Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 23.11.2005

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Autoverot uusiksi

Euroopan Unioni valmistelee uusia säädöksiä autojen verotuksesta. Ehdotuksissa ei, ainakaan vielä, pyritä yhtenäiseen eli koko EU:ssa samanlaiseen ja samantasoiseen autoveroon.

Suurin muutos EU:sta autoverotukseen on tulossa sitä kautta, että vuoden 2016 jälkeen ei auton hankintaa saa enää verottaa ns rekisteröintiverolla. Suomessa pääosa verosta on nyt juuri tuota rekisteröintiveroa, josta meillä käytetään nimeä autovero. EU:n direktiiviehdotuksen mukaan autoverossa siirrytään käyttöveroon, jota peritään auton käytöstä, jolloin laskuperustana ovat käyttöpäivät. Meillä käyttövero otettiin käyttöön viime vuosikymmenellä ajoneuvoveron nimellä. Aluksi sitä perittiin ostettavilla tarroilla ja vero sai nimen "tarravero".

Siirto auton hankinnan verosta käytön verotukseen on järkevää. Toisaalta auton käyttöä verotetaan jo nyt tuntuvasti polttoaineveroilla. Käyttöveroja voidaan mielestäni ottaa käyttöön vain siltä osin kuin hankintaveroa alennetaan. Samalla autoverotuksen kokonaistasoa olisi alennettava.

EU vaatii myös, että verotuksen perusteeksi otetaan autojen hiilidioksidipäästöt. Tämä ei ole yksinkertainen tehtävä. Helposti tällainen "lisävero" nostaa kokonaisverotusta. Myös päästöveron oikeudenmukainen toteuttaminen on vaikeaa.

Uudet verot voivat mielestäni koskea vain uusia autoja. Olisi täysin väärin laittaa uusia veroja nykyisille autoille, joista on jo kertaalleen peritty kaikki verot. Päällekkäisverotus olisi epäoikeudenmukaista. Se kohdistuisi myös voimakkaasti niihin henkilöihin, joilla ei ole mahdollisuutta siirtyä uusiin autoihin.

Vaikka siirtymäaika uuteen verojärjestelmään on ainakin 10 vuotta, on järkevää aloittaa se mahdollisimman nopeasti, jolloin se voidaan toteuttaa asteittain. Näin vähennetään ja ehkä jopa voidaan estää uudistuksen kielteiset seuraukset.

Autoverotuksessa painaa ja on painanut etupäässä valtion verotulojen kasvattaminen ja toisaalta autokaupan edut. Tavallisen kansalaisen edut ovat jääneet vähemmälle. Nyt tulevassa uudistuksessa on suurin paino laitettava kansalaisten eduille. Auto on laajasti Suomessa täysin välttämätön kapine ja se on otettava myös päätöksenteossa huomioon.

Viikon henkilö - Rakel Hiltunen

Helsinkiläinen Rakel Hiltunen on nyt toista kautta kansanedustajana. Hän on nimenomaan helsinkiläinen kansanedustaja. Yleensä kansanedustajat eivät halua paikallispoliitikon leimaa, mutta Rakel Hiltunen on suorastaan tuota imagoa etsinyt.

Helsinki on oma vaalipiirinsä, joten tämäkin vaikuttaa asiaan. Hiltusen pitkä kunnallispoliittinen ura on myös tärkeä taustatekijä. Hän toimi ennen kansanedustajakautta mm Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja on nyt kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Ennen eduskuntaan tuloa Hiltunen oli Lomakotien Liiton toimitusjohtaja 25 vuoden ajan.

Keiteleellä 1940 syntyneellä Rakel Hiltusella oli jo paljon elämänkokemusta ennen kuin eduskuntaura alkoi 1999. Hänellä on myös lukuisia sosiaalialan luottamustehtäviä.

Eduskunnassa Hiltunen on mm hallintovaliokunnan jäsen ja sos.dem. valiokuntavastaava.

Eduskunnan sos.dem. ryhmässä meillä on vierekkäiset istumapaikat. Eduskunnassa olemme tehneet yhteistyötä erityisesti päihde- ja raittiusasioissa. Rakel Hiltunen pitää tiivistä yhteyttä äänestäjiinsä.

Risto Kuisma