

Halleissa oli tiivis tunnelma. Ottelut ja muut tapahtumat kestivät aamusta iltamyöhään. Pojat asuivat isäntäjoukkueen perheissä. Hyvä kokemus 11-vuotiaille. Myös englannintaito sai samalla harjoitusta.

Ottawassa oli kylmää. Pakkasta oli -10-20 Cº, mutta yhtenä päivänä lämmintä peräti +7 Cº. Lunta oli enemmän kuin Suomessa. Yhtenä aamuna satoi alijäähtynyttä vettä, vaikka pakkasta oli -5 Cº. Tuloksena oli uskomaton liukkaus ja koko ympäristön muuttuminen jääveistokseksi.

Elintaso Kanadassa on selvästi meitä korkeampi. Poikien isäntäperheiden talot olivat 300-400 neliöisiä 3-kerroksisia omakotitaloja. Talojen neliöhintataso on selvästi Suomea alhaisempi.

Suurin osa autoista on tila-autoja tai maastureita. Autot ovat hinnaltaan alle puolet Suomen tasosta. Bensa on halpaa, vain noin puolet Suomen hinnasta. Muuten hintataso oli lähellä Suomen; ruoka ehkä hieman halvempaa.

Matka oli ennen kaikkea mukava loma pojan ja pojanpojan kanssa.

Viikon henkilö - Tarja Cronberg

Vihreiden kansanedustaja Tarja Cronbergiä en tuntenut muutoin kuin julkisuuden välityksellä, ennen kuin hänet valittiin eduskuntaan kaksi vuotta sitten Pohjois-Karjalan vaalipiiristä.

Sekä tekniikan että kauppatieteen tohtori Cronberg on uudeksi kansanedustajaksi kokenutta kaartia, syntynyt vuonna 1943 Helsingissä.

Tarja Cronberg on asunut valtaosan aikuisiästä ulkomailla; Ruotsissa ja Tanskassa. Jatkotutkinnot Cronberg on suorittanut Lundin Teknillisessä Korkeakoulussa ja Kööpenhaminan Kauppakorkeakoulussa. Työura on ollut pääasiassa tutkija- ja yliopistotehtäviä.

Vuonna 1994 Tarja Cronberg palasi Suomeen ja Polvijärvelle ja valittiin 1995 Pohjois-Karjalan maakuntajohtajaksi. Pesti päättyi 2001, jolloin hän palasi Tanskaan johtajaksi Kööpenhaminan Rauhantutkimuslaitokseen.

Uraan ulkomailla eräänä syynä oli aviopuoliso, jolta on myös sukunimi Cronberg. Tarja Cronbergin isä on eversti Eero Mattila.

Eduskunnassa olen tutustunut Cronbergiin Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunnassa, jossa hän edustaa Vihreää eduskuntaryhmää. Hän on myös maa- ja metsätalousvaliokunnan varajäsen sekä jäsenenä puolustusvaliokunnassa.

Vähäisen poliittisen kokemuksen huomioiden Tarja Cronberg on asettautunut kansanedustajan tehtävään vähintään kohtuullisesti. Monipuolinen elämänkokemus on hyödyksi myös poliittisen päättäjän työssä.

Risto Kuisma