Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 22.3.2006

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan tai tapahtumaan. Kerron myös viikon henkilöstä omia vaikutelmia.

Isyydestä

Tällä viikolla puhuin Miessakit ry:n ym järjestämässä seminaarissa isyydestä. Kun lupasin pitää alustuksen miehen roolista isänä, jouduin pohtimaan myös omaa rooliani isänä ja isoisänä.

Aluksi hieman taustaa omasta henkilöstä, jonka kokemukseen - itse elettyyn ja muuten koettuun - tämä pohdintani perustui.

Lapsuuteni elin siirtolaisperheessä sodan jälkeisessä Suomessa. Vanhempani olivat pakolaisia omassa maassaan, vaikka meitä kotinsa pakosta jättäneitä karjalaisia kutsuttiin siirtolaisiksi ja evakoiksi.

Olin kymmenhenkisen perheen vanhin lapsi. Kuusi vanhinta meistä lapsista oli poikia, kaksi nuorinta tyttöjä. Tytöistä toinen kuoli pikkulapsena, kun olin itse murrosiässä.

Oma isäni oli hyvin ankara kasvattaja. Perheen roolijako oli jyrkkä. Isän asema oli paljon muiden perheenjäsenten yläpuolella. Äiti oli lempeä ja alistuva sekä luonteelta pitkälti isän vastakohta. Isäni ei oikein koskaan selvinnyt sodasta ja kotiseutunsa, Viipurin, menetyksestä. Hän oli levoton ja juureton. Hänen elämässään oli epäonnistumisia ja henkilökohtaisia vaikeuksia. Oman miehen ja isän mallin hän oli omaksunut omalta isältään.

Minusta tuli isä vuonna 1968, 21-vuotiaana. Edellisenä vuonna alkanut avioliittoni on nyt kestänyt jo lähes neljäkymmentä vuotta. Isoisä minusta tuli 46-vuotiaana vuonna 1993.

Olin ennen kansanedustajan uraani pitkään lähes täysin miesvaltaisen kuljetusalan ammattiliiton puheenjohtaja. Se aika on myös muokannut omaa ajattelutapaani.

Viimeiset seitsemän vuotta olen elänyt kolmen sukupolven perheessä. Poikani, miniäni ja heidän kolme lastaan elävät omassa talossaan, mutta samassa pihapiirissä kuin vaimoni ja minä. Tällainen vanhanaikainen perhejärjestely ei ollut helppo toteuttaa, vaan vaati paljon vaivaa ja aikaa. Kokemukset ovat olleet hyviä. Lasten kannalta järjestely on varmaan ollut kaikkein paras. He pitävät tällaista järjestelyä ja elämää itsestään selvänä.

Tällaisessa kolmen sukupolven yhteisössä myös vanhemmuus ja isyys ovat eräällä tavalla jaettuja. Myös isän malleja on lapsille tarjota kaksi. Oman mallin isyydelle sain isältäni, kuten tavallista. En kuitenkaan ole ollut isänä samanlainen kuin isäni.

Olen monesti elämäni aikana todennut, että vaikein ja vaativin tehtävä, johon olen joutunut, on lastenkasvatus eli oleminen isänä. Luulen, että tämä sama totuus vanhemmuuden vaativuudesta koskee kaikkia ihmisiä. Valitettavasti kaikki isät ja äidit eivät ymmärrä, miten haastavasta tehtävästä on kysymys.

Kolmen sukupolven perheessä olen konkreettisesti kokenut myös isyyden muutoksen. Osittain on varmasti kysymys myös koko yhteiskunnan ajattelutavan ja kulttuurin muutoksesta ja sen heijastumisesta perheisiin.

Lapsuusperheeseen verrattuna oma rooli isänä ei ole ollut yhtä täsmällinen ja tarkkarajainen. Poikani perheessä muutos on jatkunut. Hän on ottanut paljon vastuuta ja tehtäviä, jotka perinteisesti on katsottu kuuluvan äidille.

Viikon henkilö - Outi Ojala

Vaikka tunsin jonkin verran Outi Ojalaa jo ennen vuotta 1995, kun tulin eduskuntaan, olen varsinaisesti oppinut tuntemaan hänet kansanedustajanavuosina.
Olemme olleet yhtä aikaa eduskunnassa Suuren valiokunnan jäseniä sekä Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunnassa.

Vasemmistoliiton helsinkiläinen kansanedustaja Ojala nousi eduskuntaan jo vuonna 1991. Välillä hän oli 1996-1999 vajaa kolme vuotta Euroopan Parlamentin jäsen. Vielä pidempään hän on ollut Helsingin kunnallispolitiikassa, jossa hän on toiminut 1980-luvulta lähtien.

Erikoissairaanhoitaja Outi Ojalalla on myös vahva ammattiyhdistystausta. Hän oli mm Tehyn hallituksen jäsen 1981-1993. Hänellä on ja on ollut lukuisa määrä muita luottamustehtäviä Vasemmistoliitossa ja eri kansalaisjärjestöissä. Olemme olleet yhtä aikaa myös valtion kehitysluottoja hoitavan Finnfundin hallintoneuvoston jäseniä.

Viime viikolla Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Minna Sirnö ehdotti Outi Ojalaa puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Vaikka hän on yllätysehdokas, ei hän ole vailla mahdollisuutta tulla valituksi tehtävään, jos hän siihen tosissaan pyrkii.

Outi Ojala on toisaalta julkisestikin pohtinut asettuuko hän enää seuraaviin vaaleihin ehdolle eduskuntaan. Eduskuntavuosia tulee täyteen kuusitoista ja ikää ensi kesänä kuusikymmentä vuotta.

Outi Ojala on perinteinen vasemmistopoliitikko. Melko maltillinen, vaikkakin joskus innostuessaan ei siltä vaikuta.

Risto Kuisma