Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 11.1.2006

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Perheen asema on arvokysymys

Perhe on yhteiskunta pienoiskoossa. Yhteiskunnan perusyksikkö on perhe. Jos perheet voivat hyvin, voi yhteiskunta hyvin.

Perheiden asema on muuttunut olennaisesti muutamana viime vuosikymmenenä. Nyt ovat "muotia" erilaiset uusperheet ja avoliitot. Yhteiselämä perheissä on lyhytjännitteistä. Samassa perheessä on usein monenlaisia lapsia.

Nykyinen perheiden "tilapäisyys" ei ole ehkä niinkään aikuisten kuin lasten ongelma. Lapsen ehkä tärkein perustarve on turvallisuus. Uusperheissä tuo lapsen kaipaama pysyvyys ja sen tuoma vakaus eivät aina toteudu.

Aikaisemmin vanhempien tukena olivat usein isovanhemmat, mutta tänä päivänä tuo tuki on lähellä vain harvoilla perheillä.

Kasvatustehtävää on yhä enemmän työnnetty koulun vastuulle. Koulu ei kuitenkaan voi selviytyä tästä vanhempien perustehtävästä. Toisaalta yhä enemmän panostetaan ongelmiin eli seurauksiin; erityisopetuksen ja lastenpsykiatrian tarve tuntuu olevan pohjaton. Vielä omassa nuoruudessani erityisopetus ja lastenpsykiatria olivat tuiki tuntemattomia.

Nykymaailmasta on häviämässä yhteisöllisyys. Yksilöllisyys on vallannut tilaa yhteisvastuulta. Kun yhteisvastuu opitaan perheissä, heijastaa yhteiskunta nyt perheiden pahoinvointia.

Perhe ja sen asema on perimmiltään arvokysymys. Arvostammeko perhettä, pysyviä parisuhteita, isovanhempia ja laajempaa perhettä eli sukua? Jos arvostamme, näemme vaivaa perheen pysyvyyden hyväksi. Silloin tuemme myös lainsäädännöllä perheen asemaa. Nykyään lähes kaikki perheiden nauttimat oikeudet on ulotettu myös avoliittoihin ja erilaisiin muihin asumis- ja elämismuotoihin. Tämä kehitys on osaltaan murentanut perheiden erityisasemaa. Aiemmin perheitä suosittiin esimerkiksi verotuksessa. Nyt tilanne on pikemminkin päinvastoin.

Molempien vanhempien kunnianhimoinen työura ja hyvinvoiva lapsiperhe on nyky-yhteiskunnassa lähes mahdoton yhtälö. Jostain pitää tinkiä. Kaikkea ei voi saada. Hyvin usein yritetään mahdotonta ja siitä kärsii eniten perhe, mutta pitemmän päälle usein myös se tavoiteltu työura. Elämänlaatu ei voi olla hyvä jatkuvien ylivoimaisten perhe- ja työpaineiden ristitulessa.

On harhaluulo, että päivähoito- ja koululaitos voisivat ratkaista kaikki vanhempien puutteesta aiheutuvat ongelmat.

Lisääntyvät alkoholi- ja huumeongelmat ovat osaltaan seurausta perheiden pahoinvoinnista. Yhteiskuntaan leviävä arvotyhjiö on lähtöisin samasta lähteestä. Televisio, pelit ja muu teknologia eivät voi korvata vanhempien läsnäoloa.

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on ehkä vaativin tehtävä mihin ihminen joutuu. Siitä ei voi selvitä kunnialla vain "vasemmalla kädellä". Vanhempien tärkein tehtävä on kasvatus ja arvojen välittäminen uusille sukupolville. Tätä tehtävää ei voi suorittaa vain puhumalla, vaan siihen tarvitaan ennen kaikkea tekoja ja läsnäoloa perheen arkielämässä.

Arvoihin ja asenteisiin ei voi, ainakaan nopeasti, vaikuttaa lakeja säätämällä. Nykyinen perhearvojen heikentyminen on ollut vuosikymmenien kehityksen tulos. Se on ollut seurausta yhteiskunnan muutoksesta, mutta myös väärästä "suvaitsevaisuudesta", jonka nimissä on käytännössä murennettu yhteiskunnan arvoperustaa. Ellei arkielämässä ja myös lainsäädännössä tueta perheiden hyvinvointia ja niiden asemaa, tulee yhteiskunnasta yhä enemmän viidakko, jossa yksilöt taistelevat. Siinä kilvassa menestyvät vain vahvat ja röyhkeät.

Viikon henkilö - Anneli Kiljunen

Anneli Kiljunen tuli Kymen vaalipiiristä eduskuntaan vuoden 2003 vaaleissa. Lappeenrantalainen Kiljunen on jo toisen polven kansanedustaja, sillä myös hänen isänsä Valde (Valto) Käkelä oli pitkäaikainen sos.dem. kansanedustaja, joka toimi myös ministerinä 1970-luvun alussa.

Nyt eduskunnassa on useita toisen polven kansanedustajia ja myös yksi; Heli Paasio, kolmannen polven edustaja.

Siviiliammatiltaan Anneli Kiljunen on johtava sosiaalityöntekijä. Viimeksi Lappeenrannan kaupungin palveluksessa.

Anneli Kiljusella oli elämänkokemusta jo ennen eduskuntaa; sillä hän on syntynyt 1957 ja toiminut työelämässä vuodesta 1977 lähtien lastensuojelu- ja sosiaalialalla. Hänellä on myös pitkä ura kunnallispolitiikassa.

Anneli Kiljunen harrastaa liikuntaa ja on luottamustehtävissä SLU:ssa ja Salibandyliitossa. Hän on myös Suomen Migreeniliiton puheenjohtaja.

Eduskunnassa hän on sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen.

Anneli Kiljunen on sanavalmis ja teräväsanainen poliitikko, joka ei arkaile lausua mielipiteitään, vaan puhuu usein sos.dem. eduskuntaryhmässä. Hän ei pidä "kynttilää vakan alla".

Risto Kuisma