Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 12.7.2006

Kirjoitan joka viikko kurkistuksen. Tässä viikkopäiväkirjassa kerron jostain henkilökohtaisesta tai ajankohtaisesta asiasta tai tapahtumasta. Esittelen myös viikon henkilön.

Matka Taivalkoskelle

Helteisenä heinäkuun viikonloppuna osallistuin Päätaloviikolle Taivalkoskella, Koillismaalla, kirjailijan synnyinseudulla. Olin myös juhlapuhujana viikon päätapahtumassa. Puheessani pohdin omaa suhdettani Kalle Päätaloon ja hänen kirjoihin.

Ei ole mitään kummallista, että Kalle Päätalon kirjat puhuttelevat minua. Siihen nähden, että syntymäajoissamme on eroa 28 vuotta ja kuulumme siten eri sukupolveen, ovat elämänolomme ja luonteemme niin samanlaisia, että samaistuin Kalle Päätaloon ja hänen omaelämänkerrallisten kirjojensa päähenkilöihin. 

Oma lapsuuteni kahdeksanlapsisen perheen esikoisena sujui paljolti samoja latuja kuin Kallella. Yhdenmukaisuus on hämmästyttävää aina isän luonnetta ja sairastamista myöten. Minäkin opin poikasena isän mukana raskaat metsä- ja maanviljelystyöt. Olin samanlainen "työhullu" kuin Kalle Päätalo. Kesät tein töitä jo alle 10-vuotiaana ja jatkuvasti 13-vuotiaasta lähtien. 

Koulukiusaaminen, nöyryyttävät velan- ja avunpyytämiset olivat lapsuuden raskaimpia kokemuksia. Kunnan jauhojen tilalla minulle tulivat tutuksi kunnan monot, jotka jalassa kävin sulan maan aikanakin kansakoulua. 

Kuten Kalle Päätalo, olin luokan paras aineenkirjoittaja, jonka aineen opettaja luki luokalle. Jotta ei olisi liian yksitoikkoista, hän luki välillä toiseksi parhaan aineen. Myös minun vanhemmilleni opettaja kävi puhumassa, että laittaisivat minut oppikouluun. Siitä ei tullut mitään, vaan minua tarvittiin koulun asemasta metsä- ja maatöissä, joista toin palkkani perheen elatukseen. Kirjat olivat minulle samalla tavalla kuin Kallelle lapsuuden ja nuoruuden pakopaikka. Suuri murhe oli kun alaluokilla sai koulukirjastosta lainata vain yhden kirjan viikossa. Yläluokilla sai jo kaksi kirjaa. Lapsena luin kaiken minkä sain käsiini. Onnen hetki oli kun sain oikeuden 12-vuotiaana lainata kirjoja kunnankirjaston sivutoimipisteestä. Kirjallisuuden suhteen olen ollut koko elämäni kaikkiruokainen. Nuorena hain kirjoista pakopaikkaa silloisen oman elämäni ankeuteen. Vielä nytkin luen aina kun on mahdollisuus. Lukeminen on osa elämääni yhtä kiinteästi kuin hengittäminen tai syöminen. 

Teosten sisällön osalta nostan Kalle Päätalon siihen kolmen kärkeen, johon minun arvostuksessani kuuluvat lisäksi Mika Waltari ja Väinö Linna. Arvostan suuresti Kalle Päätalon perusteellista kerrontaa ja laveaa tyyliä. Toisaalta, ihailen myös aivan päinvastaista niukkaa ja hiottua ilmaisua, jonka mestareita ovat mielestäni Pentti Linkola ja Erno Paasilinna. 

Kalle Päätalon lukijana minulle tärkeintä on ollut samaistuminen. Monesti on tuntunut, että kirjailija on kuvannut minua ja niitä tuntoja, jotka mielessäni erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa liikkuivat. Kirjailija Kalle Päätalo sanoi haastattelussa vuonna 1994: "Työnilosta minä elän". Tämän saman tokaisun voi kuulla myös suustani. Työhulluuden ohella rasitteena myös minulla on ylisuorittaminen. Jos oma elämäni olisi mennyt toisin, olisi minustakin ehkä tullut kirjailija.

Viikon henkilö - Kalle Päätalo

Omaelämänkerrallisten kirjojen kautta tutuksi tulleen kirjailija Kalle Päätalon tapasin ensimmäisen kerran hänen 75-vuotisjuhlissaan 1994. Gummerus Oy järjesti kansalaisjuhlan Kansallisteatterissa. Kun olin myös itse Gummeruksen kirjailija sain sinne kutsun. Osallistuimme Tuijan kanssa juhliin ja minulla oli tilaisuus vaihtaa muutama lause kirjailijamestarin kanssa. Päätalon kirjojen lukija olin ollut jo vuodesta 1969 alkaen.

Kalle Päätalo syntyi 1919 Taivalkoskella ja kuoli vuonna 2000 Tampereella. Hän kirjoitti 44 kirjaa, joiden yhteinen sivumäärä on kymmeniätuhansia. Laajuudessaan hänen kirjasarjansa ovat luultavasti laajimmat omaelämänkerralliset teokset maailmassa. Päätalo oli myös painosten kuningas: hänen kirjojaan on painettu yhteensä lähes neljä miljoonaa kappaletta. Vaikka Päätalo oli lukijoiden suosikki, eivät kirjallisuuskriitikot arvostaneet häntä oikein koskaan. Akateemisten piirien arvostuksen hän myöhemmin saavutti, josta todistuksena ovat mm. professorin arvonimi ja filosofian tohtorin kunnia-arvo. Taivalkoskella on Päätaloviikot, Päätalo-instituutti, Päätaloseura sekä komea taideteos Päätalon ja hänen tuotantonsa kunniaksi. Kotikunta ja laaja lukijapiiri arvostaa Kalle Päätaloa suuresti. Vuosittain tuhannet ihmiset tekevät "pyhiinvaellusmatkan" kirjailijan kotiseudulle ja kirjojen tapahtumapaikoille. Sellaisen retken tein nyt viimein myös minä. Siinä ohessa sain kunnian puhua satapäiselle joukolle Kalle Päätalon ystäviä, ihailijoita ja sukulaisia.

Risto Kuisma