Takaisin     Takaisin etusivu

Kurkistus 14.7.2007

Kotitöitä ja "venäjänpelkoa"

Talo on nyt uudessa maalissa. Väri on "paanu" ja maali Tikkurilan Vinha. Entinen maali oli Valtti Color ja väri muistutti punamultaa. Uusi väri on hyvä: Tumma, punaruskea, silmälle miellyttävä ja hirsitalolle sopiva.
Tuija olisi halunnut keltaisen talon. Sellaisen kun hänen vanhempien talo Kuusankoskella. Kokeilimme keltaista. Se ei kunnolla peittänyt punaisen päälle yhdellä maalauksella ja niin siitä oli luovuttava. Loppujen lopuksi paanu oli parempia väri Tuijankin mielestä.
Talomme on jo viisitoista vuotta vanha, joten oli aika maalata se.

Talo on melko toisenlainen kuin silloin kun sen vuonna 1993 ostimme.
Sitä on laajennettu. Heti 1993 rakennettiin autotallisiipi. Muutama vuosi myöhemmin talo sai tornihuoneen. Viimeinen lisäys oli autokatos pari vuotta sitten. Vuosien varrella talo on saanut myös uuden komean, vanhanaikaisen, mustan peltikaton. Nyt oli uuden maalin aika.

Matonpesu on jokakesäinen urakka. Kun talo oli saanut maalin, ryhdyimme matonpesuun. Nyt se tapahtui painepesurilla. Innostuimme niin urakasta, että pesimme kerralla kaikki matot. Raskaita mattoja nostellessa tuli kuntoilua aimo annos. Vähän liikaakin, kun lihakset ovat kipeät vielä pari päivää urakan jälkeen.
Matonpesu, ruohonleikkuu, polttopuuhommat, imurointi ja ylipäänsä kotityöt Laukkoskella ja mökillä Virolahdella ovat hyvää kuntoilua. Ne eivät tunnu niin ikäviltä, kun ne ottaa kuntoiluna.

Kun kotitöiden alkuun pääsee, niistä yleensä innostuu. Palkaksi saa hyvän ja tyytyväisen mielen. Kun minun vammani on, että ajoittain ainoa ilo on työn ilo, niin kotityöt täyttävät tuonkin tarpeen.

Kaakkois-Suomessa on paljon pelkoa venäläisten maanhankintaa kohtaan. Sanomalehdissä ja muutoin virallisesti tuota pelkoa vähätellään ja pidetään kielteisenä. Kun on mökkeilyt rajanpinnassa vuosikymmeniä, niin on kohdannut tuon epäluulon usein ja sen ymmärtää.
Venäläisille annettu vapaa oikeus ostaa maata Suomesta on ehkä virhe, kun suomalaiset eivät voi vastavuoroisesti ostaa maata Venäjältä.

Eräs venäläinen kansanedustaja sanoi minulle muutama vuosi sitten Moskovassa, että Venäjällä ei voi kukaan rikastua täysin laillisesti. Syynä ovat mm verolait, joita kirjaimellisesti noudattamalla yritysveroprosentti on yli sata.
Kaakkois-Suomessa ilmenevä epäluulo pohjautuu osin pelkoon siitä, mistä monien venäläisten runsaasti käyttämä raha on peräisin. Kysymys on rikollisuuden pelosta. Tappiollisten lomakylien ja vastaavien ostoissa on epäilty puheissa myös rahanpesua. Mikä on totuus, on epäselvää. Kaikki venäläisiin liittyvä tuntuu olevan viranomaisille ja julkisuudelle arka ja vaikea asia. Se ruokkii osaltaan kansan epäluuloja.
Äkkirikastuneista venäläisistä monet kaakkoissuomalaiset, erityisesti kauppiaat, hyötyvät, mutta tavallinen kansa enemmän häviää. Omakin mökkimatka on muuttunut vaaralliseksi ja ikäväksi. On pujoteltava rekkajonojen ohi. Välillä venäläiset kamikaze-autoilijat nostavat hiukset pystyyn. Nykyisin ei riitä , että kuuntelee säätiedotuksia, vaan on kuunneltava radion tiedotuksia rekkajonon pituudesta. Moni mökille meno Virolahdelle on siirtynyt rekkajonojen takia.

Kun rekkajonoille ja niiden lieveilmiöille, ei tunnuta tekevän mitään todellista, olisi kysyntää suoralle toiminnalle ja kansalaistottelemattomuudelle. Puuhailut valtavista rekkaparkkipaikoista osoittavat, että koko ongelmaa ei edes ymmärretä.

Suomalaiset ovat kärsivällisiä ja lainkuuliaisia, joten toistaiseksi kaikki on ollut rauhallista.
Toista olisi Ranskassa.


Risto Kuisma