Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 31.8.2005

Kirjoitan joka viikko kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen aiheeseen tai asiaan. Kerron omia havaintojani myös viikon henkilöstä.

Valtion budjetista

Tällä kertaa, yleisen mielenkiinnon ohella, valtion ensi vuoden talousarvio on kiinnostanut aivan erityisesti oman kunnan, Pornaisten, näkökulmasta. Kunnan vesihankkeissa olen ollut alusta asti aktiivisesti mukana ja erityisesti rahoituskysymykset ovat teettäneet paljon työtä.

Tämän kesän mittaankin olin monessa yhteydessä pohjustamassa valtion vesihuoltorahoja Pornaisten siirtoviemärille ja Päijänne - tunnelista tulevalle runkovesilinjalle. Eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, vajaa pari viikkoa sitten, sain valtionvarainministeri Antti Kalliomäeltä helpottavan tiedon, että Pornaisten rahat ovat mukana hänen esityksessään. Myöhemmin, budjetin edetessä, viestit ovat olleet niin hallituksen "kolmen koplan" kuin " budjettiriihenkin" osalta yhtä myönteisiä. Budjettisalaisuus on voimassa 16.9 asti, jolloin vasta talousarvio on julkinen kaikilta osin. Hyvältä kuitenkin näyttää Pornaisten vesihuoltohankkeiden kannalta.

Lopullisesti budjetti saa sisältönsä vasta eduskunnassa joulun alla. Eduskunnan tekemät muutokset ovat yleensä lisäyksiä, ei määrärahojen poistoja. Tiehankkeet kirvoittivat suurimman keskustelun talousarviosta .Lopputulos oli kompromissi, kuten itse ja monet muut arvelivat. Tyylipisteet eivät nouse kovin korkeiksi, kun arvostellaan sitä prosessia, millä hallitus esitykseensä liikennemäärärahojen osalta päätyi. Perustienpitoon ja alempiasteisille teille ei ilmeisesti juuri rahaa liiennyt, vaan ne ovat jäämässä jälleen suurien hankkeiden varjoon. Eduskunnassa asiaan palataan.

Talousarvion tiimoilta ja politiikan syksyn alkaessa on jälleen alkanut keskustelu kunta- ja aluehallinnosta. Sen sijaan, että jälleen esitetään uusia organisaatioita, olisi aloitettava purkamalla vanhoja. Kunnan koko ei ratkaise aluehallinnon ongelmia. Itselläni on kokemusta niin pienistä, keskikokoisista kuin suuristakin kunnista. Suuri ei oman luottamusmieskokemuksen perusteella ole kaunista, vaan mieluummin päinvastoin.

Pakkokaavoitus puheet tuntuvat oudoilta. Enemmän kaipaisi keinoja, millä esimerkiksi Pornaisten liian nopeaa kasvua voisi säädellä, kun puheita, miten sitä pitäisi ennestään vapauttaa.

Viikon henkilö - Lauri Oinonen

En tuntenut pastori Lauri Oinosta ennen kuin hän tuli vuoden 1999 vaaleissa valituksi eduskuntaan. Keuruun Haapamäeltä ja keskustan listoilta valittu Oinonen pääsi läpi kuudennella yrityksellä; Harvinaista sitkeyttä. Oinosen ensimmäisen eduskuntakauden alussa istuimme molemmat eduskunnan Työ- ja tasa-arvoasiain valiokunnassa, jolloin tutustuimme luonnollisesti melko hyvin.

Lauri Oinonen on aktiivinen kansanedustaja, joidenkin mielestä varmaankin liiankin puuhakas. Keuruu, Haapamäki, veturit, rautatiet ja puolustusvoimat ovat hänelle tärkeitä asioita. Kappalaisen viran ohella hän on toiminut myös sotilaspastorina ja viljelee sivutoimisesti kotitilaansa Multialla. Keuruun kaupunginvaltuustossa Oinonen on ollut lähes kolmekymmentä vuotta; osan ajasta valtuuston puheenjohtaja. Hän on myös VR-yhtymän hallintoneuvoston jäsen.

Alkukesän iltapäivälehtien uutiset, että Lauri Oinonen on käyttäytynyt sopimattomasti naisia kohtaan, saivat aikaan suurta hämmästystä, ei vain omalta kohdaltani, vaan yleisemminkin eduskunnassa. Jos Lauri Oinosta luonnehtisi yhdellä sanalla, se voisi olla; kiltti. Hän on myös hyväntahtoinen ja kohtelias. Politiikka ja julkisuus on näyttänyt rovasti Lauri Oinoselle viime kuukausina nurjan puolensa. Sääliksi käy.

Risto Kuisma