Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 6.12.2006

Kirjoitan joka viikko kurkistuksen: kerron myös viikon henkilöstä.

Kunnallinen itsenäisyys

Itsenäisyyspäivänä ei voi olla sivuuttamatta ajankohtaista kunnallista itsenäisyyttä ja vertaamatta sitä siihen, mitä tapahtui ennen viime sotia.

Neuvostoliitto vaati vuonna 1939 lisämaata Leningradille Suomesta. Suomi ei suostunut luovuttamaan miljoonakaupungille lisäalueita Karjalan kannakselta. Kun Suomi ei suostunut, seurasi pakko; nyt ei selvitysmies, vaan sota. Sodan jälkeen alueliitoksista tehtiin kompromissi. Muistuttaa menettelytavoiltaan kaukaisesti Helsingin vaatimuksia Sipoolta. Nyt eivät ole asialla kommunistit ja Stalin, vaan lähinnä kokoomus sekä Vapaavuori ja Pajunen.

Kuntien itsehallinto on turvattu perustuslailla. Se, että paikallishallinto on järjestetty itsenäisten kuntien varaan, ei johdu siitä, että se olisi välttämättä tehokkain ja rationaalisin tapa. Tärkein perusta itsenäiselle kunnallishallinnolle on demokratia eli kuntalaisten mahdollisuus osallistua paikalliseen päätöksentekoon. Helsingin vaatimus saada osa Sipoon alueesta vastoin Sipoon tahtoa on vastoin kunnallista itsehallintoa ja sen perustetta. Se, että ministerin asettama selvitysmies tekee samantapaisen esityksen, ei muuta tilannetta asiallisesti eikä oikeudellisesti.

Helsingin toimintatavat eivät ole sopivia julkisessa vallankäytössä. Ne muistuttavat yritysmaailman menettelytapoja. Yrityskaappauksissa ei tarvitse välittää demokratiasta.

Helsingillä ei ole laillista perustetta vaatimukselleen. Eurooppalaisissa pääkaupungeissa asuu Helsingin kokoisilla alueilla monin kerroin se määrä asukkaita kuin nyt Helsingistä. Helsingissä ei ole pulaa rakentamiseen sopivasta maasta. Sen voi hyvin havaita ilmakuvasta.

Jos Helsingillä on tarvetta muuttaa kuntarajoja, oikea osoite on Vantaa ja Espoo. Nyt nuo kunnat täydennettynä Kauniaisella muodostavat Helsingin kanssa tosiasiassa yhden kaupungin, jota keinotekoiset hallinnolliset rajat rikkovat. Nämä kuntarajat ovat suurin este pääkaupunkiseudun kehitykselle; ei Sipoo.

Vantaan kaupungin menettely Helsingin hankkeen myötäilijänä on ollut epäviisasta. Vantaa pyrkii hyötymään Sipoon ahdingosta. Se on valmis myymään rahasta ainoan yhteytensä mereen. Samoin Vantaa on myymässä sen, mitä sen hyvästä maineesta on jäljellä.

Valtioneuvoston eräiden ministerien ennakkotukea Helsingin pakkoliitosanomukselle on syyttä kummastella. Tällainen ennakkokanta sotii hyvän julkisen hallinnon periaatteita vastaan.

Helsingillä ei ole pakkoliitosanomukseen sellaisia painavia perusteita, että ne mahdollistaisivat aluesiirron Valtioneuvoston päätöksellä vastoin Sipoon kantaa. Jos pakkoliitos toteutetaan, se on mielestäni mahdollista vain lainmuutoksella tai eduskunnan säätämällä erityislailla.

Sipoon yhtä hyvin kuin esimerkiksi Pornaisten ja Porvoon kehitys on suuresti riippuvainen pääkaupunkiseudun kehityksestä. Tämä on tosiasia, jota ei voi ohittaa. Se on otettava kunnallishallinnon ja myös maakuntahallinnon perustaksi.

On Sipoon kannalta järkevää liittyä Uudenmaan liittoon ja samalla myötävaikuttaa siihen, että myös Uudellamaalla päästään yhteen
maakuntaliittoon. Sipoon on viisasta neuvotella Helsingin kanssa pääkaupunkiseudun kehittämisestä ja sen vaikutuksesta Sipooseen. Vapaaehtoinen neuvottelu ja sen tuloksena syntyvä yhteinen näkemys ovat vaihtoehto pakkoliitokselle.

Vaikka Sipoo on aiemmalla jäykällä toiminnallaan kärjistänyt tilannetta, ei se oikeuta Helsinki ja valtiovaltaa vastaamaan samalla mitalla. Hyvä tarkoitus ei politiikassakaan pyhitä keinoja. Ei ainakaan minun mielestäni.

En vastusta kuntaliitoksia, mutta vastustan pakkoa. Kuntaliitokset voivat olla parempi ratkaisu kuin palvelujen pilkkominen eri tahoille. Se on Pornaisten ajankohtainen uhka. Jos mennään alustavien suunnitelmien mukaan, Pornaisten kunnasta on jäämässä jäljelle vain kuoret. Se on itsenäisen kunnan silpomista yhtä hyvin kuin alueiden pakkoliitokset.

Ihmettelen suuresti, että helsinkiläiset poliitikot ovat, vastoin puolueidensa periaatteita, turvautuneet röyhkeyteen ja vahvemman oikeuteen. Ne eivät kuulu kansanvalta.

Viikon henkilö - Jörn Donner

Moni on varmaa miettinyt onko Jörn Donner lintu vai kala. Elokuvantekijä, ohjaaja, näyttelijä, kirjailija, liikemies, rikkaan suvun perijä, poliitikko, naistenmies, diplomaatti, siinä eräitä Donnerin rooleja.

Donnerin olen tuntenut jostain 1980-luvulta lähtien. Enemmän kuitenkin julkisuuden kautta kuin henkilökohtaisesti. Joskus 1980-luvun lopussa väittelimme suuren yleisöjoukon edessä Turun Messuilla. Muistiin on jäänyt Donnerin tokaisu väittelyn lopuksi; hyvä väittely muuten, mutta olimme liikaa samaa mieltä.

Nyt Donnerista tulee kansanedustaja- kollega ensi vuoden alusta vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Donnerista tulee rkp:n kansanedustaja, vaikka hän on tällä hetkellä sdp:n helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu. Sitä ennen hän oli Tammisaaren sitoutumaton kaupunginvaltuutettu. Sitä edellinen poliittinen koti oli sdp; silloin hän oli Euroopan parlamentin jäsen. Eduskunnassa hän oli aiemmin 1980-90-luvuilla kaksi kautta rkp:n ryhmässä ja jopa ryhmän puheenjohtajana. Nuoruuden ensimmäinen julkinen poliittinen side oli kuitenkin SKDL, jonka edustajana Donner oli Helsingin kaupunginvaltuustossa kohta neljäkymmentä vuotta sitten.

Jörn Donner on monipuolinen renessanssihahmo, jolla on monta roolia. Hän hajottaa itseään niin poliittisesti kuin muutenkin. Useimmissa tehtävissä, mihin hän on ryhtynyt, hän on myös menestynyt. Tappioitakin on tullut ja eräisiin hommiin hän on kyllästynyt hyvin nopeasti. Jörn Donnerin kyky vihastuttaa, ihastuttaa ja ennen kaikkea ärsyttää on säilynyt läpi vuosikymmenien.

Risto Kuisma