Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 21.12.2005

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Budjetti valmistumassa

Valtion vuoden 2006 tulo- ja menoarvio on saamassa lopullisen sisällön juuri ennen joulua. Viimeiset pari eduskunnan istuntoviikkoa ovat kuluneet budjetin ja siihen liittyvien lakien lopullisessa käsittelyssä.

Talousarviossa on tärkeintä valtion talouden suuri linja, mutta budjetti sisältää myös valtavan määrän yksittäisiä tärkeitä asioita ja määrärahoja. Muutama huomio taloudesta ja myös yksittäisistä asioista.

Valtion talousarvio vuodelle 2006 täyttää kohtuullisesti terveen talouden vaatimuksen. Valtiontalouden tila ei kuitenkaan ole niin hyvä, kuin usein oletetaan. Valtiolla on edelleen paljon velkaa verrattuna siihen, miten vähän tuota velkaa oli ennen 1990-luvun lamaa.
Työttömyysongelma on edelleen ratkaisematta. Jos ongelmaa ei ratkaista, on se edelleen yksi suurimmista uhkista suomalaiselle hyvinvoinnille. Se ei häviä itsestään.

Meidän olisi siirryttävä työttömyyspolitiikasta aktiiviseen työllistämiseen. Mitään muuta todellista ratkaisua työttömyysongelmaan ei ole kuin se, että työttömät tekevät töitä.
Työnteon verotusta pitää edelleen alentaa, mutta ei kulutuksen lisäämisen takia, niin kuin sitä usein perustellaan. En usko, enkä ole koskaan uskonut, että veroja kannattaa alentaa sen takia, että kulutus- ja ostovoima lisääntyvät. Työn verotusta pitää laskea sen takia, että työnteko kannattaa. Työttömyyden suurin ongelma on se, että kansalaisten mielestä työnteko ei monissa konkreettisissa yksittäisissä tilanteissa kannata riittävästi.

Jokainen tietää, että työstä ei ole pulaa, tekemätöntä työtä on maailma täynnä. Mistä sitä rahaa tulee? Ei mitenkään muuten kuin työtä tekemällä, ei millään muulla tavalla. Tietysti voidaan lainata, mutta lainat on aikanaan maksettava. Sen takia koko yhteiskunnan tukijalka on työnteko ja se, että kansalaisten mielestä kannattaa olla ahkera, kannattaa tehdä työtä, kasata yhteistä varallisuutta, jolla sitten myös huolehditaan hyvin niistä, jotka eivät voi työtä tehdä.
Siis työn verotusta täytyy edelleen alentaa. Ei sen takia, että valtiolla olisi liikaa rahaa ja sen takia verotusta kevennettäisiin, ei suinkaan siksi, vaan sen takia, että kun verotusta alennetaan, niin valtio saa enemmän rahaa. Kansantalous saa enemmän rahaa ja on enemmän niitä tuloja, mitä verottaa. Siitähän tässä on kysymys.

Verotuksen yksi suuri ongelma ja epäoikeudenmukaisuus on se, että pääomatuloilla on huomattavasti lievempi verokanta kuin työtuloilla. Tilanne on kestämätön. Kaikkien tulojen verotus on asetettava samalle viivalle. Pelkkä hokema tasaveromallin huonoudesta on huono vastaus verokeskusteluun. Nykyveromalli merkitsee todella suurituloisten suosimista ja tavallisen työtä tekevän keskiluokan ja muun väestön epäoikeudenmukaista kohtelua. Työntekoa rangaistaan ja laiskaa pääomaa suositaan. Tässä suhteessa suositaan myös kaikenlaista verokikkailua. On valitettavaa, että oma poliittinen ryhmäni ei ymmärrä tarpeeksi syvällisesti, mistä työn verotuksessa ja verotuksen oikeudenmukaisuudessa on kysymys.

Sitten muutama yksittäinen huomio. Muutama sana liikenneasioista. Maanteiden kunto on häpeällisen huono. Liikennevaroja on liian vähän, ja ne ovat osin virheellisesti suunnattu suuriin kunnianhimoisiin hankkeisiin. Varsinainen arkinen tienpito on kärsinyt.

Autoliikenteen pito pelkkänä valtion lypsylehmänä on tämmöisessä maassa kuin Suomi, suuri virhe. Liikenteen maksamista erityisistä veroista vain pieni murto-osa käytetään liikenteen menoihin. Kuitenkin on muistettava, että suomalainen yhteiskunta, elinkeinoelämä ja myös yksittäiset kansalaiset ovat riippuvaisia autoliikenteestä.
Ei autolla ajo ole huvia. Ilman autoa ei monilta seuduilta pääse töihin, ei opiskelemaan, ei lasten päivähoitoon. Toinen vaihtoehto on heittäytyä sängyn pohjalle ihmettelemään maailman elämää ja hyvinvointivaltion kassasta nostaa vähäisiä rahavaroja. Liikenneongelmat eivät ole pelkästään liikenteen ongelmia, vaan koko yhteiskunnan ongelmia, ja sillä tavalla niihin pitäisi myös suhtautua.

Maatalouspolitiikka on kestämätöntä, ja monet kuittaavat sen sillä, että kaikki on EU:n syytä. Se ei ole koko totuus. Esimerkkinä maatalouspolitiikan nurinkurisuudesta on se, että sokerikiistassa Suomi on kuulemma saanut voiton, kun voimme omista rahoistamme maksaa maanviljelijöille tukiaisia. Se on vähän sama juttu kuin työmieheltä alennettaisiin palkkaa parikymmentä prosenttia ja sanottaisiin, että sinulla on lupa ottaa se vastaava summa omalta pankkitililtä. En usko, että moni työmies pitäisi sitä voittona.

Viikon henkilö - Veijo Puhjo

Tulimme Veijo Puhjon kanssa yhtä aikaa eduskuntaan maaliskuussa 1995. Sitä ennen en häntä tuntenut. Vasemmistoliittoon kuuluva Puhjo on porilainen korvalääkäri. Ensimmäisellä eduskuntakaudellaan hän toimi omassa eduskuntaryhmässään sekä yhdessä Tennilän ja Kuopan kanssa "vasemmistoryhmässä". Vasemmistoliitossa oli sisäisiä erimielisyyksiä ja Puhjo ja eräät muut joutuivat rangaistuksen kohteeksi.

Lääkäriksi Veijo Puhjo valmistui DDR:ssä 1977 ja erikoislääkäriksi Helsingissä 1984. Ennen kansanedustajan tehtävää hän oli viimeksi Satakunnan keskussairaalan korvaosaston osastolääkärinä. Hän on pitänyt myös kansanedustajavuosina vastaanottoa Porissa.
Puhjo on syntynyt 1948; perheeseen kuuluu sairaanhoitajavaimo ja aikuinen tytär.

Olimme molemmat ensimmäisellä kaudella perustuslakivaliokunnan jäseniä. Tällä hetkellä olemme myös molemmat varajäseniä perustuslakivaliokunnassa.

Parhaiten olen Veijoon tutustunut suunnistuksen merkeissä. Veijo on intohimoinen suunnistaja, joka on harrastanut rastien etsintää koko ikänsä. Yhdessä Kari Huttusen kanssa hän on eduskunnan suunnistusporukan kantava voima.

Poliitikkona Veijo Puhjo on hillitty ja rauhallinen.

Risto Kuisma