Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 16.3.2005

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Moottoripyörällä kilpaa

Jäsenet ja koko ruumis on kipeä. Takapuoli ei oikein kestä istumista. Osallistuin viime sunnuntaina elämäni ensimmäiseen viralliseen moottoripyöräkilpailuun. Ajoin Mäntsälän Nurmisissa 50 kilometriä kilpaa pitkin lumisia metsiä ja peltoja. Kyseessä olivat Enduron SM-kilpailut. Osallistuin, en suinkaan SM-luokkaan, vaan kuntoluokkaan.

Pääsin reitin läpi ja sain tuloksen. Se oli melkein enemmän kuin odotin, vaikka olin luokan 16 osanottajasta viimeinen maaliin tullut.

Enduroa ajetaan maastossa. Nyt talvella lumihangessa, johon moottoripyörällä ajamalla on muodostunut pyöränura "spoori". Äkkinäinen ei pääse spoorissa eteenpäin lainkaan. Spoori on mutkallinen, röykkyinen, pehmeä ja kaikkea hankalaa. Reitti on tarkoituksella tehty vaikeaksi siten, että siitä ei pääse helpolla läpi. Kivet, kannot, juuret ja jyrkät kalliot ovat pahoja paikkoja. Erityisesti jyrkät ylä- ja alamäet ovat vaikeita kohtia.

Kaaduin reitillä 5-10 kertaa. En ehtinyt niitä laskea. Kaatumiset olivat vaarattomia tupsahduksia lumihankeen, kun pyörä meni spoorista hankeen tai tasapaino järkkyi. Kaatumisissa on, ajanhukan lisäksi, ongelmana voimien hupeneminen, kun pyörää nostaa lumihangesta. Kello käy koko ajan ja ratkaisee tuloksen. Jos viipyy liikaa reitillä niin yli 30 minuutin myöhästymisestä hylätään.

Enduropyöräni on 200 kuutioinen kaksitahtinen Cascas moottoripyörä. Se on paras mahdollinen työkalu tähän lajiin. Siihen on jälkeenpäin asennettu Yhdysvalloista hankittu automaattikytkin, joka helpottaa vaikeissa paikoissa ajamista.

Enduroreitit ovat niin vaativia, että olen ajoittain tuntenut pelkoa, kun olen ajanut rotkojen viertä, syvien ojien yli ja ylös ja alas jyrkänteitä.

Mäntsälän kisa oli harjoitusta legendaariseen "Päitsiin" eli 900 kilometrin pituiseen Päijänne-ajoon, joka kilpaillaan 70. kerran 1-3 huhtikuuta. Päijänne-ajo on myös kestävyyskoe. Maratoonarina minulla on kestävyyttä, mutta ei liikaa voimaa ylävartalossa yli 100 kilon moottoripyörän käsittelyyn.

Suurimmat puutteet ovat ajotaidossa. Olen ajanut Enduroa talvella vasta viime syksystä alkaen. Vaikka olen kolunnut metsiä ja peltoja yli 100 tuntia ja tuhansia kilometrejä, en ole tässä suhteessa mestari.

Päijänteen ympäriajoon, joka ajetaan osittain pimeässä, suhtaudun pelonsekaisesti. Saa nähdä.

Viikon henkilö - Matti Väistö

Tapasin Matti Väistön ensimmäisen kerran joskus 1980-luvulla, jolloin hän oli juuri aloittanut kansanedustajana. Väistö oli vastaajana Pohjois-Karjalassa järjestetyssä AKT:n autonkuljettajien työaikoja koskevassa tilaisuudessa. Matti Väistö oli ainoa porvarillinen kansanedustaja, joka oli tullut tilaisuuteen.
Vasemmistopuolueiden kansanedustajia oli Matti Puhakasta alkaen useita.

Keskustalainen Väistö on nykyisen eduskunnan veteraaneja. Kansanedustajavuosia on takana jo 18. Koulutukseltaan Kiteellä 1949 syntynyt Väistö on agronomi. Kotipaikka on Kiihtelysvaaran kunta Pohjois-Karjalassa.

Matti Väistö on toiminut jo vuodesta 1992 alkaen eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

Ennen kansanedustajauraa hän toimi maataloustuottajien järjestötehtävissä mm Pohjois-Karjalan liiton toiminnanjohtajana.

Matti Väistö on myös Suuren valiokunnan jäsen kuten minäkin. Hän on myös Vapo Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja ja mukana myös Karjalan liiton valtuustossa.

Poliitikkotyyppinä hän muistuttaa legendaarista Keskustan poliitikkoa Johannes Virolaista.

Risto Kuisma