Takaisin     Takaisin etusivu

Viikkokurkistus 20.12.2006

Kirjoitan viikoittain ajankohtaisen kurkistuksen. Kirjoitan myös viikon henkilöstä.

Vuosia kertyy

Reilun viikon kuluttua täytän 60 vuotta. Nyt se ei tunnu kovin paljolta. Joskus nuoruudessa 30-vuotiaskin tuntui vanhalta. sitä mukaa, kun vuosia on kertynyt itselle, on myös käsitys nuoresta ja vanhasta muuttunut. Itseäni nuoremmat ovat nuoria ja itseä vanhemmat vanhoja.

Vuodet ovat menneet taaksepäin katsoen nopeasti. Mitä enemmän vuosia on kertynyt, sitä nopeammin ne tuntuvat kuluneen.

Tuijan kanssa olemme olleet naimisissa ensi viikolla jo 39 vuotta. Poikamme Karri on 38-vuotias. Vanhin lapsenlapsistamme, Joonas, täyttää keväällä 14 vuotta.

Olen ollut päätoimisesti töissä yhtä mittaa nyt peräti 47 vuotta.
Vuonna 1960 pääsin kansakoulusta ja aloitin renkinä naapuritalossa. Työnteon ovat katkaisseet vain asevelvollisuus ja pari lyhyttä työttömyysjaksoa 1960-luvulla.
Koko oppikoulun ja juristin opinnot yliopistossa kävin työn ohella.
Työ jatkuu jos ja kun terveyttä riittää. Työpaikka on puntarissa maaliskuun eduskuntavaaleissa.
Olen nyt ollut 28 vuotta "pätkätöissä"; ensin neljä nelivuotiskautta AKT:n puheenjohtajana ja sitten kolme nelivuotiskautta kansanedustajana. Jos olisin jatkanut ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa tähän asti, saisin nyt täyden eläkkeen. Tuon edun menetin kun erosin. Kansanedustajan eläkeikä on 65 vuotta.
Kun tunnen, että "virtaa" riittää, en eläkkeestä haaveile.
Työtä oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta riittää.

Viikon henkilö - Martti Kuisma

Isäni Martti Kuisma kuoli 1990-luvun alussa hieman yli 60-vuotiaana. Jo alle 40-vuotiaana hän menetti työkykynsä. Hänellä oli paha nivelreuma ja myöhemmin sydänongelmia sekä aivoverenvuoto.
Martti Kuisma oli ankara isä. Ruumiillinen kuritus oli osa kasvatusta. Hän oli taitava työmies kaikessa mihin ryhtyi. Hänellä oli myös taiteellista lahjakkuutta. Hän maalasi ja rakensi soittimia. Isä oli lyhytjännitteinen. Hän kyllästyi kaikkeen minkä oppi. Martti Kuismalla oli ongelmia alkoholin kanssa.

Vanhempani erosivat, kun olin jo lähtenyt lapsuudenkodistani.
Osaltaan siihen vaikutti, etten enää murrosikäisenä hyväksynyt isän elämäntapoja ja käytöstä. Avioeron jälkeen isä etääntyi lapsista. Lopulta juuri kukaan ei halunnut ikävien kokemusten takia pitää häneen yhteyttä.
Martti Kuismalla oli enemmän kykyä, taitoa ja lahjoja, mitä hän pystyi käyttämään.
Silloin kun pakenin kotoa, minulla oli voimakas viha isää kohtaan. Jo vuosikymmeniä sitten viha on hävinnyt . Tilalle on tullut tunne, joka voi kutsua suruksi.


Risto Kuisma