Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 2.8.2006

Kirjoitan viikoittain kurkistuksen johonkin ajankohtaiseen tai henkilökohtaiseen asiaan. Kirjoitan myös omia kokemuksiani viikon henkilöstä.

Maantierahat niukkoja

Tavallisiin maanteihin eli perustienpitoon osoitetut rahat ovat valtionvarainministeriön budjettiluonnoksessa niukat. Esityksessä siihen on rahaa jopa vähemmän kuin tänä vuonna on käytettävissä. Suuriin tie- ja ratahankkeisiin esitetään tuntuvaa lisäystä. Se on paikallaan. Vakava puute on kuitenkin, ettei samalla otettu yhdeksi suureksi hankkeeksi perustienpidon rahoituksen tasokorotusta. Jos tavallisiin maanteihin ei riitä varoja kokonaismäärää kasvattamalla, olisi järkevää luopua jostakin tai joistakin kymmenestä suuresta hankkeesta ja käyttää nämä rahat perustienpitoon.

Tavalliset maantiet ovat monin paikoin päässeet viime vuosina huonoon kuntoon. Erityisesti pääkaupunkiseudun ympäristössä alemmanasteiset tiet eivät täytä lisääntyvän liikenteen vaatimuksia. Näiden teiden nopeuksia on jo jouduttu alentamaan, koska tiet ovat alimittaisia. Perustienpidon rahat ovat kuluneet yhä suuremmassa määrin - tinkimisestä huolimatta - kunnossapitoon ja teiden perusparannukset ovat jääneet suurelta osalta tekemättä. Kun liikenne on lisääntynyt, tilanne on muodostunut ajan mittaan esimerkiksi Uudellamaalla kestämättömäksi. Pääkaupunkiseudulla käydään yhä lisääntyvässä määrin työssä koko Uudeltamaalta. Huonokuntoiset ja pienemmille liikennemäärille tarkoitetut tiet ovat este tälle työssäkäynnille. Kun hallitus muutoin pyrkii edistämään työn ja tekijöiden kohtaamista, tulisi tämä näkökohta ottaa huomioon myös liikennepolitiikassa.

Liikennepolitiikassa ja tiemäärärahoissa on huomio suuntautunut jo kauan suuriin hankkeisiin ja arkinen tienpito on jäänyt vaille riittävää huomiota. Jos suurempi osa liikennerahoista olisi suunnattu perustienpitoon, olisi rahoilla saatu parempi vastine. Liikennepolitiikan mammuttitauti yhdistettynä liian pieniin määrärahoihin on vienyt mahdollisuudet tavallisten maanteiden hyvään kunnossapitoon ja parantamiseen. Koska kaikki liikkuvat, ovat kaikki mielestään enemmän tai vähemmän asiantuntijoita liikenneasioissa. Todellisten liikenteen tuntijoiden kannat eivät saa tarpeeksi huomiota päätöksenteossa. Tämä koskee myös eduskuntaa. Kuvaavaa on , että en muista, että liikenneministeriksi olisi aikoihin valittu henkilöä, joka olisi ollut leimallisesti liikenteen asiantuntija tai liikennepolitiikkaan erikoistunut poliitikko.

Hallituksen on tarpeen korjata valtionvarainministeriön talousarvioesitystä tienpidon rahoituksen osalta. Perustienpitoon on saatava lisää rahaa, jolla tiepiirit voivat pitää tavalliset maantiet kunnossa ja ennen kaikkea tehdä välttämättömät peruskorjaukset. Tavalliset maantiet ovat enemmistölle kansalaisista arkipäivää ja kaikkein tärkeimpiä väyliä töihin, kouluun ja harrastuksiin.

Viikon henkilö - Jaakko Riikonen

Työsuojeluhallituksen ensimmäinen ja viimeinen pääjohtaja Jaakko Riikonen kuoli pari viikkoa sitten 76-vuotiaana. Tapasin hänet ensimmäisen kerran vuonna 1975, kun vierailin Työsuojeluhallituksessa Tampereella. Noina vuosina käytiin kiivasta vääntöä uuden autonkuljettajien työaikalain tulkinnasta, soveltamisesta ja valvonnasta. Silloisena AKT:n lakimiehenä asia työllisti minua melkoisesti.

Jaakko Riikonen oli ennen valintaansa pääjohtajaksi ammattiyhdistystoimitsija. Uransa hän aloitti vuonna 1956 opettajana SAK:n Kiljavan AY-Opistolla. Sitten hän oli SAK:n opintosihteeri, KTV:n palkka-asiain sihteeri, liittosihteeri ja vuosina 1971-73 puheenjohtaja.

Riikonen oli tuohon aikaan harvinainen kouluja käynyt ay-toimitsija; valtiotieteen maisteri. Akateemisen oppiarvon omaavia työntekijöitä ammattiliitoissa ei monia ollut vielä edes vuonna 1975, kun astuin ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen. Jaakko Riikonen olemuksesta ei välittynyt ammattiyhdistystausta, vaan hän oli tummaan pukuun ja valkoiseen paitaan tiptop - pukeutunut arvokas herrasmies, kun hänet ensimmäisiä kertoja kohtasin.

Työsuojeluhallituksen historia kesti vain 20 vuotta. Aluepoliittisista syistä tehty sijoitus Tampereelle ei ollut onnellinen ratkaisu. Vuosien varrella, aluksi hyvin tärkeänä pidetyn Työsuojeluhallituksen rooli väheni. Kun kaikki yhteistyötahot olivat Helsingissä, jäi virasto vähitellen enemmän tai vähemmän sivuun asioista. Myös pääjohtajan työ siirtyi yhä enemmän Tampereelta Helsingin sivupisteeseen.

Jaakko Riikonen hoiti pääjohtajan tehtävää maltillisesti ja sovittelevasti . Alkuaikoina työmarkkinajärjestöjen välillä oli voimakkaita ristiriitoja työsuojelukysymyksistä. Niillä oli myös huomattavasti nykyistä suurempaa poliittista merkitystä. Työsuojeluhallituksen pääjohtajan työ ei ollut helppoa, mutta Riikonen selvisi siitä hyvin.

Risto Kuisma